United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eihän voitu aavistaa että korsikkalainen korppikotka, joka istui saarihäkissään, hioi jo teräsnokkaansa nirhatakseen rikki häkkinsä ristikot ja että vielä täytyi monen kuohuvaa verta uhkuvan suonen aueta, ennenkuin hän pääsi täydelliseen lepoon.
"Ajattelepa yhtä vaan! Sinä olet sanonut senkin, että minun hyväntahtoisuuteni on ainoastaan verhopeite laiskuudelleni, ja vielä olet sanonut, että olen kohdellut äitiäni tylysti. Minun äitiänikö? Kuuletko, minun äitiäni? Mimmoiselta sinulle tuntuu, jos nyt vähän ajan takaa kenties astumme hänen eteensä?" Anni oli ääneti; Petrovitsch hioi ison aikaa huuliansa hampaita vastaan.
Ja saapas nähdä, enkö ole vuoden päästä valmis.» Pää oli Toivolalla kuin partaveitsi, kun hän sen kerran hioi vaan. Seuraavana vuonna syksyllä oli ylioppilas-talon eteisen ikkunalla suuri joukko avonaisia kirjekuoria, joitten sisällä oli visiittikortteja kirjoituksella: Saimi Salminen, Onni Toivola, kihloissa.
Kullervo, Kalervon poika, sinisukka äijön lapsi, siitä suorikse sotahan, vainotielle valmistaikse. Hioi hetken miekkoansa, toisen keihoa teroitti. Emo tuon sanoiksi virkki: "Ellös, poikani poloinen, saako suurehen sotahan, menkö miekan melskehesen! Ken suotta sotahan saapi, tahallansa tappelohon, se soassa surmatahan, tapetahan tappelossa, miekkoihin menetetähän, kalpoihinsa kaaetahan. "Lähet vuohella sotahan, kaurihilla tappelohon. Pian vuohi voitetahan, kauris kaatahan likahan: tulet koiralla kotihin, sammakolla saat piha'an." Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi: "En mä silloin suohon sorru enkä kaau kankahalle, korppien kotisijoille, variksien vainioille, kun sorrun sotatiloille, vaivun vainotanterille. Somap' on sotahan kuolla, kaunis miekan kalskehesen! Sorea sotainen tauti: äkin poika pois tulevi, potematta pois menevi, laihtumatta lankeavi." Tuon emo sanoiksi virkki: "Kun sinä sotahan kuolet, mitä jääpi taatollesi vanhan päivänsä varaksi?" Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi: "Kuolkohon kujarikoille, kaatukohon kartanolle!" "Mitä jääpi maammollesi vanhan päivänsä varaksi?" "Kuolkohon kupo sylihin, läävähän läkähtyköhön!" "Mitä jääpi veikollesi päivän vastaisen varaksi?" "Metsähän menettyköhön, vainiolle vaipukohon!" "Mitä jääpi siskollesi päivän vastaisen varaksi?" "Kaivotielle kaatukohon, sotkutielle sortukohon!" Kullervo, Kalervon poika, kohta lähtevi ko'ista. Sanovi sanan isolle: "Hyvästi, hyvä isoni! Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi, kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?" Tuon isä sanoiksi virkki: "En minä sinua itke, jospa kuulen kuolleheksi: poika toinen tehtänehe, poika paljoa parempi, äijeä älykkähämpi." Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi: "Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi. Saan minä mokoman taaton: suun savesta, pään kivestä, silmät suolta karpaloista, parran kuivista kuloista, jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta." Virkkoi siitä veikollensa: "Jää hyvästi, veikkoseni! Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi, kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?" Veikko tuon sanoiksi virkki: "En itke minä sinua, josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe, veli paljoa parempi, kahta mointa kaunihimpi." Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi: "Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi. Saan minä mokoman veljen: pään kivestä, suun savesta, silmät suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista, jalat raian haarukasta, muun lihan lahosta puusta." Sanoi siitä siskollensa: "Hyvästi, sisarueni! Itketkö sinä minua, koskas kuulet kuolleheksi, kansasta kaonneheksi, sortuneheksi su'usta?" Noin sisar sanoiksi virkki: "En itke minä sinua, josko kuulen kuolleheksi: veli toinen saatanehe, veli paljoa parempi, äijeä älykkähämpi." Kullervo, Kalervon poika, sanan virkkoi, noin nimesi: "Enkä itke mie sinua, kuulisinko kuolleheksi. Saan minä mokoman siskon: pään kivestä, suun savesta, silmät suolta karpaloista, hiukset kuivista kuloista, korvat lammin lumpehista, varren vaahteren vesasta." Sanoi siitä äitillensä: "
Kun palasin puutarhaan, kuulin suloisen äänen sanovan minulle hyvää huomenta. Minä silmäilin ympärilleni. Naomi Colebrook seisoi eräässä asuinhuoneen alimmaisessa ikkunassa. Hänellä oli yllään työ-esiliinansa ja kuurasi ahkeraan veitsiä aamiais-pöytään. sileä, musta kissa istui hänen olkapäillään ja seurasi veitsen kiiltävää liikettä, kun Naomi ripeästi hioi sitä nahalla päällystetyllä laudalla.
Minä ilmoitin niin paljon kummastuksestani, kuin minun silloin oli mahdollista ilmoittaa, ja kysyin, arvasiko hän, mikä äkkiä oli Miss Dartle'a niin kovasti pahoittanut. "Tiesi Jumala", sanoi Steerforth. "Kaikki, mitä tahdot taikka ei mikään! Minä kerroin sinulle, että hän laski kaikki asiat, hän itse siihen luettuna, tahkolle ja hioi niitä.
Sen verran minkä yhä enenevässä iltahämärässä saatoin nähdä, hänen koko olentonsa, kiireestä kantapäähän, tärähti, ikäänkuin joku sisällinen kipu olisi tahtonut häntä kureeseen vetää, ja samalla kuulin hänen hiljaisesti vaikeroivan. Mutta kohta hänen muotonsa taas muuttui melkein hurjaksi, silmät säihkähtivät kummallista tulta, ja minä kuulin, kuinka hän hioi hampaitaan yhteen.
Lapset kävivät kyllä marjassa ja kulkivat ihan hänen ohitsensa. Mutta kun hän silloin emän neuvoja muistaen painautui maata vasten, ei karvaakaan värähyttänyt, ei ripseäkään räväyttänyt, niin ne menivät näkemättä ja painuivat kauemmas hakametsän peittoon. Niittymies kun ensi kerran viikatettaan hioi, niin säikähti hän pahanpäiväiseksi, loikkasi kolme laukkaa makuupaikastaan, ja sydän oli haljeta.
Sen lisäksi oli Hiisi, jonka koko suku oli häijyjä noitia. Hän oli kipujen ja kauhistuksen jumala, joka hioi terävimmät miekat. Tuonen pojilla oli vaskiset kynnet, tytär, sokea Loviatar oli ruma ja ilkeä, kipujen äiti.
Hän nikkaroi ja sorvasi, teki suksia ja luistimia, hioi partaveitsiä, hoiti hevosia, hakkasi halkoja ja valmisti punssia.