Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Olisin minä toki tuonut, sanoi Viija. Kyllä minä sen tiesin ja eikä se enää näin ikämiestä oma janonsa hyvin hätyytäkään, vaan välistä sattuu toisenkin tautta janottamaan, haasteli puhemies nauraen. Vai niin, kummasteli Viija, ja vanhat sanovat että vettä ei vihalla juo, eikä toisen tarpeella? Aivan oikein, vaan eihän siltä ole pakko juoda, sanoi puhemies.
Eihän se ole isokaan, myönsi muori. Vaan ottaakos Liisa tämän veljekseen, sitä varten se kuuluu tänne tulleen. Liisa ei puhunut mitään, näytti jo vähän ymmärtävän asiaa. Eipä taidakaan olla mieluista, lisäsi muori. Taitaa Liisaa peloittaa että perintö pienenee, jos ottaa. Viija oli enemmän mielissään tästä uudesta vieraasta, vaikka ei hän kyselemälläkään päässyt selville, mistä se on tullut.
Noiden viimeisten kirjeiden tallentamisen piti Viija velvollisuutenaan ja karkoitti pahan hengen yllytyksenä pois sen ajatuksen, että kun olisi nekin polttaa yhdellä tiellä. Huomenna tuli Petu kotiin ja niin hän kuin hänen isänsäkin oli työlästyksissään olevan näköinen. Kävitkö tätilässä, ovathan ne siellä terveinä? kysyi Viija mieheltään.
Se Antti oli niin älykäs poika eikä olisi osannut luulla, että se veljiensä ja sisartensa paljoutta pakenee. Viija koetteli kummastella Reetan kertomukselle, mutta Liisa pysyi äänettä ja kun näki, ettei hänen äitinsä arvannut lopettaa, sanoi väliin: Santtu se on nyt Maria kosinut. Vai niin, sanoi Viija naurahtaen. Mitenkähän tuossa käypi? Miten käynee, epäili Liisa.
Vaan eikös ne miehet panneet äitiä arkkuun ja vieneet kirkon hautaan? Kyllähän ne niin tekivät, vaan se menee sieltä parempiin asuntoihin, taivaaseen, selitti Reeta. Eikö äiti tule tänne milloinkaan? kysyi Viija ja katsoi tätinsä silmiin odottaen varmaa vastausta. Kyllä se ei tule milloinkaan, vakuutti täti. Orvon sydän hyppäsi vielä ylemmä ja itku kiihtyi entistä katkerammaksi.
Liisa näpisti ajattelevan näköisenä kynttilän karstaa lyhemmäksi ja kysyi: Miltä se nyt tuntuu se miehelässäolo, sinä kun et kirkolla viime näkemässä sanonut osaavasi puhua sitä etkä tätä? Mitäpä minä nytkään, sanoi Viija. ja puhutaankin tällä kertaa niistä sinun asioistasi, että millä puulla ne ovat. Ne ovat niinkuin tässä näkyy, nauroi Liisa.
Viija enimmästi kuunteli, kun muut puhuivat, toisinaan vain puolustuksekseen selitti, ettei hän ole ymmärtänyt niitä katsoa, ne ovat olleet sedän huostassa. Sovintoa ei Viija uskaltanut monesti ehdotella, muuten olisi vanhempi väki alkanut katsoa häntä kovin omaismieliseksi ja siitä olisi seurannut korvan kiertäminen.
Elä puhukaan, teroitti Viija yhäkin. Sano vaan mitä kulusi tekevät, niin ensi perjantaina mennään tekemään ero tervaksista. Ei niistä puhuta mitään, sanoi Petu, koettaen kääntää koko asian nauruksi. Täytyy tulla, sano vaan heti. Enkä sano. Ikävähän sinulle kuitenkin tulee ilman minua. Ja sitten ne nauraisivat, että saatiinpa pitää narrina.
Poika oli saanut vähän miettimisen aikaa ja virkkoi nyt päänliikunnolla: Niin, vaan kello pitää sitten antaa pois, eikä saa särkeä. Viija taisi jo vähän ymmärtää, että jotain hullua hänestä puhuttiin, ja lähti aika kyytiä tupaan, kun muutenkin ujosteli miesvieraita. Ujo se näkyy vielä olevan, pannaanpa kello taskuun, sanoi puhemies.
Huulet ohuet, sellaiset, jotka näyttävät puhuessa liikkuvan vähän jälempänä kuin ääni kuuluu. Liisa kulki keväällä ulkotöissä, eikä Viija olisi tahtonut siinäkään aivan jälelle jäädä. Kovinhan sinä olet vielä nuori, sanoi Reeta. Lue vaan nyt rippikoulun edellä. On niitä sitten omiakin töitäsi, kunhan koulun käyt. Vaan kun Liisakin on ulkotöissä, sanoi Viija. Vaikka, sanoi Reeta.
Päivän Sana
Muut Etsivät