Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Ei me puhuttuna, me vaan ajatuksella pakattiin koko menomatka. Entäs tullessa? Enhän minä Santun kanssa tullutkaan. Minun tieni sattui lähtemään toisaalle ja tulin sieltä muutaman toisen kanssa. Niin, sinä kävit, en ollut muistaakaan, siellä ja se oli varmaan kyydissä, ilakoitsi Mari. Onko se sinusta niin kummaa, nauroi Viija. Omaisiahan ne ovat, käydäänhän tuon verran kylillä.
Kolme yli leivän leikattua ja voilla päällystettyä palasta sai Viija käteensä, joita hän lähti hyvillä mielin viemään tupaan. Reeta seurasi syrjästä katsomaan, osaavatko lapset kiittää. Viija ojensi isoimmalle ensiksi. Suur kiitos, sanoi tämä nöyrästi ja samassa haukkasi. Viijaa jo vähän ujostutti, mutta hän ojensi heti toiselle.
Emäntä ja Reeta olivat keskenään niin hupaisen ystävällisiä kuin ikinä olla voi, ja nuoria niitä hypitettiin kuin kukkasia kämmenellä. Viija ei mitenkään ymmärtänyt, että emäntä tietäisi mitään hänen uhkauksistaan. Ensi päivänä ei puhuttu mitään sinnepäinkään vivahtavaa, toisena jo meni emännän puheet vähän siihen suuntaan.
Ja sillä lailla sitä menee välistä aikoja, mutta eihän noita ole niin kovin kauan mennyt... Ymmärräthän sinä? kysyi hän lopuksi. Viija ymmärsi, mutta ymmärsi sillä tavalla, ettei voinut vastata muuten kuin itkulla.
Reeta istuutui penkille ja sanoi: Hyvähän tuo olisi, ettei entiseen kotiin tulo ikävältä tuntuisi. Mitenkä siellä olet jaksanut sitten viime näkemän? Aivan hyvästi, jotenkin terveenä. Entäs muut joukot? Terveenä ovat nekin olleet. Ei sieltä muita lähtenyt tänne, ei miehesikään. En minä muita pyytänytkään ja Petu sanoi, että hän käypi sitten paremmalla kelillä, selitti Viija.
Minäkin olen syntyisin maalta, mutta perehdyttyäni kaupungin elämään en mitenkään muuttaisi takaisin ja luulen, että neiti olisi samaa mieltä. Hupainenhan siellä mahtaa olla kaupungissa asua, myönsi Viija. Kaupunkilaisten elämää kiiteltyään meni vieras matkalaukulleen ja nosti sieltä viinipullon ja karamellirasian pöydälle. Suokaa anteeksi, sanoi hän.
Viija katsahti omaan mekkoonsa. Se oli mustasta ja valkeasta tasakkainen, eikä yhtään reikää, ainoastaan yksi repeämä helmassa, mutta senkin oli täti ommellut kiinni. Lasten kakut olivat kohta lopussa. Sivu mennessään kysäisi heiltä Reeta että "piisasiko ne"? Selvää vastausta ei tullut, ainoastaan sellaisia ruumiinliikunnoita, joista voi ymmärtää että "kyllä" ja myöskin: "jos olisi vähän lisää".
Terveisiä käski täti sanoa, kun tiesi minun tännepäin tulevan. Kotaniemessäkin jaksavat hyvästi ja Santulla se on jo morsian, eikö liene häät syksyllä. En minä niitä nyt tahdo kuulla, sanoi Viija, kääntäen pois päätään. No, enhän minäkään ... vaan kun tässä tuli puheeksi. Mutta onhan minulla, kun muistan, terveisiä Verkko-Lassilta. Kiitoksia.
Liisan ajatukset pyörivät makeis- ja kultasepänkopukan tienoilla, ja näille samoille seuduille oli ilmaantunut Roittulan Ville, jonka äiti oli Liisan pienenä tyttönä kissanpojalla kihlannut. Panitko sinä sormukset sormeesi? kysyi hän niin hiljaa Viijalta, ettei Santtu kuullut. On ne, sanoi Viija vaan enkö ottane pois. Elä toki ota, kielsi Liisa. Näyttäähän ne niin somalta.
Antaa sitten olla, sanoi vaimo ja meni töihinsä. Aamuun paranemisen toivo meni hukkaan. Vähissä voimissaankin hän nousi toveriksi, vaikka se oli vaikeata. Kyllä te olette aivan nähtävästi kipeä, päätti vaimo. Laitetaan toki sana, että tietävät tulla hoitamaan. Ei, ei saa laittaa, epäsi Viija niin vakuuttavasti, ettei vaimo osannut muuta kuin ihmetellä itsekseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät