Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 24. kesäkuuta 2025
Niin, että olisivatkohan nuo pojat, joista puhuttiin, aivan noin kiireisiä, jos sinä olisit köyhempi. Viija oli luvannut olla pahastumatta, mutta jaksamista siinä taisi olla. Pois hän sen painoi ja myönsi että mitenhän mahtaisi olla. Mari taas jatkoi: Saanko sanoa kenen mielestä sinä sittenkin olisit yhtä hyvä? Elä sano. Ettäkö arvaat? Enkä arvaa.
Nuo edelläajajat olivat jo niin lähellä, että puhe olisi heille kuulunut. Petu antoi oriinsa hyökäistä edelle. Viija katsoi sivumennessä noita kumpaakin, joista vasta oli puhe ja ne näyttivät niin kovin mitättömiltä, matalissa kärryissään, joita laihanpuoleinen pieni hevonen vetää nytkätteli. Tarkasti nekin katsoivat, vaan eivät he pitkältä perässä pysyneet.
Santtu ei ollut niinkään kiitollisella mielellä, sillä hän huomasi, että on siinä tuossa asiassa muutakin pohjalla, ei vain poroja. Kaikkena se tämä olisi mennyt, mutta kohta tuli toinen harmillisempi asia. Tuomelan emäntä oli Petun kanssa kaupungissa ja nyt ei Viija päässyt muuten kuin täytyi lähteä heidän matkaansa. Emäntä sanoi oikein suutaan syyhyttäen...
Me kun ei huomattuna sinun tuloasi, ennen kuin pikku Samppa sanoi, että Viija ajoi pihaan. Mistäpä sitä niin huomaa, kun ei satu ulkona käymään, sanoi Viija. No, tulehan huoneeseen, sanoi Reeta ja kyseli mennessään: Eikö tämä meidän talo näyttänyt kovin pieneltä, näin pitkän ajan perästä? Kyllä se vähän siltä näytti, sanoi Viija. Vaan hyvin iloiselta minusta tuntui, kun alkoi näkyä.
Se oli valkea, pystypäinen vielä, vaikka sen kiveröiden sarvien ympärillä oli jo lopumma kymmenen uurrosta poikimisen merkkejä. Puskeeko se Onnentuoja, jos minä annan sille heiniä? kysyi Viija seisoen pieni heinätukko sylissä. Ei se toki puske, vakuutti hänen tätinsä ja lisäsi, että sehän saapi ollakin nyt sinun nimikkonasi, ja jospa tuo olisi sulle pitemmän onnen tuoja kuin äidillesi.
Mitä? kysyi poika päätään kallistelematta, mutta isäukon suu näytti vähän nauruun menevän. Niin että etköön anna tätä kelloa tuolle tämän talon Viijalle kihloista, selitti kirjuri. En anna, se särkee. Eikä säre. Käypäs tuolla tuvassa itseltään kysymässä, särkeekö se vai ei. Viija sattui parhaiksi tulemaan tätinsä perässä. No, kysy nyt.
Elkää nyt äiti enää, heittäkää jo pois, keskeytti Liisa, joka oli koko äitinsä puhuma-ajan istunut iloisennäköisenä kasvukumppaninsa rinnalla ja odottanut puheenvuoroa. Niinpä kyllä, mitäpä heistä, sanoi Reeta ja muistutti Liisalle, että pitäisi mennä kahvia keittämään. Tämä lähti heti ja Reeta jäi vierastaan puhuttelemaan, kyseli oloa ja eläimistä, joita Viija kiitteli kaikin puolin hyväksi.
Kovin pahasti kuuluu Tuokko sanoneen. No mitenkä? Ettei heillä tarvita niin viisaita kerjäläisiä kuin Arolan tytöt, selitti Liisa. Kovinpa on sanonut tuhmasti, moitti Viija.
Sitä nyt ei tiedä. Eipä tiedä. Aikapahan näyttää. Se sen parhaiten näyttää. Reeta tuli sukankutimineen tuvasta, mutta yksi puikko kuului kadonneen. Jos Viija alkaa ikävöidä, niin anna lomasta tulla meillekin olemaan, sanoi Esa erotessa. Saapi kai se olla sielläkin, kun tahtoo, sanoi Reeta ja kääri itsensä istumaan. Reki lähti liikkeelle. Hyvästi, hyvästi! huusivat kartanolle jääneet.
Niinpä hän heitti sen sikseen ja alkoi sen sijaan hiljalleen laulella: Minä seison kukkulalla, ennen auringon laskemaa, Näimpä siellä oman kullan meren rannalla istuvan. Auringon alentuessa tuli Reeta niityltä ja pieni karja ammuen perästä. Viija oli tehnyt siihen tauspellolle lastuista savun ja vei maitoastiat vastuukseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät