Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Mene sulho seppälähän, Tietäpäs terävä rauta, Tietä viikate terävä; Vaali vartehen hyvähän, Vestele veräjän suussa, Kannon päässä kalkuttele. Kun tulevi päiväpaiste, Viepä neittä nurmen päälle, Sitte heinä herskähtävi, Sekä jussi jurskahtavi, Kova heinä korskahtavi, Suolaheinä säikähtävi, Vihviläinen viuskahtavi, Mätäs myötähän menevi, Kulo käypi kellellehen, Vesan kanta katkiavi. Kaason kauneus.
"Hyvänen aika, Teodor, hän oli varmaankin se tyttö joka avasi meille veräjän. Sinä sanoitkin, että hänen kasvonsa olivat hienonlaiset mutta olihan tuo raukka avojaloin." "Niin, armollinen täti, hän oli ihana lapsi." "No näyttikö hän tyytymättömältä?" kysyi kapteeni. "Ei, mutta hän ei tiedä mitään parempaa. Nyt, rakas kapteeni, olisi aikomukseni ottaa hän luokseni ja kasvattaa hän."
Lähimpään kylään Kakunvaaraan oli matkaa kahdeksan runsasta kilometriä. Siellä se oli Hyvärisen talo, jonne nyt Antti taivalsi. Aivan ajatuksettomana kulkea jutuutti Antti Takkunurmen kohdalle, jonka ohi hän ei koskaan voinut pysähtymättä mennä, sillä siinä, veräjän korvassa, kasvoi hänen elämänsä ylpeys: se iso hirsipetäjä, jota hän oli koko ikänsä säästellyt ruumiskirstulaudoiksensa.
Mutta maltahan, minulla on jotakin, jota hän ei voi vastustaa; saatpa nähdä. Hän juoksi erääseen puutarhan nurkassa olevaan pihlajamajaan ja toi sieltä tuokkosen vast'ikään poimimiansa mansikoita, ei tavallisia puutarhamansikoita, vaan keski kokoisia, hyvin kypsyneitä marjoja, jommoisia itsestään kasvaa ahonrinteillä. Saatpa nähdä! huudahti hän uudelleen ja oli jo veräjän ulkopuolella.
Hänen ei haluttanut astua sisään, sillä hän tiesi että rovasti oli alkava taas tavoitella hänen ylellistä elämäänsä, ja Hannulan isäntä oli viimeinen, jonka läsnäollessa hän olisi nuhteita suvainnut. Hän kääntyi siis syrjään, kierteli ulkohuoneita, nousi veräjän ylitse ja tuli niin kiviselle aholle, jossa edes takasin kävellen odotti rovastin poislähtöä.
Se koskee sir Charlesin kuolemaa." Sir Henry ja minä kavahdimme pystyyn tuoleiltamme. "Tiedättekö kuinka hän kuoli?" kysyi edellinen. "En, sir Henry, sitä en tiedä." "Mitä teillä sitten on sanottavaa?" "Minä tiedän, miksi hän meni veräjän luo juuri silloin. Hän meni tapaamaan erästä naista." "Tapaamaan erästä naista! Hänkö?" "Niin." "Ja tuon naisen nimi?"
Mutta Kaisa tarttui syliksi rovastinnan kaulaan ja melkein huutaen sanoi: "Ette vielä saa lähteä. Ettehän toki raski heittää minua tänne niin vähällä. Minulla on niin ikävä rovastia, ette usko kun minulla on ikävä, vaan kohta se nyt tulee, sen koiran näin äsken juoksevan tuossa veräjän takana. Olkaa nyt edes niin kauvan, että rovasti tulee, se ihan kohta tulee. Ettehän lähde ennen?"
Miksi ette aja?» kyseli Karhun Esa, joka soukalla tiellä vihdoin vaivoin pääsi etujoukkoon. Kaikki heti ryntäsivät hänelle, kuin johtajalle, selittämään: »Siellä on hirsi veräjän päällä, eikä siitä pääse! Mikähän hiisi...?» Muuten muka tietysti ei olisi ollut mitään estettä. Ai, miksi nyt, juuri nyt keksivät tuon hirren? Mitä hyötyä nyt on viikatteista?
Hän ei vastannut minun tervehdykseeni; mutta kun minä, pikemmin kuin hän näkyi toivovan, koetin päästä veräjän läpi, kysyi hän kiihkeällä äänellä, oliko totta mitä kerrottiin, että minä olin niin laiska ja unelias, ettei minusta ikipäivinä miestä tulisi.
Vaikkei hän minua rakastakaan, niin minäkö hänen torppansa hävittäisin, sijoiltaan siirtäisin sen veräjän, jota hänen kätensä aukaisee, kesannoksi kääntäisin sen polun, jota hänen jalkansa astelee! Minäkö hänen kotitunteensa rikkoisin!
Päivän Sana
Muut Etsivät