Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
Vien kiikarin silmiini ja tunnen hänet samaksi, jonka valokuvan olen nähnyt kaikissa kirjakauppain ikkunoissa näinä päivinä. Hän on vanha, ryppykasvoinen äijä, silmät terävät ja pienet, käsi hieno ja lumivalkoinen. Korkeaan hiippaan ja väljään viittaan puettuna näyttää hän pikku pojalta, joka on puettu äitinsä hameeseen.
Mutta kamiinihylly, pöydät ja seinät olivat täynnä valokuvia, siellä olivat kaikki vaimovainajan valokuvat, jotka hän oli saanut kokoon haalituiksi, sekä lukemattomia tyttären valokuvia, joita oli otettu joka seitsemäs kuukausi tytön lapsuudesta asti. "Tulkaa, niin saatte nähdä... Minähän lupasin näyttää teille Reinen viimeisen valokuvan."
Jo siitä on kauan kuin minä ne aikeet jätin, sanoi Henrik välinpitämättömästi, mutta lisäsi lämpimästi: Kuinka sinä häneltä sait valokuvan? Hän antoi sen itse. Sinä pyysit! Enkä pyytänyt. Näes, jos nyt oikein tahdot tietää, niin meidän välillämme syntyi kerran "mankemangi". Ja juuri viimeisellä tunnilla.
Hän seisoi hetkisen hiljaa lattialla, ajatuksiinsa vaipuneena. Sitten astui hän kirjoituspöytänsä luo ja avasi laatikon. Hän otti sieltä nuoren tytön valokuvan, piti sen ylhäällä varta vasten ja tarkasteli sitä kauan, kauan. "Hän on tämän kuvan näköinen, vaikka ei aivan näin vaalea", mutisi hän, "mutta hän on pian muuttuva niin hän on muuttuva."
Kumpikin oli kuin unta. Esteri nousi ja katsahti ympärilleen. Tämäkö on koti? Tuntui niin yksinäisellä, kylmältä ja pimeältä. Hän juoksi vinttikammariinsa. Etsi kiireellä esiin Laurin valokuvan, jonka ääreen istahti. Ja mieleen selvisi Laurin kaunis muoto. Hän tunsi hänen kätensä käsissään ja kuuli äänensä, niinkuin kerran syysillan pimeydessä: Minä rakastan! »Hyvä Jumala! Minähän rakastan!
Hän oli niin vajonnut katselemiseen, ettei huomannut kuinka hänen toverinsa tuli huoneeseen. Mitä se on? Sekö sen sinulle antoi? sanoi lihava, hyväsydämminen hoitajatar, kumartuen valokuvan yli. Jokohan tuo nyt todella olisit sinä? Kukas muu sitten? sanoi Maslova, hymyillen katsellen toverinsa kasvoihin. Entäs tuo, hänkö se on itse? Onko tuo hänen äitinsä? Täti.
Hän näki miehensä nostavan valokuvan ylös lattialta ja panevan sen nurkkakaappiin; hän näki hänen ripustavan piippunsa naulaan juuri palkeitten yläpuolelle ja näki hänen korjaavan mieluisimmat työkalunsa tavalliseen säilölaatikkoon. Kello löi kaksitoista. Sinulla on huomenna pitkä matka, Tuomas, sanoi vanha rouva. Sinun pitäisi panna levolle.
Tarkastellessaan tätien vanhaa mahonkista, pronssirenkaisilla leijonanpäillä koristettua kupupiironkia, löysi hän sen alimmasta laatikosta paljon kirjeitä ja näiden joukossa valokuvan, joka esitti yhdessä ryhmässä Sofia Ivanovnaa, Katariina Ivanovnaa häntä itseään ylioppilaana ja Katjushaa, puhtaana tuoreena, kauniina ja elämänhaluisena.
"Rakkain, kiltti Tyyrani, itse olet paras joululahjani", kuiskasi vanhus lempeästi luoden samassa tyttöön hellästi kysyväisen silmäyksen. "Entäs tämä sitten", lausui Tyyra aivan hiljaa ja asetti pöydälle vuoteen ääreen puitteilla varustetun valokuvan, "tämä on minun oma rakas sulhoni!" "Lemmikkini!" huudahti Roosa melkein nuoruuden ilolla ja kohousi patjoiltaan istumaan. "Tyyra, lapseni!
Uuno ottaa nyt lompakosta esille valokuvan, Hannan valokuvan, ja katsoo sitä kauan, käännähtää välillä äkisti päänsä Henrikiin päin, ja sitten taas katsoo, katsoo ja katsoo. Sitten hän lähentää valokuvaa suutansa kohden, mutta taas kääntää päänsä Henrikiin, kuuntelee, jättää tekemättä mitä aikoi, ja panee valokuvan takasin lompakkoonsa.
Päivän Sana
Muut Etsivät