Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
»Sinä taas saarnaat!» mutta miksen saarnaisi ... saarnasin näin sisässäni koko kesän yksinäisillä onkiretkilläni, sillä enhän päässyt mihinkään näkemättä miinaa jollakin rannalla. Milloin se seisoi mustana ja uhkaavana, milloin kiiltäen kilpaa auringon kanssa, kun sen valo siitä heijasteli sateen jälkeen.
Oi, miten kaunis Kerttula oli nyt täydessä valossa, kun kääntyi sitä katselemaan kujanteesta! Jokaisesta pienimmästäkin mökistä tien vierustalla loisti valo, ja Santaniemi oli kuten palava linna tuolla lahden toisella puolen; mutta kaunein oli kuitenkin vanha kirkko, joka loisti ikäänkuin kaukaa tervehtien kirkkoon pyrkijöitä.
Ja tulilla öisillä kuulla sai niin paljon, niin paljon pahaa vain ja maailman markkinarähinää vain harvoin ystävää. Ja poika se erosi yksikseen. Ei vilkkunut ikkunan valo. Mut oli kuin korpehen yölliseen olis kohonnut pikkunen talo. Ja oli kuin kaukaa hän katsellut vaan olis riemuja, murheita mustan maan ja elellyt pienessä mökissään, yön seljässä, yksinään. Oli pimeä mökki se erakon.
Ikkunan lävitse loisti lempeä valo, joka hopeoitsi parin kolmen ulkopuolelle puutarhaa ryhmittyneen niinipuun värähteleviä lehviä. Tietysti tuon pienen, somasti valaistun ikkunan takana odotti häntä kaunis rouva Bonacieux.
Kun Mathieu nyt istui hänen vieressään pitäen hänen kättään omassaan, eivät he alussa puhuneet mitään, he katselivat vaan avointa kenttää, maatilan alueita, jotka etäämpänä peittyivät sumuun, myllyä tuolla Yeusen rannalla korkeine savuavine piippuineen, ja Pariisia taivaanrannan tuolla puolla, kellertävänpunaista valoa kuin äärettömän suuren ahjon valo. Hetket kuluivat.
Jumalat, jumalat, sallikaatte minun saada tämä hurmaava voima, suokaa se minulle ja ottakaa minulta sen edestä kaikki, mitä ihmiset korkeimpana ja kauneimpanansa tunnustavat, halajavat ja rukoilevat! Valo, sointo, rakkaus, mitä en tarvitse!
Näyttämö on pimeä ja kuvaelma ensi alussa niin heikosti valaistu, että esineet ainoastaan hämärästi erottuvat. Rukous auringolle. Oi taivahan laps, sa aurinko oi, joka linnassas korkeessa loistelet noin, säde kultainen suo, valo armahin luo yön helmahan, varrelle kuoleman vuon! Kas, Tuonelan ruhtinas rautahinen hän seisovi vahtina vuorien.
KILPI. Vaan kuin hän muuten oisi muuttunut? Hän kaikkia nyt katsoo toisin silmin. LIISA. Silmistä tuikkii valo sinisistä. KILPI. Hän ihmeekseni puhuu ihmisistä, Joit' erottaapi meistä metsä tää. LIISA. Vaan Aina aattelee, se tietäkää. Ei auta mun, suun puhtaaks puhun teille: Te erehdytte ajatuksinenne, Menevät männikköhön miettehenne. Kivestä kinnasta ei synny meille.
Kas, kuin tuolla taivahalla Tähti pieni vilkuttaa! Vaan kun aurinkoinen jalo Pääsee maille paistamaan, Kiiltomadon, tähden valo Katoaapi kokonaan. Veikot, valoa on vailla Vielä armas isänmaa! Kiiltomadon, tähden lailla Kokekaamme pilkuttaa, Kunnes kultaruskon koitto Korottaapi kansamme! Silloin vahva valon voitto Vieköön heikon valomme. Syksy.
Povi niinkuin syksyn salo, silmä niinkuin musta pii, hipiällä kalvas palo: tuo on Barcelonan valo, markisitar d'Amaëgui! Katseillansa säihkyvillä syttää joka sydämen! Mun hän on, mun yksin, sillä säilällä ja sävelillä suloistani suojelen. Mun hän on tuo kuuma kukka, ripsisilmänsä on mun, jalankaarre, silkkisukka ja tuo tumma hulmutukka, laineisiin min uppoun.
Päivän Sana
Muut Etsivät