United States or Cameroon ? Vote for the TOP Country of the Week !
Sanoi lieto Lemminkäinen: "Vannon mie valat vakaiset, en kesänä ensimäisnä, tok' en vielä toisnakana saa'a suurihin sotihin, noihin miekan melskehisin. Viel' on haavat hartioissa, syvät reiät ryntähissä entisistäkin iloista, mennehistä melskehistä suurilla sotamä'illä, miesten tappotanterilla."
Vaan hän vei neidon tanssimaan, Lens' oikeaan ja vasempaan; Ne tanssin pyörre nieli. Ja poski hohti, poltti pää, Ne helmatusten hengähtää. Heleia, hei! Taas tanssin tuul' ne vei! Siit' eihän eukot kieli?! Et tulla saa niin lähellen! Noin pettyi moni neitonen Ja sulho valat nieli! He salaa sentään suudellaan Puun alta kauas kaikui vaan: Heleia, hei! Kuin tanssin tuuli vei! Ja vinkui viulun kieli!
»En minäkään, vaikka oikea käteni menisi. Minäkin olen vannonut saman hirveän vaitiolonvalan.» »Valan! Mitä ovat valat meidänlaisillemme miehille!»
niin tein nyt minä sanoin ynnä liikkein tuon kankaan tullakseni tuntemahan, joss' ei hän sukkulaa viel' lyönyt loppuun. »Elämä pyhä, ansiot myös suuret», hän lausui, »nostanehet naisen ovat, min mukaan päällä maan on huntu, puku, ett' yljän luona, joka ottaa valat, jotk' antaa rakkaus hänen mieliksensä, ois kuoloon saakka valvonta ja uni.
Huomenna piti kristillisen seurakunnan edessä vannoa valat vakaset, ja silloin sitä päästettiin pyhän, kristillisen seurakunnan yhteyteen. Mikkelisunnuntai-iltana tulin kotiin kirkosta, niin alkoi äitini: »Nyt sinä, poikani, olet tehnyt kalliin valan ja pyhän seurakunnan edessä. Nyt sinä olet kasteesi liiton uudistanut, nyt sulla on oma nahka edessä.
OPHELIA. Isäni, lempens ilmoitti hän mulle Siivolla tavalla. POLONIUS. Niin, ne ei laita tapoja; hyi, vaiti! OPHELIA. Ja sanojensa vahvikkeeks hän, isä, Pyhimmät valat Luojan nimeen vannoi.
Muistat: muiskuhuulillamme Hiljakseen valat untui? Silmäs kun näki silmähäin, Tunne vastasi tunteesen, Silloin valvonnan ol' aika; Luokoon nyt uni unheen! Uinu, syömmeni rauhaton, Riemut unhota, murheet maan! Toiveet ei saa rauhaas sortaa, Untas ei unihaamut. Lapsuuden muistoja.
Palatessaan ensimmäiseltä joululomaltaan päätti Eero todenteolla ruveta lukujaan harrastamaan. Mutta päätös tuli huonosti toteutetuksi. Sentähden hän kevätlukukauden loppuessa vannoi pyhät valat toisena lukuvuotena korvatakseen, minkä ensimmäisenä oli menettänyt. Ja kuitenkin Kevätlukukausi oli jo puolitiessä, ja hän oli yhä huimaavaa vauhtia luisumassa alaspäin entisiä latuja.
Mutta niinpä hän sitte kalliit valat vannoikin joka kerran, kuin suortuva saksien alta katkesi, että Pekan ei pitänyt jäämän selkäsaunatta, eikä hänen vihansa suinkaan lauhtunut Hannan naurusta eikä toisten palvelijain hymyilystä.
Rudolf ja isä olivat aavistamattoman ukoniskun jälkeen tainnottomina hämmästyksestä, joka kuitenkin pian raukeaksi vihaksi kävi, ja lukemattomat olivat ne valat, joita vannottiin "kirotun keinottelijan" perikadoksi, hän kuin oli viekoitellut rehellisten ihmisten rahat ja sitten mennyt matkoihinsa.