United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Kuka hyvänsä lienet," vaikeroi Tuomo heikolla, tuskin kuuluvalla äänellä, "anna minulle vettä Jumalan laupeuden tähden, sillä minä vallan menehdyn janoon." Cassy hän se oli laski pois lyhtynsä, kaatoi tuomastansa pullosta vettä lasiin ja antoi sairaalle. "Tässä on, juokaa!" sanoi hän, nostaen Tuomon päätä ja kannattaen sitä. "Se vahvistaa teitä. Tiesinhän minä, että näin oli käyvä.
Mutta se ei käy päinsä, ei käy päinsä, vaikeroi kirjanpitäjä tuskissaan, kun hänen luultavasti ensi kerran elämässään täytyi sanoa isäntäänsä vastaan. Eikö käy päinsä? Minkätähden ei? Sentähden, että änkytti Grenman, kun ei muukaan auttanut, sentähden, ettei meillä ole mitään luottoa!
"Oi, että voit lähteä luotani noin ... että voit saattaa minulle sellaisen surun", vaikeroi Dora, ja vaipui itkien tuolille. Sinä iltana sai hän yksinään itkeä monta katkeraa kyyneltä, sillä ensimäisen kerran heidän avioliittonsa aikana ei Eugen tullut kotia ennenkuin myöhään yöllä.
Enimmäkseen hän virui äänetöinä, silmät ummessa; väliin hän vaikeroi hiljaa ja rukoili kerran toisensa jälkeen: "Jumalani ... isäni..." Kun kuolema lähestyi ja kivut tulivat ankarammiksi, nostettiin hänet istumaan vuoteelleen, ja siinä asennossa oli hän tuntikausia päänalaisten varassa, nojaten päätään Gabriellen rintaan.
Rupeama sai olla vaikka koko päivän pituinen, ei Aatu ollut kuulevinaan, vaikka toiset olisivat syöneet. Käskemällä vasta nousi, mutta ei erittäin kiireisesti sittenkään. Hyvänen aika, kun sinä et muuta tee kuin makaat, vaikeroi jo Anna Liisa epätoivoisena. Viimeinen leipätaikina on syötävänä, eikä ole tietoa, miten toisen saisi. Elä toki enää ole noin.
Nyt nousi kreivi Lejonborg seisomaan. Inhoittavaa! Alhaista! Kauheata! huudahti hän lyöden nyrkillään otsaansa. Se toimekas henkilö, joka tämän kirjeen löysi, sanoi kreivi V., jätti sen eilen illalla tärkeänä aarteena hänen kuninkaallisen majesteettinsa käsiin. Hänen kuninkaallisen majesteettinsa...! vaikeroi Lejonborg.
»Voi Maija kulta, minne olemmekaan joutuneet», vaikeroi Eevi heittäytyen keittiössä olevalle penkille. »Niin», sanoi Maija tyynesti, »kyllä nyt, hyvä pastorska, meidän täytyy asua kanojen ja porsaiden parissa.» Mutta kun Eevi samassa purskahti itkuun, säikähti Maija. »Hyvänen aika, rouva kulta, ei sitä niin saa itkeä, pannaan vaikka peittoon se pihanpuoleinen ikkuna.» Eevi yhä vaan itki.
Ne ovat saattaneet häntä siellä kiusata, kiduttaa, ruhjoa, repiä, tehdä mitä tahansa sille ylpeälle, aralle, herkälle, joka värähtää kuin poro, jos häntä vähänkin koskee mistä minä tiedän, mitä ovat tehneet, kun ei kerro? vaan koskapa on kuin kymmentä vuotta vanhempi, palmikko karissut, silmän kiilto himmennyt, rinta painunut, otsassa ryppyjä, uuvuttaneet niin, että näkyy täytyvän päivilläkin lepäillä ... ja vaikeroi vuoteessaan ja kulkee päivillä kuin unessa.
"Rakkaani, sinä kuolet", vaikeroi hän epätoivoissaan, "ja minä, minä olen siihen syypää". Hän syleili häntä rajusti. "Kuolenko?" huusi Camilla. "Ei. Olen niin nuori. En vielä tahdo kuolla. Tahdon elää, elää sinun kanssasi." Hän tarttui Atalarikin käsivarteen.
Pastori seisoi siinä silmät selällään, koetti lyödä leikiksi, mutta kun hän näki, että Elli oli tosissaan, ja tiesi, ettei silloin auttanut ruveta keskustelemaan, meni hän kiltisti kamariinsa. Ja Elli vaipui verannan rappusille purskahtaen kauan pidätettyyn itkuunsa. Hän ylenkatsoo minua ... hän halveksii minua! vaikeroi hän kasvot käsiin kätkettyinä.