Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
"Siitä ei ole apua," vastasi Lappalainen, "sinä et saa poroasi palaamaan sinne, kentiesi en minäkään poroani." "Mutta lapsi, lapsi", vaikeroi äiti itkien. "Ehkäpä Magga on saapunut majalle ennen meitä," lausui Lappalainen herättääkseen äidissä vähän toivoa ja saadakseen hänet ajamaan eteenpäin, vaikka itse tuskin rohkeni uskoa tätä.
Mutta se nykyajan yleinen auktoriteetti-uskon puute, jota Porvoon piispa vaikeroi kirkolliskokouksessa ja pastori Jussilainen "Kuopion takana", se onneton pahe on saanut minutkin niin valtaansa, etten enää voi lapsellisesti uskoa edes tilastotieteen tutkijoita.
Kuulin vain sattumalta, että hän tänään oli lähtenyt ratsastamaan erään nuoren, hiukan huonomaineisen miehen, Sagerin kanssa, syödäkseen päivällistä useiden iloisten nuorten herrain kanssa Espanjan ravintolassa. Minun lapseni! Minun Esterini! vaikeroi onneton isä käsiään väännellen. Hän muisti tuon ratsastuksen ja uskoi nyt kaiken todeksi.
Eräässä pienessä suojassa he viimein löysivät talon ainoat asujamet. Kolme lasta makasi laattialla ja neljäs, nuorin, vaikeroi sairaana vuoteella, jonka ääreen Katri oli vaipunut polvilleen. Oven auetessa käänsi hän kärsimysten ja huolten hivuttamat kasvonsa tulijoita kohden ja silmänsä jäivät tuijottamaan Yrjön seuraajaan.
Ja hän vaikeroi, pani huulensa pitkälleen ja alkoi innokkaasti hoitaa käsivarttaan, jonka hienoon, valkoiseen nahkaan Eugenin puristus oli jättänyt punaisen merkin. "Dora, älä ärsytä minua ... älä saata minua suunniltani ... älä saata minua tekemään jotain, jota saisin katua perästäpäin!"
Hän heittäytyi ruskean miehen kimppuun, väänsi hänen kädestään kepin ja löi sen kädensijan lähimpään kiveen niin, että pienen rasian pirstaleet sinkoilivat pitkin maata. Se oli taaskin Joonas Perttilä. Voi, voi, tähtikompassini! Kaikki on hukassa! vaikeroi ruskeapukuinen mies vaipuen masentuneena mättäälle.
Onhan niillä valta vaikka mihin ... ja niillä on vanhaa vihaa... Loppumatkan hän miltei vaikeroi itsekseen tuosta pelosta. Ja kun viimeinkin tuli kotiinsa, käyttäytyi hän kuin sairas. Yhki ja puhui surkealla äänellä, otsa rypyssä. Rouvan piti auttaa turkit ja muut vaatteet päältä pois ja vetää päällyskengät jalasta. Mikä sinun on?
Oi kurjuutta, oi ääretöntä häpeää, joka riippuu kuin miekka hienolla langalla pääni yli! Kahdenkymmenen vuoden vaivat, kahdenkymmenen vuoden ilot ovat kohta ehkä arvottomat ja minua uhkaa mieheni ja kaikkien ihmisten oikeutettu kauhistus ja inho!" Näin vaikeroi Aumolan emäntä ja repi hurjan tuskan vallassa tukkaansa.
Voi äitini, voi, hylätty äitiparkani: vaikeroi Paul käsiänsä väännellen.
"Hiljaa, lapsi, hiljaa, älä vaikeroi", kuiskasi rouva Hermanson levottomana, "viime hetkenäni kuulisin valitushuutosi, ja silloin tulee olla rauhaa, vain rauhaa", lisäsi hän ja katsoi eteensä uneksivin, kaukokatseisin silmin.
Päivän Sana
Muut Etsivät