Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Rannalla kohosivat aallot suurina, vihreinä, vaahtoharjaisina vuorina, jotka tavattomalla jyrinällä niin voimakkaasti taittuivat rantaa vasten, että tämä kauas merelle jäi ihan kuivaksi. Erään äkkijyrkän kallion rotkossa nousi, joka kerta kun aallot syöksyivät sisään, leveä, suunnattoman korkea vaahtosuihku suoraan ilmaan, kunnes tuuli hajoitti sen usvana maihin päin.
Astuhan esille, Illl! Tässä on vakoilijamme, Hän voi kertoa seposta. KULLERVO. Tiedätkö jotakin, kerro! ILLI. Siihen viikot vierähtävät Ennenkuin aseissa seppo. Aluksi suru ajeli Neuvotonta miespoloista. Olihan emäntä kuollut, Työväki ase kädessä KULLERVO. Niistä ei enempi. Jatka! ILLI. Sitten usvana surukin Laski, vaihettui teoiksi, Helmitti sepon elämän Rohkealla työhalulla.
Tyytyväisinä haukottelivat ihmiset asunnoissaan iltapuolella päivää ja painautuivat aikaisin levolle, arvellen, että kyllä nyt yöllä puhkeaa satamaan. Niin tekikin. Aivan pystysuoraan tulla rapisti aamuun asti. Usvana kohosi talven tallentamat kätköt metsien peitosta ja alangoilta.
Tuntui ihan kun se äskeinen suloinen ilmakehä näkymättömänä usvana laskeutuisi ympärille. Ja nyt kun ei rakentajain möyke ollut kuulumassa, niin luuli saavansa nukkua siihen suloiseen uneen, mitä hän äsken tavotteli.
Kiristeltynä uunin taa Se norsuks' kohoaa; Se täyttää nyt koko kammion, Ja miltei usvana haivu.
Näät mua kansain pää Agamemnon, Atreun poika, herjasi, kunnialahjani vei, sen rosvosi itse." Virkkoi kyynelin viljoin; tuonp' emo korkea kuuli luon' isän vanhan istuissaan meren aaltojen alla, joutuen vaahtoavan meren aalloist' usvana nousi, 359 ääreen istuutui pojan itkevän, poskea, olkaa sormillaan silitellen näin sanan laati ja lausui: "Miksikä itket, lapsi? Mi noin mure mieltäsi murtaa?
Lapsien kohtalo ei lähtenyt mielestä, ei lievennyt, vaikka katsoi mihin päin. Oli Tammikuun iltahetki. Nousevan myrskyn vihainen tuuli ravisteli pensaita, ravisteli kummun huudehuntuisia kuusia ja kiskoi niistä mukaansa kuuran kiteitä, jotka usvana pölisten pyörteisinä laumoina kiirehtivät viidakon helmaan. Myrsky oli syntymässä ulkona. Samanlaisen tunsi nousevan Antti sielussaan.
Punanhehkuva aurinko laskee Alas laajalti kuohuvaan Valtamereen hopeiseen; Auerkiehteet, ruusuin kirjotut, Jäljessä seuraa; ja vastapäätä, Syysillan pilvien hämäristä, Surukalpein, murheisin kasvoin, Esiin astuu kuu, Ja sen seurassa valokiteet, Usvana tuikkivat tähdet. Muinoin taivaalla säihkyi Puolisoliitoin Jumala, Sol ja Luna, jumalatar, Ja vilisi ympärillä tähdet, Nuo pienet, puhtahat lapset.
Hiljemmin hyökyi vilvoittunut veri nuorukaisen suonissa, helpotti jo hehkuva poltto sydämen, vaimeni silmänkin vihainen vimma Tuonen neitosen hoitaessa. Mutta silloin heräsikin nuorukainen tajuamaan ulkomaailmaa ja huusi harmistuneena: "Poistu, peikko! Miksi minua vainoot?" Ja usvana haihtui neidon haamu pois.
Hiukan etäämmältä, pienoisen järven lahdenpoukamassa olevan sahanpiipusta pöllysi paksu savu, joka kirkkaassa ilmassa kuitenkin sitä myöten haaleni ja hajosi harmaana usvana. Lähempänä kylässä loisti kunnanlääkärin talon mönjäpunainen levykatto, ja aivan sen vieressä kihlakunnantuomarin rakennuksen sinkkilevykatto kimalteli hopealle.
Päivän Sana
Muut Etsivät