United States or Ukraine ? Vote for the TOP Country of the Week !
Bruno tempasi Annan kädestä lompakon ja pisti sen taskuunsa. Se on oleva minulla öin ja päivin; huudahti hän; minä vaikka kiinnitän sen takkini ulkopuolelle, että koko maailma sen näkee, jos vain sinä niin tahdot... Sinunhan toiveesi on minun, sinun tahtosi minun!... Nielköön minut maa, jos minä joskus sen unohdan. Samassa seinäkello löi.
Mihin ne vangit siellä joutuvat? kysyi Mooses. Ryssät ammuttiin paikalla, mutta punikkeja tutkii sotaoikeus. Ne, jotka toisten pakotuksesta ovat ryhtyneet kapinaan, vapautetaan, mutta pakottajat ja yllyttäjät ammutaan... Mutta minähän tässä unohdan varsinaisen asiani. Sitä nyt pitäisi meidän ruveta lähtemään. Hyvä jos kerkeäisimme tänä iltana junaan.
Mutta nykyisyys ilahduttaa minua niin, että tuskin voin palauttaa mieleeni elettyä aikaa. Minä unohdan kaikki, kun näen sinut, Aarno. Oi, kuinka sinusta on tullut uljas mies! Sellaisena näin sinut joskus haaveissani, mutta useimmiten ajattelin sinua juuri kukoistukseensa puhjenneena nuorukaisena ... jollainen olit lähtiessäsi luotamme.
Kas täss' on, Lucius, kirja, jota etsin, Yönutun taskuhun sen olin pannut. LUCIUS. Niin, tiesin ett'en minä sitä saanut. BRUTUS. Unohdan paljon: ole kärsiväinen. Viel' auki voitko pitää raskaat silmäs Ja soittaa soittimellas jonkun laulun. LUCIUS. Jos tahdotte, niin kyllä. BRUTUS. Tahdon, poika. Sua paljon vaivaan, mutta nöyrä olet. LUCIUS. Velvollisuuten' on se.
»Ja sinä olet minulle niinkuin kevät ja kuohuva mahla, josta minä päihdyn ja unohdan kaiken entisen. Ja minä tahdon päihtyä ja hukuttaa kaihoisen kesäni ja synkän syksyni ja ilottoman talveni kevään riemuun! Ja minä kiitän kohtaloa, joka sinut minun tielleni toi, sillä ei kukaan ole niinkuin sinä.» »Eikö kukaan?» sanoi tyttö iloiten ja epäillen. »Kunpa minä voisin olla sellainen!» »Sinä olet!
Kello on kuusi, sanoi Anna; sinä et saa enää viipyä kauemmin, ystäväni. Se on totta, virkkoi Bruno, nousten lattialta; sinun jalkojesi juuressa minä unohdan, että vuodessa on päiviä ja päivässä tunteja. Se aika on tuleva, sanoi mustalaisnainen, jolloin minä lasken tunnit ainoastaan silloin kun sinä olet poissa, mutta en milloinkaan ollessasi luonani. Voi, Anna!
CANZIO. Jonka unohdan, jaa, sen olen jo tehnyt, tällä hetkellä sen tein.
Mihin tuo äskeinen luutnanttisi hävisi? SYLVI. Jos vaan voisin olla varma siitä, ettet sinä rupea pitämään Karinista enemmän kuin minusta. VIKTOR. Sylvi ! Etkö sinä sitten tiedä, kuinka mieleni kuohuu, kun täytyy Ei, ei, nyt unohdan taaskin itseni. Ole iloinen, Sylvi, hurjan iloinen. Mihin tuo luutnanttisi hävisi? SYLVI. Ei, minun täytyy päästä pois en voi enää olla täällä.
Minä tunnen sinut kiireestä kantapäähän, osaan ulkoa jokaisen liikkeesi ja jokaisen piirteesi, ja ainoastaan silloin tällöin saavat ne vereni lämpenemään. Kun olemme syöneet, alat sinä korjata pois astioita, ja minä käytän tilaisuutta poistuakseni tänne huoneeseeni. Täällä teen työtä puoli yöhön ja unohdan sinut kokonaan.
Sillä kun sitä katselen, unohdan aivan, että näen vain yksinkertaisen matkakorin, jonka ensi kertaa ulkomaille aikova on itselleen hankkinut. Se unohtuu ja sen sijaan on kuin katsoisin kohti toivojeni maata, kohti tulevaisuutta ja elämää. Kuitenkin sekoittuu ilooni tällä hetkellä vähän pahantuntemustakin. Nukuin levottomasti ja heräsin näin varhain.