Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
katsoisin häntä, joka vielä elää eik' itseänsä nimitä: ehk' oisi hän tuttu, säälisi mun tuskiani. Latinalainen olin, poika suuren toskanalaisen, Vilhelm Aldobrandescon; en tiedä, liekö nimi tuttu teille. Vereni vanha ja työt kuulut isäin mun tekivät niin ylpeäksi, että emoa yhteistä en muistanutkaan.
Se ei lohduttanut paljon, että minä kääntyessäni en nähnyt ketään; sillä missä hyvänsä selkäni oli, siinä arvelin aina jonkun olevan. Julma puujalka mies enensi tuskiani. Hänellä oli valta käskeä; ja jos hän vaan näki minun nojauvan jotakin puuta, seinää tai rakennusta vastaan, huusi hän kauhealla äänellä majansa ovelta: "halloo, te, Sir! Te, Copperfield!
Useampia vuosia elin sattuman nojalla, niinkuin maanpakolainen, niinkuin spitaalinen, niinkuin hullu. Kirous seurasi minua kaikkialla. Voi! ilman tytärtäni olisin jo aikaa pääni halki nuijannut. Hänen eteensä te'in työtä, ja sain voimaa kärsiä tuskiani! Eräänä päivänä Diesbach minun kohtasi. Hän oli vanha sotatoveri.
Nytkin keskellä tuskiani voin tuntea itseäni niin rikkaaksi, niin onnelliseksi teidän kauttanne!» Ja silloin hän ojensi kätensä tavoitellen äitinsä tahi siskojensa käsiä ja suuteli niitä tai painoi ne vasten rintaansa. Sattui sitten taudin helpoitus; Henrik kärsi paljon vähemmän tuskia. Ilontunne täytti kodin ja Henrik itsekin näytti välistä jälleen uskovan paranevansa.
katsoisin häntä, joka vielä elää eik' itseänsä nimitä: ehk' oisi hän tuttu, säälisi mun tuskiani. Latinalainen olin, poika suuren toskanalaisen, Vilhelm Aldobrandescon; en tiedä, liekö nimi tuttu teille. Vereni vanha ja työt kuulut isäin mun tekivät niin ylpeäksi, että emoa yhteistä en muistanutkaan.
Hän katseli kauas avaruuteen, ikäänkuin odotellen apua näkymättömyydestä ja lausui hiljaa itsekseen: »Sielumessu, sielumessu!» Viimein tunkeutui hänen sielunsa kapina ilmi, ja melkein tajuamattansa, mitä teki, alkoi hän puoleksi unhottuneen laulun, jota oli hänen lapsuutensa aikana laulettu Pohjois-Suomessa: »Oi, suuri Herra Jumala, Armahda tuskiani! Sä olet mailman auttaja, Sä olet ainoani.
Kun näen tai kuulen jotain ihanaa runo, jota luen, kaunis auringon lasku, kaikki se polttaa minua siihen sijaan että lieventäisi tuskiani. Niin ... niin ... olet oikeassa, kun sanot, että minun pitäisi luopua virastani ... mutta ei siinä kyllin ... minä luopuisin kaikesta ... katoaisin ... ja jollei minussa vielä olisi jätteitä uskosta ... niin..."
Ah! ei helvetissä ole kipuja, jotka olisivat näitä tuskiani kovempia. Niin tulin tänne takaisin ja nyt tiedätte koko asian. Henkeni on vallassanne; en tahdo sitä teiltä pyytää, sillä en sitä ansaitse. Tehkää kanssani miten teidän tulee tehdä. Olen nyt rauhoittunut, luulen itseni tässä hetkessä voivan kuollakin, jospa rikokseni sillä olisi sovitettu." "Ei koskaan!" huusi Sabina itkein.
SYLVI. Sinä et ymmärrä minun tuskiani sinä, sillä sinä et koskaan ole rakastanut. Et tiedä, kuinka olen menehtymäisilläni pelkästä ikävästä ja kaihosta sen vuoksi hennot olla noin kova. Alma, minä ehkä pian kuolen tai sorrun muulla tavalla silloin sinun on myöhäistä katua, ettet suonut minulle ajoissa lohdutusta. Tee minulle mieliksi, Alma, tämä ainoa kerta.
TITUS. Hän oli kauriini; ken hänet silpoi, Löi minuun pahemman kuin kuolinhaavan. Nyt luodolla ma seison niinkuin mies, Jok', ympärillään ärjy meri, näkee Kuink' aalto aallolt' yhä paisuu kuohu, Odottain vain, ett' ärjäs hyökylaine Kitaansa hänet nielee suolaiseen. Tuost' armaat poikaseni kuoloon kulki; Maanpakolaisna tuossa toinen seisoo, Ja veli tässä tuskiani itkee.
Päivän Sana
Muut Etsivät