Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Katsahtaa, kurja, rohkenetko minuun! Kuin omatunto silmän' iskee sinuun?» Rukoile, silmäs nosta taivaasen! Sun kätes kuolkoon! Sitä rukoilen. Miss' ompi Luoja, kun noin kuolee kurja? Ei sinun kättäs johtamassa, hurja. Soi laukaus, kuninkaan ja kruunun suoja! Pois haihdu, turmion ja surman tuoja! Sen siitit ja sen kautta henkes heität. Mut kadotukseen kanssani vien teidät. Kahdestoista kohtaus.
Mutta tällä oli sama etu ylhäisestä asemasta, kuin Eleatsarilla häntä vastaan ja Simonin täytyi tappiolla peräytyä. Tie temppeliin oli jyrkkä ja Simonin sotaväen päälle satoi selootien heittokeihäitä ja kiviä, jotka matkaan saattoivat suuren turmion hyökkääville.
Mutta jos kaiken turmion syy totisesti hän onkin, sankari Atreun juurt', Agamemnon, mies isovalta, koska hän solvasi niin kovin aimoa Peleun poikaa, taistelemast' ei kuitenkaan sovi tauota meidän, vaan vika korjata koht' avun antaa miehevä mieli! Kaunist' ei ole, noin urovoima kun uupua saa nyt teiltä, te uljaimmat väen kaiken.
Vihdoin virkkoi näin sotaärjyinen Diomedes: "Eipä Aleksandron nyt aarteet hellytä meitä, ei Helene edes; sillä jo tuon vähä lapsikin huomaa, turmion pauloiss' ett' ovat nyt polot iliolaiset." Virkki, ja riemuten suosiotaan uroholle akhaijit huus sanat kuullessaan hepokuulun Tydeun poian.
Minun korvani ei nyt mielellään soinnu vieraaseen ääneen. Ja, Ione, sinun äänesi, joka on tulvillaan kotoisia muistoja, on minun korvissani kaikunut ihanammalta kuin Lydian ja Kreten ostettavat sävelmät. Laula minulle!» Lapsuuden kaiho. Ah, murhe jo ystävä monella on Elon askelten alkajalla, Tuo varhaistuskat ja turmion Kyy piilevä kukkain alla.
Salamat leimahtivat hänen ihanille, kalpeille kasvoillensa, ja hirveät ukkosen jyrähdykset näyttivät surmalla uhkaavan sitä olentoa, joka ikään kuin kerskaavalla ilolla kohotti levollista otsaansa turmion henkiä kohden.
Saksan keisari vaikka ois turmion tuoja, ei häntä voi tuomita muut kuni Luoja, ne varmasti ei, joita vastaan hän soti, kun vaarassa oli isänmaa, emon koti. Saa aina ei määrätä kauppiashyöty, voi olla myös arvossa voitettu, lyöty, maa pienikin, valjennut vapaaksi kerran, mi helkkää nyt suulla ja hengellä Herran.
Isosta, kauniista kylästä oli vain kasa savuavia raunioita jäljellä ja sen lukuisista asukkaista ainoastaan nuo kaksi eleillä, jonka vuoksi kylä siitä päivin on kantanutkin Akonlahden nimeä. Kauhistuen syöksin suitsuvien raunioiden ja kangistuvien ruumiiden välitse pois tuosta turmion paikasta, vaan sen yön verinen muisto ei ole milloinkaan mielestäni haihtunut.
Hänestä tuntui, ikäänkuin hän horjahtelisi aivan turmion kurimuksen jyrkällä äyräällä ja häneltä olisi juuri tänä hetkenä kaikki turva, kaikki ihmisapu ryöstetty.
Sua syytämme tuli turmion! Sua kiroomme lieska helvetin! Sulle uhrasimme unemme, vaivamme, sulle kannoimme hikemme, heelmämme, heijastit höyhensaaria, untuvapatjoja, antoi elämä paatisen penkin, kuolema multaisen mättään. Kirottu, oi kotilies! säen pettävä sammuu!»
Päivän Sana
Muut Etsivät