United States or Grenada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta, te olette pelastaneet henkemme, ja sentähden pääsette toivonne perille paremmalla ja kauniimmalla tavalla. Sinä, Sylvesteri, saat sen lahjan, että missä sinä kuljet ja mihin katsot, siellä paistaa päivä sinun ympärilläsi. Ja sinä Sylvia, saat sen lahjan, että missä kuljet ja missä avaat pientä suutasi, siellä on kevät ympärilläsi, ja lumi sulaa. Onko hyvä niin?" sanoivat hongat.
Mutta emme me siltä ole noin hirveän hyvää. ALMA. Niin, sinä kun pidät kaikki herrat niin kaukana luotasi kuin mahdollista. ANNI. Muu ei sovellu nuorelle naiselle. Semmoinen on minun ajatukseni. ALMA. En minä suinkaan tahdo puolustaa Sylviä, mutta kyllä te kumminkin tuomitsette häntä liian ankarasti. Hän on oikeastaan vaan lapsi vielä. KARIN. Kyllä kai! Keikailija hän on, ei muuta mitään.
Hän löi kämmeniään vastatusten tahdissa kun jatkoi: "Ja sitte minulla on sinulle vielä niin paljon sanomista niin paljon puhumista jotta... Kuulehan kun minä supatan." "No... Supata vain!" äännähdin siihen kuivasti, kutrejani korjaillen ja annoin hänen supattaa: "Kuulehan: Ratisen Oskari hakkailee jo pappilan Sylviä ja tohtorilan Katri on rakastunut Parviaisen Hermanniin."
Muistatko, mitä minä sanoin eilen?" "Vaiti", sanoi ukko, "älä puhu sitä lapsille; on parempi, ett'eivät tiedä niin ihmeellisistä lahjoista." Mutta Sylvester ja Sylvia iloissansa tuosta isosta kuninkaallisesta rinkelistä unohtivat tykkönään, että he osasivat luoda päiväpaistetta ja sulattaa lunta.
Kaikki köyhät saivat kukin kultarahansa, ja Sylvesteri ja Sylvia saivat paitsi sitä sen kuninkaallisen rinkelin, jonka hovileipuri oli matkaa varten leiponut, ja joka oli niin iso, että se oli neljällä hevosella kuljetettava.
Ihmis-lapsi, Tukevaksi, Kuin me, suureks Kasva vain, Perustain Vuoriin juures. Kasva näin Rohkeasti Pilviin päin, Tähtiin asti; Nosta pääsi korkeellen, Ninkuin mekin, taivaasen. "Haastelkaammepa nyt ihmislasten kanssa", mörähti Rutimo honka. "Mitähän ne nyt mielivät sanoa", sanoi Sylvesteri. "Ei, mennään kotia", sanoi Sylvia. "Minä pelkään niin noita pitkiä puita kummallisine lauluineen."
Mutta Sylvesteri ja Sylvia taputtelivat ystävällisesti kuolleitten honkien sammaltaneita runkoja ja puhuivat heille niin suloisia sanoja, että lumi suli pois kaikki ympäriltä, ja vaaleanpunaiset kanervat kasvoivat yhä korkeammalle kaatuneiden puiden yli, ja niin saivat Rutimo ja Pilviparta hautansa kukkien alle.
"Minä voin sulattaa lunta!" huusi Sylvia. "No, voihan tuota kuka hyvänsä", sanoi äiti nauraen. Mutta ei aikaakaan, niin sai äiti suuret silmät. Vaikka ilta alkoi pimetä, ei tullut pimeä tuvassa, vaan siellä oli kirkas päiväpaiste, kunnes Sylvesteriä rupesi nukuttamaan ja hänen silmänsä vähitellen painuivat umpeen.
Samalla huomasivat he Sylvesterin ja Sylvian, jotka olivat kavunneet aidalle, voidaksensa oikein tarkkaan nähdä kuninkaallisen perheen, ja Sylvia laverteli iloissansa niin, että kuivettunut aita työnsi suuria viheriöitä lehtiä hänen ympärillensä. "Kas tuolla seisoo kaksi sievää lasta", sanoi kuningatar. "Tulkoot tänne reen luo." Lapset tulivat.
Ja lapset jakelivat rinkelistänsä kylän kaikille lapsille ja kuitenkin oli heillä niin paljo jäljellä, että torpparin hevonen tuskin jaksoi vetää kotiin kaikkia rinkelinpalasia. Kotimatkalla kuiskasi torpan akka miehensä korvaan: "tiedätkö, miksi kuningas ja kuningatar olivat niin iloiset?" "En tiedä", sanoi ukko. "Se oli sentähden, että Sylvesteri ja Sylvia katselivat heitä.