Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
"Kaikkein kalliin ajatukseni on se, että Vapahtajani oli surujen alainen. Ei ole koskaan ollut niin suurta surua kuin tämä. Ja keskellä tätä hän tiesi, miltä tuntuu, kun katselee sydämestä sortunutta äitiä. Ennen kaikkia tuopi hän tämän esiin minulle, että minä tietäisin, kuinka ihmeellisesti hän rakastaa. Voi surua ja rakkautta ja Jumalaa!
Ovatpa he kuitenkin onnellisia; heillä on sielun ravintoa; he osaavat lukea ja rukoilla, sanoi piispa ja samalla hän heräsi. Sepä oli kummallista unta, hän sanoi. Onkohan se ennustus? Koska tämä kovapäinen kansa osaa lukea niin, että joka mökissä olisi Jumalan sana surujen lohdutuksena? Kukapa sen tietää? Näin kysyi raamatun kääntäjä Jiska Rothovius.
Siten kävi matka eteenpäin alituisten vaarain kautta. Uusi vuosi, 1877, alkoi suloisella matkalla kolmena ensimmäisenä tuntina auringon nousun jälkeen asumattoman seudun ohitse; Stanleyn jokapäiväisten surujen vaivaama sielu sai sillä aikaa lepoa ihmetellen katselemalla luonnon syvää unta.
Vuoden päästä, noiden monien surujen aikana, syntyi vaimolleni tytär. Kun se hetki joulun edellä lähestyi, tahtoivat kälyt käyttää taikasuoloja ja hakea noitavaimoja avuksi. Sitä en sallinut. Annoin akoille kyytiä ja vein vaimoni itse lämpimään riiheen. Kälyt panivat saunan lämmitä. Vaimoni vaipui tuskissaan käsivarrelleni.
Kuitenkin surettaa se aina sydäntämme, kun kuulemme hänen puhuvan niin. Kun hän puhuu Tulemuksesta, niinkuin se olisi kaiken pahan loppu ja Jumalan valtakunnan alku, voimme hyvin kuunnella, mutta ei, kun hän puhuu siitä Tulemuksesta, joka olisi kaiken pahan loppu hänelle, vaan kaikkein surujen alku meille.
Hän on sitä mieltä että kun lasten täytyy oppia paljon siitä mitä heidän on oppiminen ahkeran työn kautta, niin uskontoa ei tule tehdä heille vaikeaksi, vaan huomaamatta sovitettava heidän mieleensä ja yhdistettävä rauhallisten ja rakkaiden muistojen kanssa, ja tehtävä lohdutukseksi surujen jälkeen, tukeeksi vastoinkäymisissä, eroittamattomaksi kumppaniksi sen kaksoissisarelle, Toivolle.
Mut väsymys ja nuoruus tuskankin ne voittivat, ja unen helmoihin hän vaipui hiljaa, huomaamattaan aivan. Hän vuoroin hätkähti ja rauhoittui: hän päivän ottelusta uneksui. Ja uni lepoon viihdytteli vaivan, ja unhon lääkitsevän pisaren se vuodatti jo kalkkiin surujen.
Kolmekymmentä vuotta olin tosin elänyt heidän keskuudessaan, mutta en ollut siitä huolimatta koskaan ennen huomannut, kuinka surujen uurtamat ja huolestuneet heidän kasvonsa olivat. Sama ilme näkyi mielestäni yhtä hyvin rikkaissa kuin köyhissäkin, yhtä hyvin sivistyneitten hienoissa, mielenilmeisissä piirteissä, kuin oppimattomain veltoilla, tunteettomilla kasvoilla.
Väki katseli häntä epäröiden. Oliko niin paljon jalomielisyyttä kruunun kantajassa? Saattoiko se, joka itse oli mahtava, sääliä tätä turvatonta surujen maata? Mitä uskoa? Tietääkö kuningas tästä mitään? kysyi eräs sotamies. Mitä arvelet? Kuningas? toisti Maria. Oletteko miehiä? Vai ettekö tahdo minua ymmärtää?
Jop' on tunsi toivottunsa tuo tuhma Kalevan kansa, jop' on katsoi kaivattunsa tuo Suomen surujen heimo, tunsi ukko, tunsi akka, tunsi piikakin piloinen, polvin maata ponnistellen, käsi onneton ojolla, huusivat hädässä hengen, kansan eessä noin katuen: "Tylyn teimme työn hänelle, Karjalan kuninkahalle!" Kertoivat kukin tarunsa. Kuuli kansa kauhistuen: "Tästä turmio tulevi, vihan vaaja valkahtavi!"
Päivän Sana
Muut Etsivät