Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Eikä mikään niin virkistä ruumiillistakaan terveyttä kuin jokapäiväinen hartaushetki. Se rauhoittaa ja tyynnyttää, se on huolten ja surujen tehokkain vastamyrkky. Me rohkenemme toivoa kaikkien kristittyjen sen heti oivaltavan ja silloin kokoutuvat naapurukset joka päivä yhdessä rukoilemaan ei ainoastaan itsensä, vaan toistensakin puolesta. Siitä, mitä olemme sanoneet, vielä sananen.
Niinkuin tuulispää olisi rusentanut sydämmeni, tuntui minusta sillä hetkellä. Muistojen katkera maailma avautui eteeni, ja siinä minä katselin juuri kuin sata kertaa suurentavalla suurennuslasilla edesmenneitä ihmisiä ja surujen aikoja.
Hän jutteli nuoruutensa innosta, jonka rinnalla minun oli aivan mitätön; hän näytti, miten tämä into vähitellen sammui ja miten hänelle nyt oli mahdollinen onnellisena elää. Minä häpesin itseäni; mitä olivat minun kärsimiseni tämän miehen surujen rinnalla!
Siihen se asia sitten jäi. Näin kaikkein surujen, murheitten ja waiwain rasittamina kului Kämäläisten aika edelleen ja emäntä suri kauniin ja siwistyneen tyttärensä sairaloista tilaa niin että oli henkensä heittää. Jonkun ajan kuluttua tapahtui Kämälässä uusia kummia. Liilan sairaloisuus oli kehittynyt siihen määrään, että hän erään waimoihmisen kanssa sulkeentui wihdoin erityiseen huoneeseen.
Nähkääs, hän, jolla on ollut hyvä koti joutukoonpa sitte mihin maailman kolkkaan tahansa on aina sydämessään säilyttävä tämän kodin muiston, hän aina ikävöipi sinne takaisin ja läpi elämän surujen ja ilojen, vastusten ja pettyneiden toiveitten vielä läpi epätoivon synkän yön kodin muisto loistaa kuin tähti, kun jo kaikki muu on pimentynyt. Nyt te taas haaveilette, hyvä rouva!
Enkeleitä näkivät vuoteen vierellä kuolevan äidin itkevät lapset. Niin jätti hän surujen maan ja rauhaan pääsi kärsinyt henki. Vaan vuoteen vierelle silloin turvaton lapsisarja kyyneliinsä vaipui. Siinä itkeä nyyhkyttivät he, kunnes kylästä huoneesen ilmestyi isä. Heltyi nyt kerran onnettoman miehen mieli. Käsiään puserrellen hän ääneensä katkerasti itki.
He rohkasevat naisia; he sanovat, ett'ei Pariisin kaupungissa nälkään kuole. Kun isäntä heidät jätti, ja he näkivät hänen poistuvan allapäin, kahdeksan päivän surujen painamana, ehkäpä vielä suuremman onnettomuuden uhkaamana, kuin heille tunnustanutkaan oli, vetäytyivät he yksitellen huoneen tukahuttavasta ilmasta kähisevin kurkuin, sydän kylmänä ikäänkuin pakenivat he jonkun kuolleen kammiosta.
Kun laulun viimeiset säveleet olivat vaienneet, laski hän sitran pöydälle ja sanoi: Se on yksi lapsuuteni lauluista, jota lauloimme Wolgan rannalla. Laulakaa vielä jotakin muuta, pyysi Maria posket punastuen. Surunsa oli hän unohtanut. Attila lauloi katse tajuttomasti luotuna kuuntelijaan, ja laulajastakin surujen muisto haihtui.
Nöyryyttävinä tulevat uudet kokemukset nuorelle sielulle: suohon ne sen heittävät, surujen, tuskan ja kärsimysten suohon. Mihin jäivät sen ylpeät tiedot, kun kohtalon rautakoura siihen rupesi? Maailma mustenee silmissä eikä kiintopistettä enää tunnu olevan. »Mitä on elämä, mitä on ihminen? Onko Jumalaa olemassakaan?»
Sitten istui hän hetken aikaa silmät ummessa. Hän ei kuitenkaan väsymyksestä niitä sulkenut, vaan sentähden että hän käänsi katseensa sisäänpäin sielua kohti ja katseli toisien päiväin surujen ja ilojen kuvaa. Silloin näytti uusi ajatus valtaavan hänen mieltänsä. Hän aukaisi lippaan, otti sieltä esiin esineen toisen jälkeen niinkuin ennenkin, mutta vähän kiireemmin, kunnes hän tuli pohjaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät