United States or Kuwait ? Vote for the TOP Country of the Week !
Eikö rouva Griebel ollut kertonut, että kotiopettaja oli yhtäläinen humalaseiväs kuin vieras piikakin? Hän se kai oli, korkeavartaloinen solakka nainen komeassa hyvin tehdyssä vienoin laskoksin riippuvassa tummassa puvussa harmaa olkiharso pienestä, valkoisesta olkihatusta ja oli ikäänkuin tomuinen hämmähäkin verkko hänen kasvoillansa.
Minä en ole niin paljon elämätä kokenut kuin te, mutta minun kokemukseni mukaan, miehellä, joka kerta on menettänyt rahansa, joko hän on ne jättänyt häntä paremmalle tahi huonommalle, ei ole toivoa niitä enää milloinkaan nähdä." Tälle väitteelle arentimies nauroi niin, että hän oli kuolla, hänen vaimonsakin nikahtui nauruun ja piikakin naurahti.
Siihen on tosin tähän asti niukasti toivetta ja tietäessäni, että kentiesi puolen tunnin kuluttua valkoinen huivi ja työpuku samalla kuin amtmannin piikakin katoavat minulta, koen, niin paljon kuin voin, käyttää näitä rientäviä minuuteja". Tyttö loi sivulta pikaisen silmäyksen häneen, jonka kasvojen muoto oli sangen vakava ja käynti hiljeni.
Mutta ehkäpä äidille hommataan tilaa vielä enemmänkin, ja kaikkea muuta, lehmä tietysti piankin, sitten, kun saadaan viljelysten hoitaja; ja lopuksi piikakin, äidille.
Siinä kiireen touhussa tuli hän jo valittaneeksi: »Piikakin tästä meni itseviikolleen, niin jotta on tässä yksinään juosta hanttuuttamista, kun on kymmenen poikivaa lehmääkin ruokittava ja nyt pitäisi ne pellavat loukuttaa.» »Sekö se Tiinan tyttö on tässä teillä piikana», lausui siihen Miina. »Se.»
Anna Liisa alkoi toimittaa askareitansa; kun piikakin oli nyt itseviikolla, oli näitä tavallista enemmän. Ei tahtonut ehtiäkään tehdä. Mutta tuon tuostakin otti hän puun, hämmenteli hiillosta ja etsi tulta, mutta: ei. Ei, niin ei... Silloin Anna Liisa aina kohensi kahvipannun yhdestä paikasta toiseen. Tuossa aamiaisen korvilla hän jo sanoi: »Minnehän se Ihalainen jäi, kun se ei tule?»
Jop' on tunsi toivottunsa tuo tuhma Kalevan kansa, jop' on katsoi kaivattunsa tuo Suomen surujen heimo, tunsi ukko, tunsi akka, tunsi piikakin piloinen, polvin maata ponnistellen, käsi onneton ojolla, huusivat hädässä hengen, kansan eessä noin katuen: "Tylyn teimme työn hänelle, Karjalan kuninkahalle!" Kertoivat kukin tarunsa. Kuuli kansa kauhistuen: "Tästä turmio tulevi, vihan vaaja valkahtavi!"
Kentiesi oli hän älykäs ja maailmaa kokenut mies, tämä metsänvartia. Oleskelipa hän paljon maatilalla, jossa piikakin, joka hoiti maitokulhoja ja haravoita, koki käyttäytyä salonkimaisesti. Pilkkahymy huulillansa taivutti hän sivulle viimeiset oksat, jotka sulkivat hänen tiensä, kun toisen kutun menettely herätti hänen huomiotansa.
Mutta kun miehet olivat menneet ohi ikkunain, riensi hän kuitenkin ulos ja ehti näkemään, kuinka nuori mies keveässä hypyssä keikahti veräjän yli. Seisoi piikakin solalla sitä katsellen, kerpputaakka selässä: Katso hurjaa, kun meni kuin korentona aidan yli. Kuka se oli? Uhtuan Shemeikka sanoi olevansa. Kerran tuonkin sai nähdä ... vaikkakin vain selältä.
Oli siinä pulska ja tanakka piikakin, jonka toveriksi Elsan nyt oli rupeaminen. "Elsa tulee niin jotta rytkyy!" sanoi entinen piika, äänellä, joka ilmoitti, että Elsa nyt oli tekemisissä suoraluontoisen ja säyseän ihmisen kanssa. "Hyvää huomenta!" sanoivat tulijat. "Jumala antakoon", vastasi neiti.