Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
»Ja sie ihe räkänenä!» vastasi Manasse, vetäen samalla sieramiensa sisustan näytteet takaisin piiloon. Itkussasuin jatkoi nyt Mooses haukkumista, sanoen surkealla äänellä: »Beltsebuubin poika!» Mutta sitä ei Manasse koskaan sietänyt.
Vasta kun paistit ja muut herkut oli saatu järjestetyksi suurille tarjottimille ja apulaiset ryhtyivät niitä kantamaan ylös, suvaitsi hän huomata minut, joka jälleen kumarsin. Kädet puuskassa asettui hän eteeni ja kysyi surkean huonolla suomenkielellä asiaani. »Minä olen köyhä kerjuu-ukko ja rohkenin tulla anomaan vähäistä almua», vastasin surkealla äänellä, viitaten samalla säkkiäni.
Tuuli vinkui alakuloisella, surkealla äänellä pensaitten ja vesojen lehdettömissä oksissa, ja vaalea kuu "kaalassi" Skotlantilaista puheenvartta käyttääksemme ajelevissa, sadetta uhkaavissa pilvissä. Nuot kolme miestä astuivat veneesen suurella varovaisuudella, etteivät herättäisi huomiota.
"Herra Honain, herra Honain, kuunnelkaat herra Honainia!" "Puhu, sinä riiteliä; mitä sinä nyt valitat?" kysyi Honain Abdallah'lta. "Teidän korkeutenne", vastasi Abdallah surkealla äänellä, "minä olen teidän uskollisen palvelianne Alin orja: minun on ollut usein kunnia olla teidän korkeuttanne vartioimassa.
"Myöhäistä!" huudahti Emilia ottamatta korviinsakkaan noita viimeisiä sanoja, "myöhäistä ei se ole niin kauan, kuin ei pappi vielä ole meitä yhdistänyt ... vieläpä minun on alttarin juurellakin oikeus ... ja saatan..." "Ja sydämmesi sallisi tuota!" voihkasi Julia surkealla äänellä, "sinä hennoisit saattaa Algernon'ia onnettomaksi? sinä saattaisit..."
"Meidän Herramme koettelee ainoastaan, vaan ei hän hylkää" oli hänen vahva uskonsa, josta hän lakkaamatta muistutti minua. Minun mielestäni viipyi apu jotenkin kauan ja minä lohdutin itseäni sillä surkealla ajatuksella että meidän maalliset asiamme nyt olivat niin huonolla kannalla kuin sopi. Tässä minä kuitenkin petin itseni. Kärsimysten pikari ei ollut vielä tyhjennetty pohjaan asti.
»Niin», sanoi ukko Witt surkealla äänellä, katsellen paikattuja housujaan, »minä tahtoisin mielelläni tehdä itseni niin hienoksi kuin suinkin mahdollista, mutta minkäsläiset niiden housujen oikeastaan pitäisi olla? Pitkiä housuja en voi käyttää kotona, ja kaapissa riippuu ainakin puoli tusinaa lyhyitä.»
»Juuri niin, juuri niin, uin, voih», myönsi Jukke perässä. Nimismies kirjoitti tämän pöytäkirjaansa ja kysyi vielä todistajalta tietäisikö muuta. Mutta se ei tiennyt, niin sai mennä ulos. Jukke vaan surkealla äänellä muistutti: »Tuliko kiljaan? Uih, voih, uih, voih.» »Tuli, tuli», kuului nimismiehen varma vakuutus.
En osannut mitään järjellistä sanoa, ja suuni tuntui sangen kuivalta. Tuuli ja sananlennätinlangat lauloivat samaa juttua surkealla parkumisellaan. Hän jatkoi edelleen. Nyt, herra, kuulkaa ja arvatkaa missä mielen rauhattomuudessa olen. Kummitus on uudestaan ilmestynyt, viikko takaperin. Siitä alkaen on se vähä väliä näkynyt, kadonnut ja jälleen ilmaantunut. Lyhdynkö vieressä?
Kerjääminen on Neapelissa kehittynyt äärettömään määrään, joten tuskin voi kadulla liikkua kuulematta aina tuon tuostakin milloin vanhan, milloin lapsen, milloin kurjan raajarikon, milloin aivan terveen miehen surkealla äänellä huutavan: "Pieni roponen, hyvä herra!" Ei näy olevan halua työhön, vaan tuolla tavoin on elämä mukavampaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät