United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ensi päiviä Shpalernajassa ollessani lohdutin usein itseäni muistelemalla ensimäisen "separatistimme" Yrjö Maunu Sprengtportenin isää, joka venäläisessä sotavankeudessa ollessaan sai erään karkausyrityksen takia kahleisiin sidottuna virua kokonaista seitsemäntoista kuukautta pimeässä tornissa sekä elää koko tuon ajan pelkällä vedellä ja leivällä.
Näin me siis kasvoimme ja vaurastuimme yhdessä, lapset, koirat, linnut, kukat ja kaikki tyyni; ja vaikka vaimoni usein emännyyden innossa, johon parhaimmatkin naiset joskus lankeavat, vakuutti, että me näissä oloissa emme koskaan voi vieraita vastaanottaa, lohdutin häntä aina kääntämällä hänen huomionsa siihen vierasvirtaan, joka tulvaili vierashuoneeseemme, ja josta päättäen ihmiset kovin mielellään kävivät luonamme.
Katarina silmäsi tuntematonta; joskus ennen muisti hän nähneensä häntä, mutta milloin ei hän osannut sanoa. Vaan vaimo lausui hiljaan: "Ennustukseni sanat ovat käyneet toteen, joilla muinen lohdutin kuolevaista äitiänne. Kultaisessa hovissa on tyttärenne kerran kulkeva, kultaisessa vuoteessa on hän lepäävä olivat ennustuksen sanat. Te muistatte niitä. Siunaus vuotakoon runsaasti teidän päällenne.
Huoneeni vourattiin vuodeksi; ja vaikka ne yhä tuntuivat minusta kolkoilta iltaisin, ja illat pitkiltä, istuin usein jotenkin tasaisessa, vaikka synkänpuolisessa mielentilassa ja lohdutin itseäni kahvilla, jota, taaksepäin katsoessani, näytän tähän elämäni aikaan juoneen kannuttain.
Muuten minun täytyy tunnustaa, ett'en minä liian kauan surrut häntä: minusta päinvastoin näytti kuin kohtalo olisi menetellyt hyvin siinä, ett'ei se yhdistänyt minua Asjan kanssa; minä lohdutin itseäni sillä ajatuksella, ett'en luultavasti olisi tullut onnelliseksi sellaisen vaimon kanssa. Minä olin silloin nuori, ja tulevaisuus, tuo lyhyt, nopeasti kuluva tulevaisuus minusta näytti äärettömältä.
Min' olen itse halvan kansan laps, Sen kanssa kärsin, lohdutin, kun taisin; Mut jos vois linnan vankiluolat haastaa, Maan sadat hirsipuut jos kielin lausuis, Niin kauheita ne kertois siitä, kuinka Te herrat täällä harjoitatte valtaa; Viel' onko halu kuulla tunnon ääntä? Jo riittää, herra piispa! Mun ei syy. Klaus Fleming joskus liian kovaks' yltyi, Ja voishan paljon olla tekemättä.
Unhoittakaa ennemmin minä ... kyllä minä tahdon tulla unhotetuksi ennemmin, kuin saattaa pahaksi isän ja pojan väliä ja siten estää loistavaa tulevaisuuttanne... Minä olen jo onnellinen siitä, kun näinkin olen rakastettu ... kohtaloni tahdon kantaa tyytyväisenä ja rukoilla onnenne edestä. Minä lohdutin Annaa, sanoen, ett'ei isäni ole minua koskaan kiroava.
Hänen liikutuksensa oli niin vahva, ettei hän voinut puhua, hän pani päänsä minun olkapäälleni, sitten rinnalleni ja itki katkerasti. Minä lohdutin häntä, puhuin hänelle mutta hän ei voinut kuulla, puristi aina kättäni ja sanoi kyynelten valuessa: "Odottakaa, odottakaa, pian minä lakkaan. Minä tahdon teille sanoa...
Minä vihasin häntä ja lohdutin itseäni sillä ajatuksella, että hän oli käyttäytynyt niinkuin voi odottaakin työväenluokkaan kuuluvalta mieheltä. Jacksonin käsi. Vähän oli minulla aavistusta siitä kohtalokkaasta osasta, mitä Jacksonin käsi tuli näyttelemään elämässäni. Jackson itse ei tehnyt minuun mitään erityisempää vaikutusta, kun minä hänet vihdoin löysin.
Kaikki, mitä olin suurella ahkeruudella ja säästäväisyydellä saanut varoja kokoon seminaarissa oloani varten, oli kadotettu, ja surkea köyhyys uhkasi turhaksi tehdä koulutoiveeni. Lohdutin kumminkin itseäni sillä, että ihmisyyteni arvo oli toki jälellä, joka maksoi enemmän kuin monta täyttä rahakukkarota. Olin alkanutkin jo liian paljon ruveta luottamaan rahoihini.