Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Huomatessaan hänen nukkuvan, irroitti Robert hiljakseen kätensä hänen kädestään ja nousi seisaalleen. "Jumala siunatkoon pastoria, Jumala siunatkoon", sanoi Sten Larsson, ojentaen kätensä Robertille, "noin tyyni hän ei ole ollut, sitten kun lapsiraukka syntyi ja naiset hölmöt säikähyttivät hänet pois suunniltaan. Mutta minä arvasin, että pastori kyllä voisi asettaa hänet, jos kukaan.
"Ei siitä väliä", sanoi Sten tavattoman huikentelevaisesti. "Mättäkää vaan kaikki sekaisin. Kyllä me ne sitte järjestelemme, kun pääsemme kotiimme. Riisu nyt morsiuspukusi", sanoi hän Alfhildille, "niin lähdemme kävelemään yhdessä!" "Hyvä Sten, saat antaa minulle anteeksi, mutta enpä toki ole moista ennen kuullut!" virkkoi Malla-täti.
Jos olisi niin, niin eihän vihkiminen silloin olisi pyhä toimitus, niinkuin se on se olisi syntinen, paha toimitus, joka pakottaisi meitä kärsimään semmoista, jonka tiedämme olevan väärin." "Väärin!" toisti Sten epätoivoissaan Alfhildin ajatustavasta.
Rauhoittukaa, jalo rouva, ja suokaa minun puhua loppuun. Tuo nuori mies on tähän saakka elänyt syrjässä äitinsä Sten Sturen lesken luona. Sten Sturen ? Ah, niin; aivan niin! Mutta nyt on hän sensijaan astunut julkisesti esiin. Taalaissa hän on näyttäytynyt talonpoikien johtajana. Heidän lukunsa kasvaa päivä päivältä; ja kuten tiedätte, he saavat ystäviä rahvaasta rajatunturien tällä puolen.
"Antakaa anteeksi hyvä täti!" sanoi Alfhild, rientäen hyväillen hänen syliinsä, nähtävästi peljäten saavansa toruja. "Mutta mitä varten valvoittekaan, täti, näin kauan?" sanoi Sten semmoisella äänellä, josta ei kuulunut suurtakaan kiitollisuutta hänen avuliaisuudestaan. "Olisinko minä uskaltanut nukkua, ovet avoinna", vastasi täti. "Ja sitä paitsi tahdoin auttaa Alfhildia riisuutuessaan."
"Akka-pahus", mutisi Sten itsekseen mutta ääneensä ei uskaltanut lausua mitään niin törkeätä, vaan virkkoi: "Minun on vaikea antaa hänelle anteeksi, että hän toruu pikku lemmittyäni.
Tuota näennäistä kylmyyttä ei Alfhild voinut kestää; hän tarttui taaskin Stenin käsivarteen, painoi poskensa hänen huulipartaansa vasten ja kuiskasi: "luuletto ehkä, ett'en minä sinua oikein rakasta?" Samalla tarjosi hän huuliansa ja Sten suuteli niitä keveästi, ilman kiihkoa, niinkuin Alfhild tahtoi. Sitte jatkoivat he tietänsä äänettä yhä enenevässä hämärässä, Sten ajatuksiinsa vaipuneena.
Tulkaa tänne, ja vannokaa minulle, että pysytte vaiti, kunnes minä itse päästän kielenne, vaiti niin totta kuin toivotte taivaan autuutta itsellenne ja sille miehelle, joka on tuossa kuvattuna. Sen vannon, niin totta kuin Jumalan pyhä sana minua auttakoon! Mitä nyt? *Kuva* tuossa ! Sehän olen minä itse! Se on Sten Sture vanhus sellaisena, miltä hän näytti nuoruuden päivinään. Sten Sture!
Lakatkaa siis teeskentelemästä. Teidät tunnetaan, kreivi Sture! Kreivi Sture? Luuletteko tekin, että minä olen kreivi Sture? Erehdytte, herra. Minä en ole kreivi Sture. Ette tosiaan? Kuka te sitten olette? Nimeni on Nils Steninpoika. Hm! Nils Steninpoika! Mutta ette Sten Sturen poika Nils? Ainakin nimi sopii. Totta kyllä; mutta Jumala ties, millä oikeudella sitä kannan.
Kohta sai Alfhild kapinalliset lehmät ajetuksi purkautuneesta sulusta metsään sitte koetti hän kaikin voimin panna sulkua jälleen kiinni, mutta riu'ut olivat raskaat ja vähän väärät, joten hän ei oikein saanut niitä sopimaan koloihinsa. "No, kuulepas Sten!" huusi hän iloisesti ruispellon poikki, "sinä vaan seisot ja katsot valmista etkä tule auttamaan minua."
Päivän Sana
Muut Etsivät