Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. heinäkuuta 2025
Mikä nostaa suuren miehen arki-ihmisten yli, ellei juuri se, että osaa valita oikean hetken toiminnalleen? Mutta monet ovat ne, jotka sortuvat yrityksessä ja vetävät langetessaan suuren tehtävän muassaan. Käy kyllä niinkin, mutta ei tuomita ketään meistä siitä, mitä emme ole voineet. Meidän Herramme tuomitsee meitä tahtomme mukaan.
Sellainen oli minunkin äitini. Hänkin kuoli joka päivä kaikesta huonosta ja itsekkäästä. Olin ainoastaan kolmentoista vuoden vanha hänen kuollessaan, mutta sittekin on hän vaikuttanut elämääni enemmän kuin kukaan muu. Juuri tämä on usein pannut minut ajattelemaan, että meissä nykyajan kansassa tulevat sukupolvet jo elävät elämäänsä. Meissä he voittavat, meissä sortuvat.
»Veli, henki on lähtenyt. Me muistelemme häntä rukouksissamme! Et voi sammunutta tuhkaa enää henkiin herättää! Tule, tule kuule, kuinka juuri nyt, puhellessani, seinät sortuvat! Ei hetkeäkään saa hukata! Tule!» »En kuule mitään!» Medon sanoi ravistaen harmaata päätään. »Poikaparkani, hänen rakkautensa on hänet surmannut!» »Tule, tule! Anna anteeksi, jos vien sinut väkivalloin!» »Mitä!
Niin elämä ja usko vastaan tulkoot Kuin kahden hurjapäisen miehen raivo, Jotk' ensi yhtymässä sortuvat. Dauphin nai Blancan! Mihin joutuu Arthur? Englanti Ranskaan liittyy! Entä minä? Pois, mies! En näköäsi sietää voi; Tuo sanomasi rumentaa sun aivan. SALISBURY. Mit' olen muuta pahaa tehnyt teille, Kuin muiden tuoman pahan ilmaissut?
Ennen väsyttävä, yksitoikkoinen, arkiharmaa elämän vyöryntä on muuttunut elimelliseksi hersynnäksi ja saanut ihmeellisen väriloiston. Kaikki tapahtuminen saa selvyytensä, joka taholta pulpahtaa esiin elämänvoimia. Mutta samalla myöskin minän ahtaat raja-aidat sortuvat ja tie rakkauteen avautuu.
Kun jokin eliö on immuuni eli vastaanottamaton myrkytystä kohtaan, johonka muut sen kaltaiset sortuvat, johtuu se esim. siitä, että se pystyy, aikaisemmin läpikäymänsä taudin johdosta, tuottamaan ne erikoiset »antitoksiinit», jotka tekevät tämän myrkyn tehottomaksi. Mutta sama eliö saattaa sortua toiseen myrkkyyn: mitään yleistä immuniteettia ei ole.
Minulla on voimia, joita te ette tunne vielä. Kyllä. Kaikki sortuvat, jotka tahtovat kostaa. Viisas menettelee olosuhteiden mukaisesti. Johannes vaikeni. Rabbingin puheessa oli hänen mielestään siksi paljon totuutta, ettei hän voinut sitä aivan pelkällä sanaheitolla sivuuttaa. Rabbingin tutkiva, vaaniva silmäterä ei jättänyt häntä hetkeksikään.
Sillä tavalla valtakunnan kauppa ei tule ikinä kukoistamaan; kaikenlainen liike lamautuu, köyhät kaupunkimme sortuvat, ja Tukholma imee maan ytimet sisäänsä, saamatta siitä kumminkaan pysyväistä voittoa; sillä kuta enemmän maata köyhdytetään, sitä vähemmän se kuluttaa ja sitä vähemmän Tukholma itse ansaitsee monopolillaan.
»Miettikäämme mennehiä, muistelkaamme muinaisia, tulta taattolan takassa, maita maamon kukkivia, ihanuutta talvi-illan, suvi-aamun armautta, kesän kerkeän menoa, syksyn synkän saapumista; kuinka paistoi kuudan valju hangille helottaville, kuinka paahtoi kultapätsi heinän nuoren helpehille, kuinka sai kotihin karjat pihahallin haukkuessa, kuinka hirnahti heponen tutun äänen tuntiessa, miltä maistui leivänkakku, käden karhean tekemä, oli olla turvallista, tuvan tumman karsinassa; veistellä pärevenettä, kuulla lapsen laulatusta, kehdon vanhan keinumista, taaton hiljaisen tarua, kummista salon sinisen, ihmehistä ilman kaiken, vainajista valjenneista, sankarten samoannasta, kihloista kilahtavista, häistä metsän morsianten, kun tuli kuningas itse, valkealla varsallansa, ajoi tietä virvatulten, tuonne kultia karisti iloksi inehmon lasten, onnen oudon etsijöille; niille, joilt' on mieli mennyt elonhaavehen ha'ussa, joilt' on hapset harmennehet taivon kaarta kurkottaissa, jotka sorjasti sotivat, taistelevat tappiolla, eestä päämäärän etäisen, puolesta unelman uuden, näkevät näkemätöntä, tekevät tekemätöntä, sortuvat sorahan polvin, mutta kilpi kirkkahana.»
He kulkevat laaksossa, he taivaltavat lokaa, ja harva vuoren alle edes ehtii. He haaveksivat ruusuja ja saavat orjan-okaa, mut metsä heidän mentyänsä lehtii. He halkovat sydämiä, he vakoavat päitä ja ajan uuden aivoja he kyntää. Ei säiky kyitä, kytän nuolta, tuskan tuprusäitä, he horju ei, he torju ei, he ryntää. Ja usein loassa, veressä he ovat yltä, alta jo sortuvat soihin pitkospuiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät