United States or Hong Kong ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nyt melkein kuurousin ma laulannalle ja katsomaan jäin yhtä vainajista, mi seisten viittas häntä kuuntelemaan. Kätensä risti, nosti hän ja siirsi päin itää silmänsä kuin Jumalalle ois virkkaa tahtonut: ma muust' en huoli! Te lucis ante nyt niin hartahasti ja suloisesti hänen suustaan kaikui, ett' unohtamaan sai se itsenikin.
"En vieläkään ymmärrä mitä tarkoitatte hautain kautta käymisellä." "Tarkoitan sitä, että tulisimme puhumaan vainajista." "No niin. Mutta sanoohan sananlasku, että totuus ei mätäne haudassakaan. Se tarkoittaa sitä, että kukaan ei voi totuutta vääryydellä viedä hautaan ja kätkeä sitä sinne. Totuus on kumminkin nouseva näkymölle ennen tai myöhemmin."
Tämän tähden Honkaniemen muuten kelvollinen väki oli ihmisten mielistä kadonnut juuri kuin maahan haudatut. Heistä puhuttiin vain joku aika, kuten vainajista, mutta viikkojen kuluessa heidät unohdettiin niinkuin umpeen luotu hauta.
Nyt melkein kuurousin ma laulannalle ja katsomaan jäin yhtä vainajista, mi seisten viittas häntä kuuntelemaan. Kätensä risti, nosti hän ja siirsi päin itää silmänsä kuin Jumalalle ois virkkaa tahtonut: ma muust' en huoli! Te lucis ante nyt niin hartahasti ja suloisesti hänen suustaan kaikui, ett' unohtamaan sai se itsenikin.
»Miettikäämme mennehiä, muistelkaamme muinaisia, tulta taattolan takassa, maita maamon kukkivia, ihanuutta talvi-illan, suvi-aamun armautta, kesän kerkeän menoa, syksyn synkän saapumista; kuinka paistoi kuudan valju hangille helottaville, kuinka paahtoi kultapätsi heinän nuoren helpehille, kuinka sai kotihin karjat pihahallin haukkuessa, kuinka hirnahti heponen tutun äänen tuntiessa, miltä maistui leivänkakku, käden karhean tekemä, oli olla turvallista, tuvan tumman karsinassa; veistellä pärevenettä, kuulla lapsen laulatusta, kehdon vanhan keinumista, taaton hiljaisen tarua, kummista salon sinisen, ihmehistä ilman kaiken, vainajista valjenneista, sankarten samoannasta, kihloista kilahtavista, häistä metsän morsianten, kun tuli kuningas itse, valkealla varsallansa, ajoi tietä virvatulten, tuonne kultia karisti iloksi inehmon lasten, onnen oudon etsijöille; niille, joilt' on mieli mennyt elonhaavehen ha'ussa, joilt' on hapset harmennehet taivon kaarta kurkottaissa, jotka sorjasti sotivat, taistelevat tappiolla, eestä päämäärän etäisen, puolesta unelman uuden, näkevät näkemätöntä, tekevät tekemätöntä, sortuvat sorahan polvin, mutta kilpi kirkkahana.»
Nyt se kyllä, hävitettynä kun on ja kun kulkee aution, myrkyllisen Campanian halki, voi tehdä sen vaikutuksen, mutta silloin hohti siinä kahden puolen tien valkoinen marmori, ympäristö oli vihreää, asuttua viljelysmaata ja läheinen vuoristo oli silloinkin sen ihanana kehyksenä. Sama käsitys kuolemasta ja vainajista näkyy säilyneen tähän päivään saakka kaikilla klassillisilla alueilla.
"Jalosukuinen herra," vastasi Chilon Chilonides, "viisain vainajista, Ulysses, lähettää minun kauttani viisaimmalle elävistä, Petroniukselle, pyynnön, että hän uudella viitalla peittäisi risani." "Kautta Hecate Triformiksen!" huudahti Petronius, "vastauksesi ansaitsee uuden viitan." Siinä heidän keskustelunsa katkesi, sillä Vinitius virkkoi äkkiä: "Tiedätkö tarkkaan, mistä on kysymys?"
Ukkoa pöyristytti; hän ei oikein tiennyt, oliko tuo joku vainajista. "Minä olen Lyyli", jatkoi tytär, "minä olen onneton tyttärenne". Kurjen silmät tarkastivat puhujaa, hänen katsantonsa muuttui julman julmaksi ja ainoa sana soi tuskallisesti hänen suustaan: "Kirottu!" Lyyli lankesi selällensä pyörryksiin ja kannettiin pois sulhonsa käsivarsilla.
Ne ovat vainajia kaikki pahat haltijat. Vainaja kun haltijaksi pääsee, on paha kiusaamaan, sitä pahempi, kuta läheisempi. Reita on tätä nykyä vainajista vainolaisin. Joka paikassa se piilee ja väijyy, ole varma siitä, että otson ajossa huomennakin kantapäillämme hiihtää. Missä sauvattoman suksen jäljen näet, joka on nietoksien harjoja hiponut, siitä on hiihtänyt.