Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Tsaarin korvissa ei luultavasti ilmoitus tappioista soinut hyvältä, mutta hän oli yleisesti jalo mies ja kantoi onnettomuutensa miehukkaasti.
Hän Herran sotamies nyt olkoon! Jos poikia mull' ois kuin hiusta päässä, Somempaa kuolemaa en heille soisi. Niin, nyt on hälle kuolinkello soinut. MALCOLM. Surua suurempaa hän ansaitsee, Sen multa saa hän. SIWARD. Suurempaa ei lain: Hän hyvin kuoli, velkans' suorittain. Niin, Herran rauhaan! Tuossa uusi lohtu! MACDUFF. Kuningas, terve! Nyt se olet. Tässä Kirotun vallanryöstäjän on pää.
Ihailtuani hetkisen komeaa lintua antoi Ville minulle merkin jo ampua, ja sekunnin perästä makasi metso siivet hajallaan karhunsammalilla. En voinut kyllikseni katsella sen sulkain väriloistetta. Laukauksesta pelästyi toinen metso ja lensi rymisten pois. Mutta se lintu, joka oli äsken takanamme soinut, ei poistunut. Emme ainakaan kuulleet mitään.
Volumnia. kuiskasi hän levottomasti, missä minä olen kuullut tuon laulun? Niin, nyt tiedän. Minä olen kuullut sitä näitten monien vuosien kuluessa, ja välistä on se vastoin tahtoanikin soinut korvissani. Niin, se on se laulu, jonka meidän poikamme kerran sävelsi minun syntymäpäivikseni. Se on tallella sinulla, Volumnia. Sano, Volumnia, onko tämä unta?
Meeri nousi heti vikkelästi vuoteeltaan, mutta Helka rukoili surkeasti: viisi minuuttia vielä, vaan viisi minuuttia, ja Bruuno nukkui säännöllisesti, niin pian kuin pikku herättäjä oli soinut loppuun asti, ja sitte oli veljellä vastus saada hänet hereille. Kahvin juonti ruokasalissa kävi kiireimmän kautta, ja sitte kuljettiin sumussa ja sateessa tai auringonpaisteessa pitkä matka yhteiskouluun.
Vaikka loppumatka linnaan oli näin lyhyt, niin oli jo linnan päivälliskello, hänen perille joutuessaan, soinut, ja Durward huomasi nyt sitäpaitsi lähestyneensä linnaa toiselta puolelta, niin että kiertäminen muurin ympäri valtaportille myöhästyttäisi häntä vielä enemmän.
Oli kuin ylioppilaslaulu olisi soinut korvissani; olin näkevinäni tuon ihmispaljouden: siinä varmaankin monta tuttavaani, jotka nyt seuraten nnorisojoukkoa, vaelsivat tervehtimään kevättä, sanomaan kesää tervetulleeksi. Mutta ei ollut aikaa heittäytyä näiden mielikuvitusten valtaan; meillä oli suoritettavana vähintäinkin 8 tunnin matka, jos mieli saapua seuraavaan lepopaikkaan.
Ukko jäi huutamaan: Antti! Antti! Hullu! Nyt se menee koskeen! Katsohan tuota, kun särki pullon... Antero on herännyt virren veisuuseen, joka jostain ei aivan kaukaa on soinut hänen korvaansa. Hän huomaa makaavansa pehmeällä sammalella kahden kiven välissä, mutta ei jaksa nostaa pakottavaa päätänsä nähdäkseen, missä on.
Silloin oli syksy, ja kylmä pohjatuuli puhalteli lämpimän kesän jälkeen, jolloin kantele oli soittajansa sormien alla soinut joka salolla, laulellut joka lehdossa. Se oli ollut vanhan soiton viimeistä kilpailua uuden kanssa, joka kaukaisista maista merien yli tunki sotatorven soittona ja kirkonkellon kuminana Suomen laulun entisille elonmaille.
Mutta Joukon mielestä oli kirkko huimaavan korkea, ja kaikki sen laitokset, mutta etenkin katon kannattimet ja ristiorret, ihmeelliset. Hänen sitä silmäellessään alkoivat orret ja ristit natista, ja taas yllähti kello soimaan hänen päänsä päällä. Ei ollut se kauan soinut, kun väki ulkona ja porstuassa ja kirkossa alkaa liikkua ja äännähdellä: »Pappi tulee! pappi tulee!»
Päivän Sana
Muut Etsivät