Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
"O Jumala!" vaikeroitsi Signe, ottaen kiiruusti balsamia ja liinavaatetta rakastettunsa sitomiseksi; "miksi lähti hän niin pitkälle matkalle, kun oli haavoitettu? Se voipi maksaa hänen henkensä ja ehkä on sen tehnytkin." "Hänen oli pakko matkustaa, sillä sodan murhaenkeli ei jättänyt hävittämättä kymmenen peninkulman alalla, yhtään mökkiä jossa haavoitettua soturia olisi voinut sitoa ja hoitaa.
Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Siihen jäi Gunhild seisomaan. Bårdin ajatukset olivat viime aikoina taaskin kääntyneet Signeen. Vanhukset olivat oikeassa: Signe hänelle sopi, vaan ei tuo toinen. Signeä hän oikeastaan olikin ensin rakastanut ja Signeen hän luotti.
Kuinka hän tuossa tuokiossa olisi siihen määrään voinut unohtaa piintyneet yhteiskunnalliset ennakkoluulonsa ja kohonnut hänelle ennen tuntemattomaan henkiseen tarmoon ja itsenäisyyteen? Kenties oli Signe häntä siihen kehoittanut? Niin se voi olla. Epäily oli kerran herännyt Johanneksessa eikä enää jättänyt rauhaan häntä.
"Herra Abbotti," keskeytti Signe, kääntyen poispäin, välttääksensä hänen haureellisia silmäyksiänsä, "te kuvailette liian elävästi minun elämäni yhtä aikaa, joka on joko hyvin kaukana taikka ei koskaan tule. Te unhotatte minun tulevan autuuteni ihastuksen tähden kokonaan sen aineen, mistä puhuitte: synnin, jonka luulette minun tehneen.
Englantilainen ei katsonut tarpeelliseksi antaa mitään vastausta, löi kättä Signelle ja istuutui eräälle penkille. "Saanko istua hetken aikaa luonas?" kysyi hän. Signe oli vallan hämillään, hän lensi kuin sukkula sinne tänne ja järjesti muuttaen sitä ja tätä.
Anteeksi, hän sanoi toisella, hiukan vavahtavalla äänellä. Tarkoitukseni ei ollut loukata teitä. Signe kääntyi ja loi pitkän, kostean silmäyksen häneen. Kiitos, hän sanoi hiljaa kätensä ojentaen. Te olette niin hyvä. Minun on teiltä anteeksi pyydettävä. Heti seuraavassa hetkessä hän oli jälleen iloinen kuin leivonen. Hän avasi nopeasti huoneensa oven, ja huusi: Irene, Irene!
"Kiitä henkesi pelastajaa!" sanoi hän; "sillä ilman hänettä olisit sinä tullut kuoleman saaliiksi. Hän löysi sen salaisen holvin, johon sinut oli elävänä haudattu." Signe painoi sydämellensä hovipojan käden, jota hänen kyyneleensä kostuttivat.
Siksi oli sovittu niin, että Carp ja Rabbing ajaisivat yhdessä, Signe Tammisen herrasväen kanssa määräpaikkaan. Kaunis ajelumatka, eikö totta? kysyi kohteliaasti toinen ranskalaisista Ireneltä. Kyllä, vastasi Irene vallattomasti. Ellemme me vain olisi niin hirveästi riidelleet. Riidelleet? Ja mistä? Luonnollisesti rakkaudesta, nauroi Irene. Luonnollisesti, laski leikkiä ranskalainen.
Hän ei tahtonut esiintyä pelkurina siinä, missä hän tunsi suurimman vastavoimansa olevan. Ei se ollut Signe, ei se ollut tämän isä, vapaaherrakaan.
Ja uskotella sitten vielä isälleen, että Johannes oli kihloissa hänen serkkunsa kanssa! Oliko kummempaa kuultu? Mutta Signe oli saapa sen vielä maksaa, totta totisesti! Irene ei vastannut aluksi mitään. Hän loi vain suuren, kimaltelevan katseen Johannekseen, jonka hyväilevän vaikutuksen tämä tunsi kiertävän päätään kuin siunauksen. Niin, minäkö? virkahti hän sitten hiljaa. En minä mitään ajattele.
Päivän Sana
Muut Etsivät