Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Signe oli vain vähän lyhyempi, hänen kasvonsa olivat jonkun verran pyöreämmät ja hänen nenänsä epäsäännöllisempi. Mutta muuten he olivat kuin kaksi marjaa, saman varren kantamaa. Heidän kasvojensa ilme erotti heidät sensijaan täydellisesti toisistaan. Signen oli vilkas, nopeaeleinen, älyllinen, hänen silmänsä räiskähtelivät kuin revontulet ja hänen suupielensä olivat alituisessa väreilyssä.
Se oli ollut hänen kasvatusopillinen periaatteensa, jonka hän kirjeessä oli neuvonut tyttärelleen. Lapset olivat puettavat, ennen kuin heitä ruvettiin sivistämään. Entäs ruokaa? hän kysyi. Annettiinko sitä? Annettiin. Kuka tahtoi, sai kotiinkin viedä. Paroonin mielestä se oli niinkuin ollakin piti. Kenties oli hänen Signe tyttärensä sittenkin tehnyt jotakin hyötyä tuolla?
Ensin käy hän toisen kotona, sitten kirjoittaa hän kirjeen! Signelle mahtoi siis jostakin syystä olla hyvin tärkeää tavata häntä. Päivää, päivää! Kiitos, että tulitte. Te olitte todellakin kovin ystävällinen. Signe se oli, joka sieltä iloisesti riensi alas portaita häntä tervehtimään. Johannes nousi nopeasti. Ja te vielä ystävällisempi, kun muistitte minua. Tervetulemaan Berliniin!
Se oli tuo ikivanha ja ikinuori romanssi prinssi Hookanista ja prinsessa Margareetasta. Signe neiti alkoi nyt soitellessaan laulaa.
"Meidän helleytemme pitää sen jälleen nostamaan," sanoi Signe, vaipuen isänsä sydämelle.
Mitä Herran nimessä hän sanoisi, kun hän tulisi kotiin?» »Saisi ottaa jonkun muun huoneen. Täällä on kyllä vapaita huoneita hotellissa.» »Siitä hän vasta metelin nostaisi.» »Nostakoon! Se juuri olisi oikea rangaistus hänelle.» Signe ei kuitenkaan suostunut, vaan lähettänyt sanan ovenvartialle, että tämä hankkisi mistä hyvänsä automobilin tai suljetut vaunut hänelle.
Mitä mies ajatteli, kun olisi saanut semmoisen tytön kuin Signe, joka tosin oli vaan kohtalaisesti rikas, mutta siihen sijaan sekä kaunis että sävyisä, jonka lisäksi hän pystyi kaikkiin töihin, ja meni nyt ottamaan tuon puolihurjan voutitytön, jolla tosin oli rahoja, mutta joka ei talouden toimia vähääkään ymmärtänyt. Nesinkin perhe viimein sai kuulla näitä puheita.
Eikä kukaan ymmärtänyt siihen syytä paitsi Signe; mutta hänellä oli omat ajatuksensa asiasta, joita hän ei muille puhunut. Gunhild oli onnellinen ja ylpeä. Helposti oli hän omansa voittanut ja Lidtytön hän pani takalaitaan niinkuin ei mitään. Nyt tuo kalpea talonpoikainen hentukka saisi nähdä, kumpi heistä oli väkevämpi. Kyllä mahtoi häntä harmittaa. Entä sitten kateeksi käydä?
En tiedä, sanoi hän. Minä olen vain. Minä en ajattele mitään. Minä en ole tuntenut koskaan mitään tarvetta ajatella. Mutta jos te tuntisitte? Jos teille tulisi tarve? No niin, silloin kaiketi minäkin koettaisin ajatella. Signe nauroi jälleen, taputti kädellä häntä ja katsoi Johannekseen ikäänkuin vaatien hyväksyvää vahvistusta omalle, serkulliselle ihailulleen.
Nyt hän ei parhaalla tahdollaankaan jaksanut kiittää Signeä siitä uudesta murheen antimesta, jonka tämä vähillä keinoilla oli hänelle valmistanut. Että hän olikin ollut niin houkka ja vielä kerran lyönyt kirveensä kiveen! Olihan selvää, ettei Signe häntä ollenkaan rakastanut. Olihan tietysti ollut tämän puolelta vain mielioikku lähettää tänään tuo kirottu kirje hänelle. Tietysti mieli-oikku!
Päivän Sana
Muut Etsivät