Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
"Sinä luulet, että sinulla olisi silloin parempi ... kuin nyt?" "Ei, ei, Signe, en minä semmoista tarkoittanut; Jumala siunatkoon sinua... Ajakoon hän vaunuissaan englantilaisen armaansa kanssa ja menköön hoviin sekä eläköön suuresti ... tiedätkös, Signeni, vuoden kuluttua meille käy paremmin, sillä silloin isä antaa minulle talon. Laula vähän, Signe, minä olen niin iloinen tänä iltana!"
Onhan hän vielä lapsi, vasta kaksikymmentä kolme vuotta! Ja sitä te sanotte lapseksi, te! sanoi Johannes, siirtämättä silmiään tummasta, hymyilevästä tyttösestä. Mitäs neiti Irene itse siitä arvelee? Minä en arvele mitään, lausui Irene. Signe on niin vallaton. Eikö herra tohtori suvaitse käydä istumaan? Signe nauroi.
Kukapa tietää, ehkäpä itsekkyys, joka omaan nimeensä tahtoo kaikkea, mitä maailma parasta tarjoaa, lopulta onkin korkeinta? Ehkä meidän, aatteenmiesten hiltymys ja harkinta juuri kytkee meitä matalimpaan maakamaraan! Kuinka hyvänsä, minun täytyi katsoa sulaksi onnettomuudeksi, että Signe neiti oli niin suunnattoman rikkaan miehen tytär. Oli jo aika pukeutua juhlatilaisuuteen.
Eipä Bård'ikaan, oman sanansa mukaan, ollut noista piittaavinaan; vaan siinä ei hän ainakaan totta puhunut. Sitten sai Bård kuulla, että Signe oli hänen tähtensä tullut oikein kipeäksi. Tämä sattui häneen jotenkin ottavasti, eikä hän voinut vieläkään olla suosimatta semmoista tyttöä, joka rakasti niin lämpimästi ja uskollisesti ja kuitenkin niin tyynesti ja puhtaasti häntä.
Tämän tehtyä kysyi hän surullisesti: "Sallitteko kunnioitettava neiti priorin tulla teitä tervehtämään?" Signe kauhistui näistä sanoista suurimmasti. Hän ei voinut puhua. "Mitä minä vastaan?" kysyi Appellona katseella, joka ilmoitti irstaisia tunteita. "O Jumala! eihän minulla ole mitään tahtoa," huusi Signe, väännellen epätoivoisena kauniita käsiänsä.
"Palkkanne odottaa teitä hänen haureellisessa sylissään!" Hän meni äkkiä huoneesta, ja hänen hirvittävä naurunsa kaikui hänen jälessään käytävässä. "O Jumala!" huokasi Signe, "vielä eilen kiitin sinua kyynelsilmin tästä hädässä osaa-ottavasta ystävästä, ja nyt tänään! pitääkö jokaisen kukan minun tielläni muuttuman orjantappuraksi, lävistääksensä minun vapisevaa sydäntäni!
Nuori, suloinen, suomalainen nainen, joka oli kertonut tuntevansa minut ja tuovansa terveisiä kotimaasta. Minä? Minä olisin käynyt teitä hakemassa? Signe nauroi, niin että hänen pienet, valkeat hampaansa kimaltelivat. Johannes huomasi sanoneensa tyhmyyden. Hän virkahti sentähden aivan kuivakiskoisesti: Se on ollut siis joku muu. Kyllä se on ollut joku muu, nauroi Signe.
Mitä tämä oli oikeastaan? Tehtiinkö hänestä jälleen pilkkaa vai oliko Signe ymmärryksensä kadottanut? Hän katsahti kuin apua etsivä ympärilleen. Signe oli puhunut niin äänekkäästi, että Irenen oli täytynyt kuulla hänen sanansa.
Sanaakaan sanomatta tahi edes vähintäkään kauhistustansa ilmaisematta, meni joukko pois ja Signe jäi yksinään naisinensa ja tuskinensa jälelle. "O Valdemar!" huusi hän ja väänteli kauniita käsiänsä; "o ystäväni, veljeni, sulhaseni! Jos olisit täällä, niin tuottaisit valoa tässä kauheassa pimeydessä!"
Jos siellä joskus ääntä kuultiin, niin oli se vaan katkonainen huokaus, tahi valitushuuto tahi ruumisvirren sävel. Inkvisitionin musta suljettu vaunu pysähtyi luostarin pihalle. Signe oli lämpimässä rukouksessa jättänyt itsensä Jumalan haltuun, ja oli nyt jotensakin valmis menemään hirveätä onneansa kohden, kun Appellona tuli häntä auttamaan ulos vaunusta ja pyysi häntä seuraamaan itseänsä.
Päivän Sana
Muut Etsivät