United States or Belize ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänellä oli valittavana polttorovio tahi häväistys, ja hän valitsi pitkän taistelun perästä samoin kun minäkin kelvoton." "Rovioko?" kysyi Signe kauhistuen. "Mikä oli sen onnettoman rikos?" "Hänen piti puhuneen pilkaten Pyhästä Hengestä," vastasi Appellona, "mutta hänen etevin rikoksensa, niinkun teidänkin, oli se, että hän oli nuori ja kaunis."
"Vai niin," sanoi Sigismund jotenkin tyynesti, "niin olet sinä siis ikäsi keväänä elävänä haudattu. Heti levitän minä huhun, että Appellona on paennut. Hänen ruumiinsa tuodaan tänään rouva Cecilian nähtäväksi sinun nimelläsi ja sinuna haudataan teloituskentällä, eikä kenelläkään maan päällä, ei edes sillä rakastuneella kuninkaallakaan ole voimaa pelastaa sinua."
"Pelastakoon se teidät minun surkuteltavasta kohtalostani," sanoi Appellona nostaen rukoilevat kätensä taivasta kohden. "Kuitenkin, jalo neitiseni, pitää teidän olla varovainen kuoleman pistoa tehdessänne, ja jos se on tarpeesen, niin tähdätkää se sitte ennen hänen mustaan sydämeensä, kuin omaan kauniisen rintaanne.
"Minä en nyt vielä ole missään hädässä, sillä jalo ystävyys ja sääliväisyys auttaa minua sitä kantamaan," sanoi Signe suudellen Appellonan vaaleita huulia. "Minä sanon hekkumoitsialle, että te olette hänelle hyvin sopimaton, niin hän ehkä pysyy poissa täältä, ja minä saan käskyn valvoa teidän luonanne yötä," sanoi Appellona ja meni.
Onneton tyttö katsoi kyynelsilmin Appellonaan, etsiäksensä häneltä lohdutusta; mutta Appellona oli itsekin lohdutuksen puutteessa; sillä hän tiesi, mikä kohtalo nyt odotti Signeä, ja hän oli munkin viimeisessä katsahduksessa lukenut hänen epäluulonsa, että Appellona oli ehkä pettänyt hänen. Hän oli jo syrjään sysätty eikä enää voinut mitään, joka olisi viehättänyt häntä.
Hän meni, ja Appellona, joka varkain oli katsonut häneen, näki perkeleellisen hymyn hänen kasvoillansa. Heti hänen pois mentyänsä, katosi kokonaan se rohkeus, jonka Signe oli osoittanut hänen läsnäollessaan, ja hänen viimeiset sanansa vapisuttivat koko hänen olentoansa.
Appellona vakuutti että pakeneminen olisi mahdoton, koska suuri etulukko oli pantu käytävän ovelle, sekä että hän oli tullut sinne salarappuja, jotka alkoivat abbotin ruokasalista, jonka avainta hän aina itse piti muassaan ja sulki sen aina sekä sisä- että ulkopuolelta. "Vai niin," sanoi Signe, puristaen hartaasti ristiin kauniit kätensä; "me olemme taivaan suojeluksessa.
O, äitini!" jatkoi hän ja väänteli itkien kauniita käsiänsä, "jos tietäisit onnettoman tyttäresi kohtalon, niin sinä tuskasta kääntyisit haudassasi! Ah, nyt tiedän, miksi Ijankaikkinen sinun niin aikaisin kutsui sisartesi enkelien tykö: siksi ettei tulisi Signesi äärettömän surkeuden todistajaksi!" "Malttakaa mielenne," kuiskasi Appellona, "minä kuulen jonkun tulevan. Se on hän." "Mitä minä näen?
"Petter, johon oli suuri luottamus ja sai käydä, missä tahtoi," vastasi Appellona, "löysi kerran vanhassa syvässä holvissa, jossa muutoin ei kukaan käynyt, muutamia lautoja, joiden alta nousi inhoittava lemu. Laudat pois heitettyänsä näki hän, että ne peittivät sisään sortunutta, kuivanutta kaivoa.
"Minä olen rakastanut tätä petoa," sanoi Appellona, "ja tuhannet valat on hän vannonut rakastaaksensa minua. Mutta nyt vihaan minä häntä niinkun kuolemaa. Tässä on teille terävä veitsi; lyökää se syvään hänen mustaan sydämeensä, kun hän tahtoo teitä sulkea haurelliseen syliinsä; sillä koko teidän onnettomuutenne tulee siitä, että te olette niin kaunis ja viehättävä.