Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 11. kesäkuuta 2025
Jos siellä joskus ääntä kuultiin, niin oli se vaan katkonainen huokaus, tahi valitushuuto tahi ruumisvirren sävel. Inkvisitionin musta suljettu vaunu pysähtyi luostarin pihalle. Signe oli lämpimässä rukouksessa jättänyt itsensä Jumalan haltuun, ja oli nyt jotensakin valmis menemään hirveätä onneansa kohden, kun Appellona tuli häntä auttamaan ulos vaunusta ja pyysi häntä seuraamaan itseänsä.
"Taivas suokoon, ettei se koskaan tulisikaan sopivaksi!" rukoili Signe ja pyysi taas vimmattua luopumaan hirveästä aikeestansa. "Hän on kypsynyt myrkky hedelmä," sanoi Appellona, "joka pitää lopetettaman ja heitettämän helvetin tuleen." "Ah, jos en olisi koskaan nähnyt sinua silmäini edessä!" valitti Signe. "Eikö minun viheliäisyyteni muutoin jo ollut kyllin suuri?
Enkelit kantavat silloin pelastetun sieluni sinun istuimesi eteen; ota sinä siellä se armolla ja anteeksi antamuksella vastaan." Hetkisen kuluttua tuli Appellona takaisin ruokia pöydältä viemään. Hän heittäysi Signen jalkain juureen ja rukoili häntä kyyneltensä virtaillessa antamaan anteeksi hänen kiivautensa, joka oli hänen äärettömän kurjuutensa seurauksena.
"Sinäkö et tohdi?" kysyi Signe; "tahtoisitkos sitte, jos tohtisit?" "Minä olen hyvin onneton!" huusi Appellona ja kiiruhti ulos. "Mitä tämä on?" kysyi Signe itsestänsä ja katsella tuijotteli lohdutonna valkealla lumipeitteellä verhottua maata. Appellona tuli pian takaisin ja hänellä oli paljon toimimista huoneessa, hän otti pois ruoan, jota Signe ei ollut koskenutkaan, ja heitti puita takkaan.
Signe, joka oli odottanut vastaan ottajakseen eli vähintäkin jotakin hänen palveliaansa, kummastui suuresti, kun nuori kaunis nainen tarjosi hänelle kätensä, ja osoittaen kunnioitusta ja nöyryyttä, vei häntä leveätä ja valoisaa rappua myöten ylös kauniisen huoneesen, josta oli miellyttävä näköala järvelle ja metsään. "Tässä on teidän huoneenne, jalo neiti," sanoi Appellona lempeästi hymyillen.
Signe hengitti keveämmin, kun tämä hirveä nainen oli poissa, ja hän rukoili hartaasti Jumalaa ja kaikkia pyhiä, että he pidättäisivät hänen murhaavaa kättänsä, jos hän sen nostaisi uutta rikosta tehdäksensä. Muutaman hetken kuluttua tuli Appellona takaisin ja toi ruokaa. "Ei se ole vielä täytetty," huusi hän Signelle; "tilaisuus ei ollut minulle sopiva."
"En tiedä, kunnioitettava herrani!" sammalsi Signe, kääntäen silmänsä lattiaan; mutta nähtyänsä Appellonan menevän ovelle, huusi hän kovasti: "Ole täällä, Appellona, eläkä jätä minua! Minä voin pahoin! Eikö ole totta, kunnioitettava herra abbotti, että te olette antaneet hänen minua passaamaan?
Nyt soi luostarin kartanokello, joka oli merkkinä, että koko väestön piti tulla saamaan käskyjä priorilta. Tämä lisäsi hänen hurjaa vimmaansa, ja hän alkoi teroittaa veistä kakluuniin ennenkun lähti. Signe pelkäsi hänen kiivauttaan, veti hänen ovesta takaisin ja sanoi: "Appellona! Sinun sydämessäsi on raskas syntikuorma; elä lisää sitä enää murhalla.
"Enkö minä ole sen hirmuisen, pyhän inkvisitionin vallassa?" "Olette, kallis neitiseni," vastasi Appellona järkevästi; "mutta te olette tulleet tänne ainoasti kokemaan, mikä suloinen olopaikka tämä on, eikä kärsimään sitä hirmuisuutta, josta rahvas tietää niin paljon kertoa.
Appellona teki tässä poikkeuksen, koska hän jäi luostariin. Petter tunsi siis tien hyvin tarkoin. Se meni alussa alinomaa alaspäin, ja kun he olivat kaikkein syvimmällä ja Petter tiesi, että he seisoivat keskikohdalla järven alla, kysyi hän Akselinpojalta, eikö hän tahtoisi vähän levähtää, koska tie nyt alkoi käydä ylöspäin, ja siis tuli vaikeammaksi kulkea.
Päivän Sana
Muut Etsivät