Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
Sittemmin, kun hän oli löytänyt sen, hän oli heti suinpäin uponnut siihen kuin suohon Joukahainen. Ja olisi tietysti vieläkin siellä, ellei Signe olisi hänelle niin laupiaasti auttavaa kättään ojentanut! Varsinkin harmitti Johannesta, että hän äskeisessä avomielisyyden puuskassaan oli tullut Signelle myös suhdettaan muihin naisiin koskettaneeksi. Sitä vielä puuttui!
Signe varmuuden vuoksi käynyt viereisessä huoneessa tullakseen siitä täysin vakuutetuksi ja Irene noussut silmät suurina istumaan vuoteessaan. »Ei palannut? Mitä tämä merkitsee? Hän olisi jo aikoja sitten ehtinyt apteekista.» »Ei tiedä näin yöllä», Signe siihen varovasti sanonut. »On täytynyt ehkä odottaa.» »Odottaa? Mitä odottaa? Hänhän on ollut jo tunnin tuolla matkalla.»
Myöskin hän oli vallankumouksen kaupunki, jossa piili turmiota-tuottavia voimia. Turmiota-tuottavia noille ylhäisille! Johanneksen entinen sosialistinen minuus tunsi tällä hetkellä yhtä sorretun, pimeyteen painetun, kahleitaan kalistavan ihmisyyden kanssa. Signe sanoi: Minä tunsin heidät. He olivat Helsingistä, kansan eduskunnan jäseniä. Todella? kysyi Johannes koneellisesti. En erehdy.
Mutta he eivät olleet arvanneet hänen Liisan kanssa poistuneen. Irene oli kohauttanut tietysti valkeita olkapäitään ja riisunut oopperapukunsa kokonaan. Laskenut sen sitten kauniisti ja säntillisesti syrjään, vielä kerran ihaillen sen upeutta ja muodinmukaisuutta. Signe oli seisonut paikallaan, pieni ryppy kulmien välissä, ja miettinyt. Eikä kumpikaan olleet vielä puhuneet mitään.
Usein nousee hän sängystään sydän yölläkin, saattamaan syntisiä autuuden tielle ja taivuttaaksensa heitä totuutta tunnustamaan." "Mutta voithan sinä yöllä kuitenkin olla minun luonani ja maata vieressäni?" kysyi Signe surullisesti ja veti Appellonan tykönsä. "En," sanoi tyttö syvästi huoaten; "Sitä en minä tohdi tehdä." Samassa tulvasi kyynelvirta hänen silmistänsä.
Ojenna minulle kätesi ja johdata minua takaisin avujen tielle; sillä ei kukaan muu maailmassa voi sitä tehdä, paitsi sinä. Lumooja, teetkös sen?" "Nouskaa ylös!" sanoi Signe arvokkaasti. "Ei sovi kuolemaan määrätyn naisen kuulla rakkauden selityksiä, ja yhtä vähän sopii teille, kirkon palvelia, että semmoiset tulevat huulillennekaan.
"Minun sydämeni on kovettunut vastoinkäymisessä," vakuutti Signe; "elköön Jumala antako sen murtua myötäkäymisessä, eikä se murrukaan, jos Hän joskus antaa minulle isäni takaisin." "Entä sinun, Valdemar?" kysyi Dorothea. "Minä olen," sanoi hän, "ylvästellyt kuolemalle sekä tappelu-kentällä että inkvisitionin murhatuolissa.
Signe otti surkuteltavan naisen syliinsä eikä lakannut rukoilemasta ja kehoittamasta häntä, ennenkuin Appellona oli juhlallisesti luvannut hänelle ei enää ajattelevansa murhata Sigismundia, vaan kärsivällisenä ja myöntyväisenä taivahan päätökseen mennä kohtaloansa vastaan.
Samassa livahti hän kuin sisilisko ulos samasta ovesta, josta hänen isänsä juuri oli mennyt. Hän oli hyvin ampunut vasamansa. Johannes palasi horjuvin polvin paikalleen. Nyt hän vasta olikin sisällisessä sekasorrossa. Nyt vasta kiehui ja kihisi hänen aivoissaan. Ehkä Signe oli hyvinkin oikeassa?
Hienosti ja puhtaasti oli hänen pukunsa valmistettu, ja sujuvasti ja luonnikkaasti verhosi se hänen pyöreätä hartiotaan ja pulleaa poveaan; vaan Signe oli lauhkea ja vaalea, ilman palavuutta ja ryhtiä, hidas ja verkallinen koko olennossaan, ja kun hän istui tuossa nojaten virsikirjaansa vasten, näytti hän Bård'in mielestä melkein muukalaiselta.
Päivän Sana
Muut Etsivät