Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Valon ja onnen lapsi. Jo ulvahtelivat kesäpoutain jälkeen syksyn ensimäiset tuulispäät. Metsä ryskyi. Pitkät korven kuuset viuhtoivat oksiansa hurjan sekaisesti, ja mäntyjenkin sakeat latvat taipuivat myrskyn myötä. Mikä oli kuivaa ja lahonnutta, se taittui, se räsähtäen sortui maahan. Ja suuri oli salolla pauhu. Mutta yötä vasten yhä uudet ja yhä pimeämmät pilvet nousivat taivaan rannalle.
Luuli tullehen kesänsä, aukaisi povensa auki, suven hellän hellitellä, ilman lintujen iloita vingahti vihainen tuuli, ulvahti salolla hukka, taivas viskoi talven lunta, kylä kylmiä sanoja. En ma kerran sen perästä ole nähnyt kesästä unta. Minä katselen kahta lehteä ja kahta kielon kukkaa, minä muistelen mustia silmiä ja muistelen mustaa tukkaa. Miss' on hän nyt? Mitä miettiikään?
Tuon häwityksen keskellä seisoin nyt yksinäni, niinkuin kärwentynyt honka palaneella salolla; en ollut wielä wiittäkymmentäni täyttänyt ja kuitenkin oliwat hiukseni yhtä walkeat kuin nytkin. Wanhempieni kuoleman jälkeen joutui renki=Pekka hunnikolle. Hän oli uskollisesti palwellut heitä, mutta nyt oli hän kykenemätön ja turwaton wanha mies.
Sillä se oli sydämmen monien tunteiden joukossa vähäpätöisimpiä. Se lehahti vaan vaatimattoman lämpimänä esille äidinkielen tutun soinnun kanssa, värähti mielessä, kun muistui hongan humina kanervaisella salolla, tai kiurun viserrys pellon pientareella. Ymmärsin toverien puheista, että se oli juuri se oikea tunne, se, joka oli sanottava rakkaudeksi kansaan eli isänmaahan.
Ahasverus, joka jo oli suuri poika, lähetettiin kaupunkiin kouluun, mutta ei hän mielellään lähtenyt Esterin luota eikä pois salolta; kesiksi hän aina palasikin sinne takaisin. Vuosia kului, Ahasverus tuli ylioppilaaksi ja sanoi itseään Saloseksi, koska hän oli kasvanut salolla. Hän oli nyt kahdenkymmenen vuoden ikäinen, ja silloin tapahtui jotakin merkillistä.
Mutta seuratkaamme kerjuulle lähteneitä hetkinen. He tulivat ensimmäiseen salomökkiin, jossa oli kotona ainoastaan vanha Könösen mummo. Jos rouva olisi hyvä ja antaisi vähän köyhän apua! pyysi Vesa jokseenkin rohkeasti. Mummo siristeli lasiensa takaa silmiänsä ja ihmetteli: Kenenkä ihmeen lapset ne nyt käyvät täällä salolla kerjuulla ... ja vielä kesäsydännä? Pojat vaikenivat.
Kunpa särkisi kovemmin, Jotta koito kuolisinkin Näiltä suurilta suruilta! Aik' olis minun jo kuolla, Ei mua sure sukuni, Vaikka murtuisin merehen. Huokasitko mulle, honka, Niin syvästi, raskahasti, Nähdessäsi hääpukuni? Vilkastuen: Häihin, metsä, metsän immet, Metsän poikaset parahat! Kuukin hohtelee salolla! Tanssikatte, nuoret! soita! Soita, rastas, hääiloa!
Hiljaa lisäsi hän: Tuleehan se loppu kerran meille kaikille ja sitten suuri tilinteko. Majuri ei virkkanut mitään siihen. Jyrkille hän antoi määräyksiä, sitten poistui huoneeseensa ja sulki oven. Tuuli huojutti puiden latvoja Lieksan salolla. Se ajeli pilven hattaroita taivaalla. Kuun viimeinen kannikka väliin valaisi maisemaa, väliin se peittyi pilviin jättäen seudun öiseen pimeyteen.
Hyvästi, poikaseni; tottele kiltisti tätä hyvää mummoa ja laita niin, että hän on tyytyväinen sinuun, kuin tulen ensi kesänä!" Niin sanottuaan nousi hän vaunuihinsa ja ajoi pois. Voidaan kyllä arvata, että siitä tuli iso ihmettely salolla ja yksin vanha mäntykin näytti miettiväiseltä seisoessaan kannokossa.
Ester vei kumppaninsa vanhan männyn luo, jota hän sanoi Viheröksi, koskapa se yksin koko salolla oli vihreänä kesät talvet. Sieltä ottivat lapset vettä vuorenkuninkaan lähteestä ja siellä he rakentelivat linnoja ja taloja kivistä, sillä niitä oli siellä yllin kyllä.
Päivän Sana
Muut Etsivät