Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. lokakuuta 2025
Sairaat olivat, paitsi yhtä, kaikki parantuneet ja näyttivät niin terveiltä ettei kukaan, joka ei varmaan tiennyt sitä, olisi voinut uskoa heidän olevan samoja eläviä luurankoja, joita he olivat laahustellessaan ympäri Boman kaduilla. He näkivät ihastuksella hyvin tutut lahdet ja poukamat, tuoksuvat rannat ja punertavat kukkulat.
Ankarain kuumepuuskain vuorotellessa halusi hän päästä purjehtimaan, täällä makaaminen merkitsi kuolemaa! Rejer ei ollut monta kertaa kulkenut edestakaisin, ennenkuin hän oli selvillä siitä, mitä hänen piti tekemän: tuoda vielä tänä iltana sairaat hospitaalista ja sitten yöllä lähteä matkalle! Vielä yksi miehistä sairaaksi!
Me sairaat vaan yhä makasimme hervottomina, vaikka kesä oli jo lähes puolessa. Kuolema oli ovella. Ijäisyyden kamala pelko valloitti sydämet. Monet kuolonsanomat, joita joka päivä naapurikylistä kuulimme, muistuttivat meille pikaista ijäisyyteen lähtöä. Semmoinen tila saapi sydämet pehmeämään ja jäykänkin mielen taipumaan. Varmaan niin tapahtui äidissäni ja minussa, sillä me rupesimme etsimään "Herran kasvoja" ahkeralla rukouksella ja saimmekin kohta tuta todeksi virren sanat: "Ne kuin siis Herraa etsivät, Hänelt' he avun löytävät." Minä saavutin ensin semmoisen rauhan sydämelleni, että sen kanssa rohkenin odottaa kuolemata aivan levollisesti ja ilomielellä, niinkuin parasta ystävätä ja hyväntekiätä, joka tekisi lopun elämän surkeudesta ja tuottaisi ijäisen onnen taivaassa.
Sairaat eivät tunteneet milloinkaan niin suurta lievitystä, kuin kuullessaan kaukaa avainkimpun lähenevän, joka rippui hänen vyötäisillänsä. Mitä nunniin ja muihin luostarisisariin tulee, olipa tuota hauska nähdä, kuinka hän niitä kiihoitti, ja kuinka pian hän ne oli saanut ansiollisesti johtonsa alla palvelemaan. "No! tyttäreni! pian nyt! tässä on meidän tappelukenttämme! Jumala meitä katselee.
"Lakkaa nyt huutamasta ja pauhaamasta, sillä muutoin meidän täytyy kääntyä takaisin, ja se tulisi teidän omaksi vahingoksenne, koska teidän köyhät ja sairaat siinä tapauksessa jäisivät ilman lahjatta". "Herra paroni, minä olen vaiti", mutisi poika, ja hänen äskeinen ynseä katsantonsa muuttui äkkiä nöyrän ja alamaisen näköiseksi. "Sinä olet meitä kuunnellut?" kysyi paroni.
Tosin hän oli, kuin muutkin hemmoitellut lapset, liian itsepäinen, mutta samalla niin iloinen, terve ja vilkas, ett'ei häneen mitenkään voinut pahastua. Ja jos vieraat sairaat joskus saivat vilaukselta nähdä lääkärin vaimoa, niin se vain suurensi heidän mieltymystänsä tähän kotiin. Hän oli sievä, hento, nuorekas nainen, liikkeissään kevyt, nopea ja vähän arka, silmät syvät ja loistavat.
Kuinka turhia moiset tarkastukset olivat, se parhaiten käy ilmi siitä, että heikot sairaat kuolevat ja mielipuolet jäivät yhä edelleen avuttomaan tilaan. Tähän aikaan tuli Juvatshev mielipuoleksi. Hän muuttui uskonnolliseksi hourailevaksi, melkein lakkaamatta oli hän polvillaan ja katse luotuna linnoituksen kirkon ristiin, höpisi rukouksia ja teki ristinmerkkejä.
Vaan niin narrimaiset me molemmat olimme, että tuota vaipumista uskoimme, kun meille niin oli nuoruudessamme opetettu; sentähden me pidimme valkoisia käsiä, jotka kuitenkin sairaat olivat, kauniimpina kuin työstä kovettuneita ja ruskettuneita. Niin hullut oltiin minun nuoruudessani, herra, ja vieläpä ollaan nytkin siellä täällä. "Mutta hulluudessani minä kehoitin rikokseen.
Ma jään, ei lähde narri tää; Te, viisaat, juoskaa pois; Näin narriks, konnat, pyrkikää: Ei konnaks narrist' ois. KENTIN KREIVI. Missä tuon olet oppinut, narri? NARRI. En jalkapuussa, narri. LEAR. Mua puheilleen ei? Sairaat? Väsyneet? Yön kaiken matkall' olleet? Pelkkää juonta! Parempi vastaus hanki.
Kadonneita etsittiin ja niiden vanhemmat olivat jo sairaat surusta. Sakun isä, lukkari Tenho Ossian Kuvatus oli ollut laiskan koulua pitämässä. Pojat olivat olleet hyvin unisia, eivätkä siis tehneet hänelle kiusaa. Siksi hän palasikin kotiinsa hyväntuulisena.
Päivän Sana
Muut Etsivät