Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. toukokuuta 2025
Se hirnui nimittäin ankarasti, nähdessään muutamia hevosia, kylän syrjällä olevassa niityssä. Sen jälkeen alkoi Severin puheen ja lausui. "Koska vielä on tunti, ennen kuin kirkonmeno alkaa, niin poikkeattehan meille siksi aikaa. Ja mihinkäs Marikan nyttynsä heittäisi" Veli ja sisar kiittivät kutsumuksesta ja myönsivät tullaksensa. Vaan sen enemmäksi ei puhe jatkauntunut.
Ja nyt ei hän ollut rahtuakaan parempi. Tosin oli Liisa vihan vimmassa tehnyt pahaa muille, ja hän, Severin, ainoastaan itsellensä; mutta hän oli koettanut pelissä voittaa ja saattaa toiselle sitä tappiota, joka oli langennut hänelle itsellensä. Entä jos hän olisi voittanut pelissä sen rahasumman, minkä hän itse oli hukannut? Se tosin olisi ollut kahta vertaa katkerampi.
Sanoimme Mari ja Severin, sillä jälkimmäinen, vaikka ulkoa nähden isäntä talossa ja väkensä komentaja, noudatti kuitenkin emäntänsä tahtoa. Hänen itseviisautensa ja itserakkautensa oli saanut semmoisen tärähdyksen, että vaikka hän siitä muuten virkeni, ei hän enää koskaan luottanut tuumiinsa, jos Mari jollain tavalla ei niihin mieltynyt. Ja sen vuoksi vallitsi talossa hyvä sopu, kauniinta laatua.
Pikemmin siinä oli koko joukon surua, miltei moittimista, kun Severin läksi kilpa-ajomatkalle. Ja nyt! Hän koetti uudestaan taskujansa ja sai käsiinsä voitto-todistuksen kilpa-ajoista ja rahakukkaron. Mutta se oli likimain tyhjä. Hän oli voittanut ja samassa kadottanut.
Ivar nosti lakkiansa. Severin huomasi sen ja punehtui hiukan. Sillä hän oli unohtanut tämän tavan maanviljelyskoulussa. Toisella kolkkauksella hänen olisi sopinut parantaa laiminlyömisensä; mutta ei sekään taas ollut tavallista. Mari näki hänen punehtumisensa ja arvasi osaksi syyn siihen, vaan ei hän lausunut mitään. Pian aukeni heidän eteensä, aamu auringon valossa, kylä ja järvi ja kirkko.
Samassa kuului kulkusten kilinää. Mari vilkasi ulos akkunasta. "Tuossa Severin nyt tulee. Katsokaapas kuinka uljas hevonen hänellä on." "On kyllä," myönsi unilukkari. "Eikä ensinkään rasitettu." "Eipä tuo siltä näytä." Severin katsahti ylös reestänsä ja näki Marin akkunassa. Hän nosti lakkiansa ja kumarsi uljaasti. Hän tervehti myöskin unilukkaria, jonka hän näki akkunassa ja tunsi.
Mutta Severin vaatei Ivaria pois yölevolle. Ja tämä, joka muuten ehkä vielä olisi oikoillut, oli nyt hyvinkin nopea lähtemään pois tuvasta, ikään kuin ei hän olisi tahtonut kuulla, mitä väki Liisasta puhui. Kun Mari ja emäntä olivat saaneet kuulla, että Ivar oli löytyvissä, menivät he levolle. Ja jälkimmäinen nukkui pian. Sillä ei mikään häirinnyt hänen mieltänsä.
Aurinko loisti kirkkaasti ja sulatti lunta, vaan ei tehnyt mitään vahinkoa radalle, siksi oli kumminkin ilma kylmää. Severin oli viettänyt yönsä kortteerissaan. Hän oli siis raittiimpi radalla kuin moni muu, joka oli pitänyt yötä ravintolassa. Varhain aamulla valjasti hän Orkkonsa ja ajoi sillä kerran pari radan umpeen.
Sen vuoksi se nyt hirnui pikemmin ilosta, kuin puutteen tähden, kuullessaan isäntänsä avaavan tallin ovea. Severin tunsi aivan hyvin sen äänen ja tajusi Orkon mielen. Mutta se lisäsi hänen alakuloisuuttansa. Ja ehdottomasti muistui hänen mieleensä kansan laulu: "Voi sinua, voi minua, voi ettei olis kumpaakaan!" Sillä, jollei Orkkoa olisi ollut, niin ei hän olisi joutunut kiusaukseen.
He väittivät ettei Severin osannut itse ajaa, että semmoinen hevonen voittaisi ensimmäisen palkinnon, jos sillä olisi taitavampi mies ohjissa. Useat näistä "tarjokkaista" olivat noita aisa-puolia, joilla ei ollut toivoa päästä ajolle omilla virkuillaan, koska he olivat hylätyt. Severin ei kuitenkaan huolinut heidän tarjouksistansa.
Päivän Sana
Muut Etsivät