Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. kesäkuuta 2025
Nousee kuin punainen, taivasta nuoleksiva valkea ja valaisee synkeästi sen tuskakiiluisen maailman. Tuskakiiluinen maailma! Taivaan autio laki runtelee yllä ja auringon laimeanpistävä kuollut silmä tuikottaa sen keskellä. Metsät uikuttavat nääntymyshaaveena ja niityt makaavat painajaisrintaisina. Miekastansa Parsifalin silmä juo lohdutuksensa. Kirkkaasta miekastansa.
"Nyt Venäjän mahtava Tsaari Lähitienoilla majailee, Hän, jonka rautainen koura Sulo maatamme runtelee." "Nyt kuivata voimme kaikki Verikyyneleet Suomenmaan. Ken sortoa enään pelkäis, Otus semmoinen saaliinaan?" Ja riemuiten sissit huusi: "Sua seuraamme, Luukkonen!"
Eräs kunniallinen mies otti, ihmisiä pelkäämättä, tuomitun raukan menetetyn asian huomaansa eikä levännyt, ennenkuin isäni oli saanut kunniansa ja vapautensa. Mutta vankeus, häpeä ja mielikarvaus olivat vähitellen kuluttaneet pahoin kohdellun miehen voimat, kuten toukka runtelee seeteripuun rungon, ja kuihtuen hän kuoli.
Maailma on kova, kylmäaskeleisena runtelee se värähtävän rinnan hennot aukeavat liljakukkaset. Herzeloyden silmät täyttyvät kyynelillä, kun hän katselee lastansa, Parsifalia. Onko hänenkin lapsensa, hänen keltahiuksinen Parsifalinsa, jonka pää lepää niin rakkaana hänen povellaan, onko hänkin saava rintansa liljat tallatuiksi?
Mutta niinkuin usein kauniina kesäpäivänä äkkiä saapuu myrsky ja runtelee lehtevät puut, vihannan nurmen ja kukoistavat vainiot, saapui myöskin keskelle tätä onnellista elämää Tuonelan vieras, tauti. Riston emäntä vilusti itsensä kevättalvella ja kuoli jo ennen kesää. Raskaalla mielellä saattoi Risto vaimonsa hautaan.
Murheen pätsiin heitetään Sielu, ruumis kokonansa, Armo aivan peitetään, Tuomio uhkaa hirmuillansa, Tuskat ruumiin runtelee, Soimaa tuntoa, Kuolon kauhuja Saa vain nähdä Eikä tähdä Kuin vain lopun hirmuja.
Suru synkkä kukat kaatelee Ja paljot huolet riemun runtelee, Vaan huolten helppo löytyy Luojallamme: Hän voiton voipi tuoda taisteluissa Myös Niilollemme kera kuninkaansa, Siis hälle toivos, uskallukses anna! ELMA. Sen uskon, että teillä tuimemmillai Ain' avun antaa korkein kaikkivalta; Mut kaipaus on mulla murtumaton Ja toivoni kuin kulo sammumaton. Nyt joudu, armas Niiloni, jo joudu!
Sydämmen juureen murhe muuttaa majaa, Vireille sala-tuskat ajaa, Levotta hyörii hän ja rauhas runtelee; Ja haamuaan hän aina vaihtelee: Mut haamun' olkoon vaimo, lapset, suku, Tai veitsi, myrkky, vesi, valkia Sä säikyt nuolta, jok' ei kannata, Sit' itket, mik' ei sulta koskaan huku. Ma Luojan vertainen?
Hän kaksinkerroin sankar', voittaja, Hän kaksinkerroin kuoli onnellisna! Astuu miettiväisnä lattialla. Oi oisinko sun kanssas kuolla saanut, Sun kanssasi mun kuninkaani kallis! Siis sodan surma Niilonikin nieli, Siis eteläst' ei lämpö enään hehku, Vaan kuolon kolkko, kammottava viima, Mi Pohjan ruusut rikkoo, runtelee Niin, Niiloni? ah ihanasti hän Kaatuikin kanssa kuninkaan.
Siitä sydämestä nousee nyt kuohuva myrsky, joka ei haltiata tunne, joka kiihtymistään kiihtyen rientää edelleen ja musertaa kaikki, mitä sen eteen tulee. Muistamatta, että lähteensä kerran on ollut ilosta sykkivä sydän, nousee se ylös taivaan rajoille, ja taasen laskeupi se alas Tuonen valtaan saakka. Se ei tiedä esteitä; se runtelee sydäntä, se sammuttaa toivon.
Päivän Sana
Muut Etsivät