Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Rosalie jäi paikalleen lattialle samaan asemaan kuin missä Magdaleena mainitaan olleen. Hänen myssynsä oli luisunut syrjään, hänen esiliinansa riippui lattialla, ja hän peitti jälleen kasvonsa saatuaan kätensä vapaiksi. Silloin alkoi kirkkoherra puhua: No, tyttöseni, kuulehan mitä sinulle sanotaan ja vastaa! Emme tahdo sinulle mitään pahaa, mutta meidän on saatava tietää, mitä on tapahtunut.
Kun Rosalie huomasi hänet, meni hän emäntänsä luokse rauhallisena kuten aina ja sanoi: Päivää, rouva! Täss' mä taas oon. Mut ei se vaivatt' kulunn'. No? kysyi Jeanne. No, vastasi Rosalie, hän kuol' viime yön'. Heiät vihittiin ja täss' on pikkanen. Ja hän ojensi Jeannelle lapsen, jota ei näkynytkään vaatteiden sisältä.
Koneellisesti otti Jeanne lapsen häneltä; he poistuivat asemalta ja nousivat rattaille. Sitten sanoi Rosalie: Herra Paul tulee hautajaisten peräst'. Huomenn' vissist tähä aikaa. Jeanne sai vain soperretuksi: Paul!...
Rosalie oli tullut takaisin ja odotti häntä, ihastuneena uuteen taloon, joka hänen mielestään oli paljoa iloisempi kuin tämä ison arkun tapainen rakennus, joka ei edes ollut maantien varrellakaan. Jeanne itki koko sen illan.
Ja hän otti peitteen, tukki vuoteen reunat, korjasi pielukset Jeannen pään alla, vaali entistä rouvaansa, joka itkeä nyyhkytti ja oikein värisi vanhojen muistojen herätessä hänen mieleensä. Vihdoin kysyi Jeanne: Mitenkä sinä tulit takaisin, lapsi raukka? Rosalie vastasi: Totta kai! En maar mä ois' ny' jättänn' teitt' ihka yksin. Jeanne jatkoi: Sytytähän sitten kynttilä, että näen sinut!
Vielä muitakin muistoja heräsi hänen mielessään: muistot hänen omasta elämästään, Rosalie, Gilberte hänen sydämensä katkerat pettymykset. Kaikki oli siis vain kurjuutta, surua, onnettomuutta, kuolemaa. Kaikki petti, kaikki valehteli, kaikki tuotti kärsimyksiä ja kyyneleitä. Missä oli löydettävissä hiukankaan lepoa ja iloa?
Tämä tyttö oli normandialainen, Caux'n seudulta kotoisin, ja näytti vähintään kahdenkymmenen vuotiaalta, vaikka oli korkeintaan yhdeksännellätoista. Talossa häntä pidettiin melkein kuin toisena tyttärenä, sillä hän oli ollut Jeannen rintasisar. Hänen nimensä oli Rosalie. Tytön päätehtävänä muutoin oli talutella emäntäänsä.
Huomattuaan rouvansa tulevan alkoi Rosalie nyyhkyttää ja kätki epätoivosta väristen kasvonsa lakanoihin. Jeanne tahtoi suudella häntä, mutta hän ei antanut, vaan peittäytyi. Silloin tuli hoitaja ja paljasti hänen kasvonsa, ja nyt Rosalie myöntyi, yhä vielä itkien, vaikka hiljakseen. Liedessä paloi heikko valkea. Oli kylmä. Lapsi itki.
Rosalie valitti aivan kuin häntä olisi kidutettu ja riuhtoili käsiään päästäkseen irti ja pakenemaan. Jeanne jatkoi: Ymmärrän varsin hyvin, että sinua hävettää, mutta näethän, etten ole sinulle ollenkaan suutuksissa ja että puhuttelen sinua lempeästi. Kun tiedustelen sen miehen nimeä, niin teen sen sinun tähtesi, sillä surustasi arvaan, että hän tahtoo sinut hylätä ja haluan estää sitä.
Ja kun oli sitten varma siitä, ettei erehtyisi, sanoi Rosalie: Olkaa huolet' ny'! Kyll' mä asian toimitan. Ja samana yönä hän matkusti Pariisiin. Kaksi päivää oli Jeanne pää niin sekaisin, ettei hän kyennyt miettimään mitään. Kolmannen päivän aamuna sai hän pienen kirjeen Rosalielta, joka ilmoitti vain tulevansa, saman päivän iltana, ei mitään muuta.
Päivän Sana
Muut Etsivät