Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. lokakuuta 2025
Palvelijaansa tuijottaen kysyi Jeanne: Mistä asti sitä on kestänyt? Rosalie änkytti: Siitä saakka kuin hän tuli... Jeanne ei ymmärtänyt oikein ja kysyi: Siitä saakka kuin hän tuli...? Siis ... aina ... aina keväästä saakka? Niin, rouva. Siitä saakka kuin hän tähän taloon tuli? Niin, rouva. Ja kuin kysymysten ahdistamana jatkoi hän tiedusteluaan yhä nopeammalla äänellä: Miten se tapahtui?
Couillard'in talossa riisuttiin hevonen valjaista, ja sillä välin kuin Rosalie poikansa kanssa meni asioilleen, tarjoutuivat moision vuokralaiset saattamaan Jeannea kartanoa katsomaan. Kartanon isäntäväki sattui juuri olemaan poissa ja hänelle annettiin avaimet käteen. Hän meni sinne yksin, ja tultuaan vanhan kartanon eteen meren puolelle, pysähtyi hän katselemaan.
Ja joka ainoan kerran jätti hän jommalle kummalle penkille milloin pääliinansa, milloin huivin, sitten toisen, sitten myssynsä, sitten kappansa, ja tästä kaikesta kerääntyi kujanteen molempiin päihin kaksi suurta vaatekääryä, jotka Rosalie kantoi kotiin toisella vapaalla käsivarrellaan, kun he menivät sisään aamiaiselle.
Ja Rosalie peitti kasvonsa käsiinsä ja jäi itkien paikalleen seisomaan. Huomattuaan tytön, nousi Jeanne heti nopeasti istualleen, ja hänen kiihtynyt sydämensä sykki niin, että hänen ohut paitansa, joka oli piukasti kiinni hänen ruumissaan, kohoili sen lyönneistä. Hän ei saanut sanaa suustaan ja oli tukehtua, voiden töin tuskin hengittää.
Mutta jätti asian sikseen. Kahden viikon kuluttua saattoi lapsensynnyttäjä jo nousta vuoteesta ja ryhtyä työhönsä. Eräänä aamuna pani Jeanne hänet sitten istumaan viereensä, tarttui häntä käsistä ja sanoi, katsellen häntä syvälle silmiin: No, lapseni, sano minulle nyt kaikki! Rosalie alkoi vavista ja änkytti: Mitä niin, rouva? Kuka on lapsen isä?
Kun kaikki oli maksettu, tuli Jeannelle jäämään noin seitsemän tahi kahdeksan tuhatta frangia korkoja. Siinä kaikki. Jeanne vastasi: Minkäs sille, lapsi hyvä, voi? Minä tunnen varsin hyvin, etten tule olemaan pitkäikäinen; siinä on minulle kylliksi. Mutta Rosalie vihastui: Teille, rouva, ehkä, mut ettekös sitt' aio herra Paulille mitään jättää?
Kun hän sitten pääsi siitä selville, sillä Jeanne ei voinut enää salata häneltä mitään, laski hän korinsa maahan ja rupesi purkamaan kiukkuansa, minkä jaksoi. Kädet puuskassa huusi hän, tarttui sitten rouvaansa oikealla kädellään, otti korin vasempaan käteensä ja vihan vimmassa lähti hänen kanssaan marssimaan kotia päin. Heti heidän kotiin tultuaan vaati Rosalie häntä luovuttamaan hänelle rahat.
Eräänä tällaisena valjuna aamuna lämmitteli Jeanne paikaltaan liikkumatta jalkojaan huoneessaan uunin edessä, sillä aikaa kuin Rosalie, joka päivästä päivään oli muuttunut, verkalleen korjasi hänen vuodettaan. Yht'äkkiä kuuli Jeanne takaansa tuskaisen huoahduksen. Päätään kääntämättä hän kysyi: Mikä sinua vaivaa? Kuten tavallista sisäkkö vastasi: Ei mikään, rouva.
Hän nukkui varmaan alkuyön sikeätä unta, josta ei millään saa hereille. Ja menettäen malttinsa syöksyi Jeanne paljain jaloin ulos portaille. Hän nousi niitä ylös hapuellen, löysi oven, avasi sen ja huusi: "Rosalie!" astui vielä etemmäksi, satutti vuoteeseen, tunnusteli sitä käsillään ja huomasi sen tyhjäksi. Se oli tyhjä ja ihan kylmä, niinkuin ei kukaan olisi siinä maannut.
Ja kun tuo hento olento, kirkkaan valon häikäisemänä, aukaisi siniset silmänsä ja liikutti huuliaan, alkoi Jeanne sitä kiihkeästi halailla, nosti sen käsivarsilleen ja suuteli sitä suutelemistaan. Tyytyväisenä, mutta karskisti hillitsi Rosalie häntä: No, no, rouva, riittää jo, tai laitatt' sen huutaan!
Päivän Sana
Muut Etsivät