Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
"Kuolema on suurin hyvätyö", lisäsi hän; "sitä tulee ihmisen toivoa itsellensä. Jos elämä on rangaistus, on toivottava sen loppua; jos se on koettelemus, niin on rukoiltava sitä lyhyeksi." Hallitus piti huolta Domingosta ja Marista, jotka eivät enää kyenneet palvelemaan, eivätkä eläneetkään kauvan emäntäinsä jälkeen. Fidele parka riutui surusta melkein heti isäntänsä kuoleman jälkeen.
Aleksia ei häntä paremmin kohdellut ja Ivan antoi kaiken tapahtua, huolimatta siitä sen enempää. Pienen, ennen niin hemmotellun Feliks'in täytyi valittamatta ja nurisematta nälkää, kylmää ja lyöntiä kärsiä. Ei ihme, jos hän vähitellen riutui ja viimein koko entisyyden muisto hänestä hävisi, niin että hän muutaman vuoden päästä ei enää isäänsäkään muistanut.
Olut kulta, otra kulta, Liha kulta, leipä kulta, Ei ne vielä kullan kullat. Se oli vasta kullan kulta, Jok' oli kulta kumpalini, Armas vaippani alainen, Riski rintataarissani. Vaan nyt kuoli kumpalini, Vaipui vaippani alainen, Riutui rintataarissani.
Tämän onnettoman tapauksen jälkeen tuli Matista taas synkeämielinen juro, joka harvoin avasi suutansa, ja päivä päivältä kävi hän heikommaksi. Lopulta hän ei enää voinut jättää vuodettaan ja riutui riutumistaan.
Ah, kuinka kultaisena tuolla paistoi elämän onni joka oksapuin, mut onneton, ken niiden heelmää maistoi, hän riutui, riutui rinnan haaveiluin, hän näkymättömiä vain nyt vaistoi, hän kuuli helkkeet harppuin salattuin: laill' Ekhon toinen niiden ääntä toisti, mut toinen kuin Narkissos nuori loisti.
Liina riutui alituisesti näytti, kuni hän olisi ennen aikojaan vaurastunut, ei surusta, sillä hän tiesi niin paljon, tunsi niin paljon ja uskoi ja se, joka uskoo, ei sure mutta kuitenkin. Tiedätkö, sanoi akka Helmer eräänä aamuna, kuin kevätaurinko pistäytyi akkunasta sisään yöllä oli hän minun luonani ja sanoi jotakin sinusta, niin, sinusta. Mitä sitten, äiti ?
Hän riutui ennen aikaansa; paljon, paljon senkin tähden, ett'ei tuosta rawistuneesta astiasta pidetty ulkoapäin mitään huolta! Hän ei elänyt itsensä tähden, waan sinun tähtesi; hän ei saanut eläessään palkkaa työstänsä, mutta sinä ystäwäni woit siitä hedelmän niittää käytä sitä hywäksesi! Häntä ei aikaisensa maailma tuntenut, mutta hän tunsi jo sinun, sinun.
Köyhä ja viheliäinen seisoin minä nyt vaimoneni lapsineni paljaan taivaan alla. Tämmöisessä tilassa käännyin pyytämään apua sukulaisilta ja ystäviltä; vaan sen siaan sain kuulla pilkka- ja ilves-sanoja. Tämä oli enemmän kuin mitä vaimoni jaksoi kantaa; terveytensä huononi päivä päivältä; niinkuin kukka riutui hän suruin ja murheitten alaisena riutumistaan pois.
Kun nuorukainen turhaan sai huo'ata lemmittyänsä, joka ei kohonnut lähteen syvyydestä, niin henkensä voima riutui. Kuni kedon kukka vaalenee ja lakastuu, kun syksyn tullessa kesä-auringon lämmin laimistuu, niin vaaleni, lakastui nuorukainenkin. Ja viimein hän erkani elosta.
Tämän näin ja sydämmeni riutui, Kyynel juoksi poskellein, Enkä ymmärtänyt miksi itkin, Mutta näinhän taivaan maan. »Ei, mun lapsein; sineydess' ylhääll' Taivaan korkee sali on, Siellä lamput, kultakruunut loistaa, Siell' on istuin Jumalan.» Ei, vaan siellä, missä ilmanrannall' Kaukametsä haamottaa, Siellä ompi onnellisten mailma, Siellä autuitten maa.
Päivän Sana
Muut Etsivät