Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Pojalle annettiin nimeksi Maunu, ja Riikka odotti koko kesän, syksyn, talven ja kevään, mutta vielä seuraavan kesän alussa osasi Maunu ainoastaan ryömiä niinkuin koiranpenikka, sillä jalat eivät häntä kannattaneet. Riikan lehmät ja lampaat olivat talven ajan asuneet takan alla padan kanssa, mutta nyt täytyi niiden päästä laitumelle, ja heti kun lampaat tulivat ulos, vei tuuli ne mukanaan.
Marraskuun kymmenennen päivän tienoissa tulin taas Lahdenrantaan Riikan luokse. Kun aikomukseni oli itse mennä jälleen Tukholmaan voidakseni suullisesti tarkemmin esittää viime aikojen tapaukset Suomessa, päätin ottaa Riikan mukaani ja hankkia hänelle asunnon Tukholmasta.
Riikan pyyhkiessä kyyneleitään tapahtui, kun he tulivat kotiin, että ruotimummo tuli heitä vastaan pikku Maunun kanssa, joka nyt otti ensi askeleitaan omin jaloin. Ja Riikka tuli niin iloiseksi, että hän aivan unohti punaiset kenkänsä. Jumala on niin ihmeellisen hyvä, että hän kuulee nekin rukoukset, jotka ihminen on ainoastaan ajatellut, mutta unohtanut rukoilla.
Kaksi heistä laukaisi pyssynsä Riikan jälkeen, samalla kun minä syöksyin alas kalliolta ja huusin Riikaa nimeltä. Sotamiehet, jotka olivat yrittäneet Riikan jälkeen, pysähtyivät hölmistyneinä kuullessaan minun huutoni. Olin jo ehtinyt nuotion valaisemalle alueelle, ja nähdessään minut, yksinäisen miehen, karkasivat kaikki viisi sotamiestä huutaen kimppuuni.
Mutta sen, joka tahtoo taivaaseen vaeltaa, tulee kulkea varovasti ja katsoa suoraan eteensä; ei saa katsella oikealle, ei vasemmalle, eikä tielle jalkojensa alla. Riikan miettiessä, mitähän nämä sanat merkitsivätkään, sattui hänen katseensa puoliavoimeen nurkkakaapin oveen, ja siellä kiilsi jotain punaista.
Kekäle takassa oli sammumaisillansa. Riikan tytär, nuori Niini, puhalsi kekälettä, ja valkea loisti taas kirkkaammin. Hän otti kaksi kirjaa ja luki tulen loistossa sieltä ja täältä vuorotellen molempia.
Kun hän seisoi siinä edessäni ujona ja avutonna, kyynelten jäljet vielä poskilla, alkoi minulle piirre piirteeltä selvitä Riikan kuva. Viheriä ja repaleinen rakuunanviitta sekä kupeella riippuva pitkä miekka ikäänkuin haihtuivat silmissäni näkymättömiin noiden rakkaiden piirteiden edestä. »Mutta ... kuinka tämä kaikki on mahdollista?» sammalsin minä liikutettuna.
Kotiin saavuttuani tapasin äitini sairaana. Jyrkästi vastusti hän nytkin aikomustani lähteä taisteluita etsimään. Niin palava halu kuin minulla siihen olikin, en kuitenkaan hennonut nytkään tehdä vastoin hänen tahtoaan, vaan lähdin jonkin aikaa kotona vietettyäni tuon huonossa huudossa olevan rajamajurin luo Pielisjärvelle. Ennen lähtöäni olin tavannut Riikan useamman kerran.
Sitten oli päällikkö huonolla ruotsin kielellä kysynyt emännältä, oliko Riika hänen tyttärensä, johon emäntä oli myöntäen vastannut. Vai teidän tyttärenne, kyllä varmaankin, oli päällikkö vastannut ilkeästi nauraen ja käskenyt sitoa Riikan kädet. Ryöstettyään sitten mitä käsiinsä saivat ja murrettuaan kirstut ja kaapit auki olivat he lähteneet tiehensä, kuljettaen keskellään Riikaa.
Minä tulen pian pian siellä on ilo loppumatta, lakkaamatta.» Ja huoneessa, jossa vastikään oli kuulunut sairaan tyytyväinen ääni, kuului nyt ainoastaan sirkan laulu ja orvon hiljainen itku. Riikan kärsimiset olivat loppuneet. Syyskuu oli keskivälissä. Lehdet koivikoissa olivat kellastuneet. Kirkon kellot kajahtelivat surullisesti pyhäaamuna. Kenen kellot soivat?
Päivän Sana
Muut Etsivät