Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. kesäkuuta 2025
Ketä haudataan? kyseli kansa, joka kuljeskeli kirkolle. Teräsen Riikaa haudataan, kuului vastaus. Tuolla tulee saattoväki. Ja siellä näkyikin vähäinen joukko mustiin vaatteisiin puettuja ihmisiä. Ne olivat kaikki Tuomelaan kuuluvia. Niinin posket olivat kalpeat, ja hänen mustat silmänsä näyttivät vielä tavallista mustemmilta. Hän oli itkenyt paljon, mutta nyt hän ei saanut kyynelettä silmiinsä.
Tämä nuorukainen oli silloin Riikaan kovin rakastunut, mutta se rakkaus ei ollut vanhan patrunessan mielen mukaan, ja kun luutnantti läksi Venäjälle, vaati patrunessa Riikaa naimisiin Teräsen kanssa. Vaikka Riika oli tottunut kaikki aina tekemään emäntänsä käskyn mukaan, tuntui kuitenkin tällä kertaa käsky kovalta; mutta kaukana oli ystävä, joka häntä olisi suojellut.
Suu auki tuijotti Juho häneen kuin kummitukseen, ja jos hänellä olisi ollut mälli suussa, hän olisi sen varmaankin pudottanut. Mutta arvatenkin oli hän rakkaan purunsa kadottanut jo taistelun tuoksinassa. Tein nyt Juholle muutamalla sanalla selväksi Riikan kohtalon, minkä johdosta hän virkkoi: »No jopa nyt jotakin!» katsellen samalla säälivästi Riikaa.
Muistaakseni olen kuullut heidän olevan mustalaissukua, ja niin se onkin, kylläpä sen näkee tuosta tytöstäkin, joka on niin musta kuin kekäle. Ja äitikin noitui Tuomelan patruunan velivainajan niin, että jo olisi päässyt luutnantin kanssa naimisiin, ellei vanha patrunessa olisi siitä loppua tehnyt ja naittanut Riikaa Teräselle.
Jos Riika olisikin pimeässä osunut kannaksen kautta Kumlingen manterelle, niin oliko hän siellä voinut välttyä joutumasta vihollisen käsiin? Joka tapauksessa oli minun kuitenkin hetimiten päästävä asiasta selville. Ilmoitin kalastajalle lähteväni pääsaarelle Riikaa etsimään, ja kun hänellä ei ollut tilaisuutta takaisin paluuseen muutoin kuin minun veneelläni, lähti hänkin mukaani.
Kaksi heistä laukaisi pyssynsä Riikan jälkeen, samalla kun minä syöksyin alas kalliolta ja huusin Riikaa nimeltä. Sotamiehet, jotka olivat yrittäneet Riikan jälkeen, pysähtyivät hölmistyneinä kuullessaan minun huutoni. Olin jo ehtinyt nuotion valaisemalle alueelle, ja nähdessään minut, yksinäisen miehen, karkasivat kaikki viisi sotamiestä huutaen kimppuuni.
Puolan kuningas kosi Liivin tasangoita ja Väinäjoen viljavia rantoja. Tanska pyysi takaisin mitä sillä ennen oli Etelä-Ruotsissa ollut. Näin koitti pohjoisille maille 17:s sataluku verisellä aamuruskolla. Jo Helmikuussa 1699 tuli Suomeen sana, että Puolan kuningas oli karannut Riikaa vastaan. Suomen ruotuväki pantiin heti jalkeille; vuoden-aian vuoksi täytyi kulkea kiertämällä Inkerinmaan kautta.
Saksalaisten marssi Kuurinmaahan synnytti valtavan pakolaisaallon, joka vyöryi Riikaa kohti. Kun sotajohto siihen aikaan ei pitänyt kaupungin puolustamista mahdollisena, niin kenraalikuvernööri Kurlov 5 p. heinäkuuta käski viedä pois kaikki, kirkonkellot, muistomerkit, pankit, tehtaat ja metalliesineet.
Vapautta saatuani oli ensimmäinen työni luonnollisesti rientää Riikaa tapaamaan. Olen jo ennen maininnut, että olin saanut hänet sijoitetuksi erään suomalaisen papin perheeseen. Tämä pappi oli Oulun kappalainen Abraham Frosterus. Suomen armeijan peräytyessä Länsipohjaan oli hänkin vaimonsa ja lastensa kanssa paennut kotisijoiltaan ja mitä kurjimmissa oloissa päätynyt tänne Tukholmaan.
Heti kun viimeinen sotamies sortui miekkani edestä maahan, juoksin rannalle majan taakse ja aloin huudella Riikaa. Mutta tuuli ja meren ulvonta nielivät ääneni enkä kuullut mitään vastausta. Riensin takaisin nuotiolle. Siellä seisoi ymmällään ja neuvotonna kalastaja, joka aluksellaan oli venäläiset tuonut Sundskäristä tänne. Hän kertoi heidän hämärissä joutuneen haaksirikkoon lähellä rantaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät