Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. lokakuuta 2025
Häntä harmittivat nuot tohtorin sanat, ja hän vastasi: »Paremman hoitajan puutteessa pidän kumminkin päätökseni ja lähden Niiniä auttamaan.» Ja Maaria läksi. Hän tuli Riikan mökkiin, jossa Niini istui äitinsä vuoteen ääressä itkien. Maaria pani kätensä hänen olallensa ja kuiskasi hiljaa: »Niini hyvä, minä tulen auttamaan sinua äitisi hoitamisessa.
Suu auki tuijotti Juho häneen kuin kummitukseen, ja jos hänellä olisi ollut mälli suussa, hän olisi sen varmaankin pudottanut. Mutta arvatenkin oli hän rakkaan purunsa kadottanut jo taistelun tuoksinassa. Tein nyt Juholle muutamalla sanalla selväksi Riikan kohtalon, minkä johdosta hän virkkoi: »No jopa nyt jotakin!» katsellen samalla säälivästi Riikaa.
Itse olin mielestäni aivan vähäpätöinen, mutta se juuri oli ihanaa, että vähäpätöisenä sain kulkea mahtavan rinnalla, olihan silloin heikommalla turva ja suoja tiedossa. Mutta nyt Mikko, Mikko! Elämäni onnen sinä minulta veit! Kun näin sinut tavan takaa Riikan seurassa, silloin kyllä ymmärsin, että hetkessä ei sydämmesi saattanut muuttua.
Mainitsen sen vuoksi vain lyhyesti, että kun katkonaisista sanoista ja hyväilyistä vihdoinkin selviydyimme järkevään keskusteluun, sain kuulla selityksen Riikan merkilliseen katoamiseen vuosi sitten Kumlingen länsirannalla.
Kymmenniekka kätteli jäähyväisiksi kaikkia, mutta puristi niin kovasti Riikan kättä, että veri kuohahti tytön kasvoihin ja kyyneleet tunkeutuivat silmiin. Hyräillen lähti vieras sitten astumaan rantaan ja katosi heti pensaikon suojaan. Kohta sen jälkeen kuului Haukiniemeenkin kymmenniekan lautalta päin raikas laulu, joka vieri kauas pitkin vesiä.
Oliko julma kidutus päättänyt hänen nuoren elämänsä vai oliko hänet vankina raahattu kauas Venäjälle, siihen ei mykkä sormus voinut antaa mitään valaistusta. Kun vihdoinkin kykenin hieman selvemmin asiaa harkitsemaan, käsitin, että Riikan oli täytynyt jossakin Käkisalmen puolella joutua vihollisten valtaan, sillä muuten ei hänen sormuksensa olisi voinut tulla kasakan ryöstösaaliiksi.
"No, no, olen sitä maailmassa jo minäkin nähnyt toista ja molempaakin", sanoi peränpitäjä. "Ei, vaan tosiaankin ei se Risto nyt liikoja lopise", puheli vanhus. "Vielä se vanhankin sydäntä pikkuisen kutahduttaa, kun Riikan oikein pyhä-hynttyissään näkee. On se semmoinen elävä, mut kuuluu olevan pojille hyvin turski."
Nyt he makaavat, äiti ja poika, rauhassa, ja Teränenkin on kuollut, mutta Riika asuu tyttärensä kanssa tuolla pienessä mökissä, hän, joka kentiesi oli luotu Tuomelan kartanon emännäksi. Nyt oli syyskuun alku. Ilta oli pimeä, eikä yhtään kynttilää ollut Riikan huoneessa; ainoastaan takassa paloi vielä vähäinen valkea, jolla Riika oli keittänyt kehnonpuolisen illallisensa.
Oi rakas Anna-Liisa! saatatko antaa minulle anteeksi? Etpä usko, kuinka minäkin olen kärsinyt! vaan mitäpä tuosta puhun, omahan oli syyni, minä olin kovin luulevainen ja ollen sinulle suutuksissa päätin seurustella Riikan kanssa, jotta sinäkin muka tulisit tuntemaan tuota hirveää tuskaa, jota minä kärsin älä usko, että häntä milloinkaan rakastin.
Kaikki he olivat kuitenkin pelastuneet maalle ja leiriytyneet tähän kallioiden suojaan. Joukon johtaja, aliupseeri, oli pakottanut Riikan menemään majaan sekä seurannut itse perässä. Kohta oli sieltä alkanut kuulua rynnistelyä ja Riikan avunhuutoja sekä sitten laukaus. Menimme yhdessä kalastajan kanssa majaan ja näimme siellä aliupseerin makaavan kuolleena lattialla.
Päivän Sana
Muut Etsivät