Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. lokakuuta 2025
"Ja kerro, kerro nyt juurta jaksain," jatkoi vieras yhteen menoon, "mikä sinua vaivaa." "Oma Yrjö ystäväni," pääsi viimein Niilo puhumaan. "Oikeinhan teit minulle sydämmellisen ilon, kun tulit. Kuinka kauan emme ole toisiamme nähneet! Kuinka voit?" "Kuinka voin? Hyvin! Kaksi vuotta olin ulkomailla, suoritin sitten tohtori-väitökseni ja ensi työkseni riensin tänne, siinä minun historiani.
"Tässä olen, mummo!" huudahdin minä sisään astuessani ja riensin hänen vuoteensa luo. Hän oli yhä yksin. Heintz, jonka jätimme hänen luoksensa, oli mennyt tiehensä, niinkuin luulin, pelosta, kun hän Ilsen tietämättä omin päin oli tuonut papin tänne. "Niin, niin, sinähän se olet, tumma kyyhkyseni!" lausui hän lempeästi ja huolten huojennuksesta.
Mutta huomattuansa, ett'en minä kaatunutkaan, vaan päinvastoin, miekkaani heiluttaen, nuolen nopeudella riensin heitä kohti, silloin he kääntyivät pakosalle. Minun orhittani ei nyt enää pitänyt mikään, ei kuolaimet eikä päitset. Se painoi päänsä rintaa vastaan ja lensi kuin vimmattu vihollisten perässä. Minä kiroilin ja itkin ja huusin: "Seis, ptruu, seis!"
Kolmantena iltana laimeni tuuli; kuitenkin syöksi se vieläkin sangen voimakkaasti aron ylitse; mutta kauemmin minä en voinut kestää sisässä. Minä riensin ulos ja annoin tuulen viedä itseni hautakummulle. Ah, niin, seisoihan tuo armas vanha honka vielä paikoillaan ja minun kiertäessäni käsivarteni sen ympärille ripoitteli se hienoa neulasadetta päälleni.
Valoa, valoa kohti!" Minä syöksyin eteenpäin pimeässä ja kompastuin alituiseen. Olin nääntyä väsymyksestä, mutta jota enemmän riensin, sitä varmemmaksi kävi tieto rinnassani, että valon täytyi löytyä jostain. Olin vaipua maahan taas, mutta en uskaltanut antaa valtaa väsymykselle, ettei epätoivo taas minua masentaisi. Vihdoin tunsin, että nyt olivat voimani lopussa, nyt en jaksanut enää.
Mikä liekin silloin kullan tuonut, tuonut saman pellon pientarelle!... Sinne marjat heitin maistamatta, riensin riemuellen kullan luokse huulten mansikoiden poimintahan.
Mikko pyyhki otsaansa paitansa hihaan, oli vähän aikaa ääneti ja jatkoi sitte taas: »Oli kesäinen päivä, semmoinen, jona ei tuulen henkeä tunne, jolloin luonto ikäänkuin kuuntelee sen turvissa asuvien lintusten ääntä. Minä kuulin Anna-Liisan kepeän astunnan ja riensin häntä vastaan.
Tuo nainen kirjani kannessa oli aivan Tiinan näköinen, vaan Tiinan hame oli kuin säkki, kuvan hame kuin ruiskeko. Tiina tavaili: "K sano K-ari-Karrikatur tätä en minä osaa lukea, se on latinaa, pane kirja talteen, äläkä revi sitä." Minä panin kirjan talteen ja riensin muille talon asukkaille näyttelemään lakkiani.
Kuin seuraavana aamuna heräsin, koetin minä turhaan herättää häntä; hän oli kuollut. Minä riensin paikalla enoni tykö, ilmoittamaan tapausta. Kahdeksan päivää sen jälkeen saatoin minä hänen hautaan, saman kummun alle, jonka päällä hän viimein oli istunut, kuin kävimme kirkossa. Olkoon hänelle keveät mullat ja siunaus hänen muistollensa!
'Onko se mahdollista? huudahdin minä ja tartuin kiihkeästi hänen käteensä. Hän kertasi rakkaat sanansa. 'Kiitos, kiitos', sanoin minä puolitukahtuneella äänellä ja riensin samassa pois, sillä tunsin ilonkyynelten nousevan silmiini. Tule tänne!
Päivän Sana
Muut Etsivät