Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. kesäkuuta 2025
Hiipesinpä, hiipesinpä esiin, kurkkasin kirjaan ja siinähän kerrottiin oikein ankara unennäkö juuri teistä. SELMA. Minusta? TAAVETTI. Teistä. SELMA. Mille kuului tämä? TAAVETTI. Tuon houkon unista. SELMA. No kerro se kuitenkin. TAAVETTI. Seisoihan siellä vakailla kirjaimilla näin: »Uni heinäkuussa yöllä vasten kymmenettä. Häitämme vietimme, Selma ja minä, mutta häitä murheisia.
Kolmantena iltana laimeni tuuli; kuitenkin syöksi se vieläkin sangen voimakkaasti aron ylitse; mutta kauemmin minä en voinut kestää sisässä. Minä riensin ulos ja annoin tuulen viedä itseni hautakummulle. Ah, niin, seisoihan tuo armas vanha honka vielä paikoillaan ja minun kiertäessäni käsivarteni sen ympärille ripoitteli se hienoa neulasadetta päälleni.
Sten seisahti ja katseli häntä, kummastellen, että hän itse vielä oli niin lapsellinen. Sillä seisoihan hän siinä sykkivin sydämmin ja valmiina laskeutumaan polvilleen ja suutelemaan raitaisen pummulihameen laskosta. Sehän oli aivan täydellinen maalais-kuvaus, ja hän hän itse oli sen tapauksen sankarina.
Kauvan ei Jaakko voinut erällänsä olla raskasmielisenä, sillä seisoihan hänen vieressänsä olento, joka työllä ja totuudella näytti, että hän rakastaa Jaakkoansa sydämestään, myötä- ja vastoinkäymisessä, niinkuin hän vihittäessä oli luvannut, ja niin seisoi Mari vankkana elämän pylväänä, silloinkin kun Jaakko horjui ja oli sortua elämän surun raskaan painon alle. Niin.
Minun mielestäni koko mailma hymyilee. Seisoihan Pröblerkin hymysuin eikä ollenkaan pahaksensa pannut, vaikka ajoimme ohitsekin. Varmaan hänkin ajatteli, että minä en voi tätä hetkestäni mitään lahjoa pois". Anni katseli Lentsiä suurin silmin, sitte hän painoi silmänsä alas ja tarttui hiljaa ylkänsä käteen.
»Taistelu ja sotilaan elämä ei ole korkein Miihkali.» »Ei ole korkeampaa kuin vapauttaa isänmaansa tai kuolla sen edestä.» Elina katsoi häntä kummastellen. Tosinhan Miihkali oli näinä päivinä monestikin näyttänyt hänestä hyvin muuttuneelta, mutta ei koskaan semmoiselta kuin nyt. Seisoihan hän tuossa aivan ilmi tulena. »Miten silmäsi noin liekitsevät!» sanoi hän. »Miksi minua noin katselet?»
Hywähän siitä aina tuli, sillä eihän poika koskaan loukannut wanhempiensa mieltä, seisoihan waan toisen jalkansa nojalla toisella ronkallansa muurin nojalla, nojaten horjuwaa ruumistansa muuria wasten ja tukien sen puolen poskea kämmenellänsä.
Mutta hänen äänensä vavahteli kummallisesti, kun hän luki nauhoihin painetut sanat: "Rakkaalle ystävälle, rehelliselle kansalaiselle ja työntekijälle." Rehelliselle? Kuka voi mennä enää kenenkään rehellisyydestä takuuseen? Hän loi hätääntyneen, pöyristyneen katseen ympärilleen. Ei, ei! Olihan se vain pahaa unta. Seisoihan tuossa koko kunnianarvoisa, vakavarainen yhteiskunta hänen ympärillään.
Niin oli käynyt kaikkien ihmiskunnan suurten henkien, kuinka ei sitten Hänen, joka oli suurin kaikista ja jolla juuri senvuoksi oli varaa esiintyä muita nöyrempänä ja vaatimattomampana? Ja vielä lisäksi: seisoihan Hän itse tällä hetkellä tuossa minun edessäni enkä minäkään Häntä tuntenut enkä tunnustanut. Vapisin kiireestä kantapäähän tuota mahdollisuutta ajatellessani.
Päivän Sana
Muut Etsivät