Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Tällä hetkellä hän vaan tiesi ja tunsi Niilon terveenä ja jalona seisovan hänen edessään ja rajuinen riemu täytti hänen sydämensä. Ja Niilo? Hän tunsi vaan sääliväisyyttä, joka yhtä vähän muistutti hänen nuoruutensa syvästä lemmestä, kuin tuo onneton, murtunut vaimo siitä viehkeästä ja ihanasta Katrista, joka hänen muistossaan asui.
Sen itsekin tiedät, millainen hän on mieleltään, kova, korskea tuiki. Vaan sinä auvollisten kanss' ala atria runsas; kohtapa kuuleva liet kera kaikkien kuolematonten, meille mit' uhkailee hän häijyjä. Ei, minä luulen, kaikkien riemu se lie, ei ihmisien, jumalainkaan, vaikka nyt atrian mielissään moni nauttia mahtaa."
Ilo koskaan ei tule meille, pois meni, pois kera kapteenin sotateille se Turkkiin. Matkaan kun teki lähtöä hän, ja he kamssuja kiirein senkin seitsemin etsi ja toi sekä kuomuhun ahtoi, silloin siskoni onni se myös sekä äitini riemu, taattoni leppoisuus tuli kuormaan myötä ja hukkui. Itse kun viittasi vait, ikipäiviks lähtien ehkä, ääneti hauskuus reen taa nousi ja läks sitä tietä.»
Korkeat, tiheät kuuset seisovat raskaannäköisinä paksummassa kuurassa, vaan hoikkaset koivut kimaltelevat heleässä härmässä. Kallionkielet, kelot ja kannot kattaa korkea, mutta kepeä kerros nuorta lunta. Rinnettä kierrellen nousen verkalleen pohjoisen rannan ylimmälle töyräälle ja seisatun siihen huokumaan. Mieleni kepenee, ikäänkuin sulaisi keväiseltään, ja sydämmen täyttää outo riemu.
"Ei", sanoi Antti, "nyt menemme kotiin; täällä kyllä tulevat toimeen ilman meidän apuamme." Eikä kestänytkään kauan, ennenkuin Pekka ja Antti tulivat Pekan kotiin. Siellä syntyi ilo ja riemu.
Niin huoneessakin siellä nyt sydän sykähtää, Punoittuu kalvas poski ja kyynel vierähtää, Ja sumu jäinen haihtuu, yön varjot poistuvat, Ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat. Ja ompi niinkuin riemu taas näyttäis riemullen, Ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden; Iloitaan, lauletahan, hymyillään, tanssitaan, Ja kaikki sydänt' ompi ja hartautta vaan.
On veri-haavat, sodan surkeudet, Nyt telineitä onnen alttarille, Ja voitonpäivät ovat kunniamme Jaloimmat muisto-taulut, arvomerkit, Joit' ei voi ryöstää ilkein vihollinen. ELMA. Sun kanssas löydän elämäni onnen, Sinutta olen kurjin, onnettomin! Vaan riemu kaikk' on murheell' ostettava, On kaikki autuus tuskan hedelmänä!
La Porte, joka, samoin kuin kaikki muut, Kaarlo I:n julistaman käskyn johdosta oli pidätetty Englantiin, tuli ja toi mukanansa sen viimeisen ja surullisen lahjan, jonka Buckingham oli kuningattarelle lähettänyt. Kuninkaan riemu oli ollut hyvin valtava; hän ei huolinut sitä laisinkaan salata, vaan antoi sen puhjeta esiin kuningattarenkin nähden.
Kohta sen jälkeen molemmat sairaat katosiwat näkywistä. "Kas nyt teidän kelpaa", sanoi nyt johtaja ja molemmat waimot tunsiwat nyt itsessänsä semmoisen onnen, ettei koko maailmassa ollut heidän wertaansa ja heidän sydämessään oli sanomaton ilo ja riemu. Juuri kun he oliwat parhaaltaan riemuitsemassa, tuossa mahdottomassa rikkaudessaan, tuli parwi nuoria miehiä huoneeseen.
Ei iloja monta ihmislapselle suotu: Yks kevään riemu ja toinen kesän ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu. Kyntää, kylvää, korjata kokoon, levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan. Ei suruja monta ihmislapselle suotu: Yks sydämen suru, elon huoli toinen ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru. Ystävä pettää, elämä jättää, taika on ainoa sankarin työ sekä tarmo.
Päivän Sana
Muut Etsivät