Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. syyskuuta 2025
"Miten se on mahdollista?" ajatteli hän, "me, jotka niin rakastimme toisiamme... Ennen kuullessani hänen askeleensa, hypähti sydämeni riemusta nyt, kun kuulen hänen tulevan, heräävät mielessäni katkerat muistot... Oi, jospa se edes olisi ollut jotain suurta ... jos olisimme olleet uskottomia toisillemme, olisi se ollut tuhat kertaa parempi ... mutta että rakkautemme on kuollut muutamien vinojen ikkunaverhojen ja epäsäännöllisten ruoka-aikojen takia, se on kurjaa, sitä on vaikeata kantaa.
Vielä kerran kuljimme yhdessä noita polkuja, jotka olivat olleet meidän suruntäyteisen, intohimoisen rakkautemme todistajina! Hän puhui niistä kerroista, jolloin hän eniten oli minua rakastanut. Ah, ne eivät olleet harvat, ne hetket! Ja kun minä nyt katson taapäin menneisiin aikoihin ja muistan ainoastaan nuo ihanat hetket, tuntuu minusta, että elämäni on ollut kultainen unelma.»
Vaan kun Torstenin vanhemmat ja sukulaiset olivat jäykästi vastaan ja kun Hanna sai sen tietää, päätti hän kerrassaan kadota pois paikkakunnasta. Hanna kertoi näin: "'Kun rakkautemme meni jo liian pitkälle ja kuulin Torstenin vanhempain jyrkästi kieltävän aivottua naimistamme, niin päätin kadota kauas erämaahan. Vanhempani olivat kuolleet.
Eikö siitä enää ole rahtuakaan jälellä sydämessäsi? Ajattele, minä olen jo vanha mies sinäkään et enää ole nuori kaikki me tarvitsemme anteeksiantoa. Amelinkkani, entisen rakkautemme nimessä elä enää ole suutuksissasi anna minun tulla sisään MIILI. Mutta kuule nyt pappa Jassoo, sinä olet päättänyt ettet mitään vastaa.
Elämänvoima kuohuu mahtavina aaltoina sydämessäni, joka on haljeta onnestaan." "Ystäväiseni! Mielelläni tahtoisin, kuten sinäkin, täydellisesti antautua tämän hetken riemulle, mutta en voi. En luota tähän hurmaavaan tuoksuun, näiden kesäöiden viileihin henkäyksiin. Ne eivät kestä kauan, ne ennustavat onnettomuutta. En voi luottaa rakkautemme onneen." "Miksi et, rakas hullu?"
Ei suvi ollut, juhannus, kun synnyit, Suomen vapaus, sa lapsi rakkautemme, vaan tähdet kylmät, ankarat sun kehtohosi katsoivat, sa lapsi sydäntemme. Mut kun sa silmäs auki loit, niin vartion sa nähdä voit sun luonas valvomassa. Ja kuinka tiemme kulkekoot, sa veri meidän verta oot, sa ainut maailmassa.
"Tervehdys Mailta", ajatteli hän. "Kaikki taivaan tähdet putoilevat päälleni ... sanoi Mai ... niin se on, se on sanoma taivaasta ... sanoma ylösnousemuksesta ... jälleennäkemisestä, juuri kun ruumis, joka on katoava, peitetään multaan... Nuku hyvin, armas lapseni ... nuku hyvin ... ylösnousemuksen aamuun näemme vielä toisemme ... rakkaus on väkevämpi kuin kuolema ... rakkautemme ei voi kuolla ... Jumala on laupias."
"Toistaiseksi pidämme sen omana salaisuutenamme, eikö niin?" sanoi hän, ja hänen äänessään oli moittiva sävy, joka säikähdytti Doraa, "ainakin muutaman päivän pidämme rakkautemme salassa ihmisten tungettelevalta uteliaisuudelta." "Niin ... mutta miten kauan ... on vaikeata olla puhumatta siitä..." "Vaikeata?" Hän katseli Doraa ihmetellen ja pahoillaan.
Kuka tietää, eikö suuret, avonaiset lapsen silmät katso meihin yöt päivät. Alfred, se on kauheaa ajatella! Rakkautemme on ollut kuin kuluttava tuli. Nyt se saa sammua Sammua! Se on sammunut, toisessa meistä. Ja sitä rohkenet sanoa minulle! Se rakkaus on kuollut, Rita.
Kaikki meidän ajatuksemme, sanamme ja tekomme ovat yhtämittaista Jumalan palvelua. Mutta ritarillisen rakkautemme ja kunnioituksemme me omistamme Neitsyt-
Päivän Sana
Muut Etsivät