Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Mökin väki siunaili ja Sakari koki selitellä asiaansa ja vaivojansa. »Omituinen mies!» ihmetteli mökin väki Sakarin lähdettyä taas taipaleelle. Mutta matkalla poikkesi Sakari välipitäjän kirkkoon.
Minä olen lahjoittanut talon ... perintötalon... Hän poikkesi polulta ja istahti kivelle. Vatsassa viilteli niin omituisesti. Mikä siellä? ajatteli hän ja koetti panna pitkälleen puolukanvarsikkoon. Mutta nousi kuitenkin kohta, jos sattuisi joku näkemään. Omituinen voimattomuuden tunne ja heikkous oli vallannut koko ruumiin. Tuntui vilunväreitä.
Emäntä ei Ullan puhetta oikein uskonut, mutta päätti kuitenkin sopivalla ajalla Vilholle ilmoittaa Annilla olevan sulhon. Sitäpä Lukkarin Ullakin juuri oli toivonut. Nyt hän meni taas kotiin päin, mutta poikkesi vielä Syrjän torppaan. Anni oli päivällisen toimessa, mutta isänsä ja äitinsä istuivat tuvassa Lukkarin Ullan sisälle tullessa. Liisa käski Ullaa istumaan.
"Mutta, ettekö, herra rovasti, tavannut Schyvallia?" kysäsi kohta Nivalinkanen; "hän on tullut ja on parhaallaan kirkolla". "Tullutko?" virkahti rovasti. "En minä ole häntä tavannut. Vai on hän viimmeinkin tullut. Tiedättekö milloinka hän tuli?" "Tottahan sen tiedän, kun yhdessä vast'ikään tulimme. Hän poikkesi kappalaista tervehtimään, ja sanoi kohta tulevansa isoon pappilaan".
Mutta ennenaikainen valitus oli samaa kuin portin avaaminen vaaralle, eikä siis ollut muuta neuvoa kuin ryhtyä toimeen. Reippain askelin astuivat he eteenpäin ja joutuivat pian siihen taloon, josta Maria oli lainannut hevosen ja johon hän oli luvannut palauttaa sen. Tänne poikkesi hän, mutta Leena jatkoi matkaansa. Talossa ei ollut ketään, tupa oli tyhjä, työt ja askareet kesken heitetyt.
Lähtekäämme mekin liikkeelle katsomaan, mitä hänestä on tullut. Juostuansa puutarhan lävitse, poikkesi hevonen yht'äkkiä syrjälle ja vei nuoren Sándor herran hamppu-peltoon. Tämä ei ensinkään osannut pidättää hevosta eikä muulla tavoin sitä ohjata, vaan piti ainoastaan sen harjasta kiinni ja antautui kohtalonsa alaiseksi, ajatellen Mazeppaa, jonka hevonen vei Ukräniin.
Ja kumminkin viehätti tällainen puhe. Hän odotti, että Leontina rupeisi järjestämään pukuaan kuntoon. Mutta tämä ei välittänyt mistään vain nauroi. Oli kerrassaan mainiolla tuulella. Poikkesi kerran ovelle kuuntelemaan: Siellä ne ovat jo ehtineet pitkälle! huusi Leontina ja taputti käsiään. Kyllä minä heidät tunnen. Ei tämä ole heille mikään yllätys!... Olemmehan me kaikki olleet mallina!
»Kullakin on oma leiviskänsä», hymyili hän, tuntien liikutuksen sekaista hellyyttä, miltei kiitollisuutta veljeään kohtaan. »Ja sinun leiviskäsi taitaa lopultakin olla Koskelalle suuremman arvoinen, kuin kukaan on tähän päivään asti aavistanut.» Olavi poikkesi maantieltä pienelle metsätielle Olavi kirves olalla. Oli syysaamujen juhla-aamu.
"Minä tapasin äsken kaukaisen matkustavaisen, joka toi jotakin sinulle, Thinka!... Voitko käsittää keltä!"... Thinka pudotti kilpikankaan käsistään ja astui tulipunaisena isää kohti, mutta pudisti kohta päätänsä. "Rejerstad poikkesi tänne sitä tuomaan, hän oli matkalla ylös tuntureille... Hänen piti jättää se tänne." Kapteeni tarkasteli käärettä... "Voudin sinetti. Tuokaa sakset tänne!"
Mutta oitis saapui lisätietoja: harvapuheinen, vakava nahkakauppias Mikko Kukkonen ajeli lammasnahkoja ostamassa ja poikkesi niitä tiedustamaan Hyvärilään. Hänenkin vastaansa oli Antti ja Jussi ajanut ylpeillen hänelle Ameriikkaan menollaan. Nyt sattui vielä tämä Mikko Kukkonen matkustamaan Ville Huttusen jälkiä myöten, joten hän joutui kokoomaan kaikki ne tiedot, jotka Ville oli jättänyt.
Päivän Sana
Muut Etsivät