Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. marraskuuta 2025
Näin sanoen Helena rupesi nopeasti menemään edelle ja poikkesi toiselle käytävälle, joka myöskin vei kaupunkiin. Reinhold seisoi hyvän aikaa katsoen hänen jälkeensä ja punniten sisässään, oliko nämä nyt rukkaset eli täytyikö ajatella, että Helena todellakin ottaa asiata miettiäksensä. Hän meni kortteeriinsa.
Oliko hänen luvatonta etsiä näiltä valon tyyssijoilta pelastustaan, vaikkapa sieltä olisi tuhat kertaa lähtöisin se kirous, joka hänet oli peittänyt pimeyteen? Melkein vasten tahtoaan poikkesi hän kylään vievälle tielle. Torninkello löi yksi. Viisi tuntia oli hän harhaillut ympärinsä, ja aika oli tuntunut hänestä yhtä monelta minuutilta.
Oli miten oli, kun ukko Masey oli mennyt sisään, niin tohtori poikkesi sille paikalle missä minä seisoin, ja tervehti minua hyvin lempeällä hymyllä. Ukko Masey sanoi minulle, herra, että teitä haluttaisi kuulla, miten ystävä parkani laita on.
Hän lisäsi kertomukseensa sen arvelun, että mahdollista oli ett'ei tuo herra ehtinytkään oikealla ajalla Ratasmäelle, vaan, havaittuansa jäävänsä junasta, poikkesi toiselle tielle. Mutta tämä ystävyyden neuvova käänne ei voinut paljon vähentää todistuksen painoa. Ja matka sydänmaan läpi oli vähän päälle puolentoista peninkulmaa ja haaroja polulta ei tiedetty.
Ei ollut ensi kerta kun alapäällikkökunta täten uhmasi hänen tahtoansa, mutta kun hän ei kyennyt ryhtymään mihinkään näitä uppiniskaisia vastaan, poikkesi hän syrjään ja katosi ystävänsä kanssa, ikäänkuin eivät olisi mitään kuulleet. Tämä levoton päivä oli nyt lopussa, ja uupuneena heittäytyi Lewenhaupt vuoteelle nauttiaksensa muutaman tunnin lepoa.
Kapteenilla oli urkkimiseensa hyvä apu viidestä ala-upseeristaan, ja kun hän itse oli aina siitä niin huvitettu, niin ei tietojen hankinto käynyt hankalaksi. Syynä siihen, että hän tänään poikkesi ylös taloon, missä huutokauppaa pidettiin, ei suinkaan ollut "syksyllä poikiva lehmä", vaan hänen oma halunsa kuulla mitä uutisia pitkän poissa-olonsa ajalta.
Saari oli kait niin kovin kaukana purjehdusväylästä, että aniharvoin, tuskin milloinkaan lienee purjehtija liikkunut sen ohitse, paitsi semmoisilla retkillä kuin mekin. Olimme olleet saaressa jo viisi viikkoa, kun seuraava surullinen tapaus kohtasi meitä. Yksi tovereistamme, skotlantilainen John Higgins, poikkesi lamppujamme tarkastamasta tullessaan metsään hedelmiä syömään.
Hän horjui ja pysytteli vain vaivoin pystyssä portaiden marmorikaiteen varassa. Kuumeenväristys vavautti hänen ruumistaan ja yksinäisyyden tunne ahdisti hänen sieluaan. "Mutta kansani", sanoi hän itsekseen, "ja katumukseni se minun on täytettävä". Tämän ajatuksen vahvistamana hän riensi portaita alas ja poikkesi murattiköynnösten kattamaan käytävään, joka vei läpi puutarhan Venus-temppelille.
Seppä poikkesi kadun toiselle puolelle, ottaakseen selvän siellä-olijoitten paljoudesta sekä aikomuksesta. Mutta yksi niistä, jotka tuolla ikkunan alla seisoivat, näki tai kuuli hänet, ja kysyi nyt kuiskaamalla, epäilemättä luullen häntä yhdeksi vartijoista: "Mitä melua tuossa oli, Kenneth? Miksi ette viheltäneet?" "Lurjus!" huusi Heikki.
Hän poikkesi tavalliselta tieltä, joutui suoraa uraa sinne ja oli kohta Synnöven pienessä kukkatarhassa, mikä oli aivan tämän ullakkosuojan akkunan alla. Hän kuunteli ja tarkasteli, mutta kaikki oli hiljaista. Hän katsoi ympärilleen puutarhassa etsien työ-aseita itselleen ja löysikin sekä lapion että haravan.
Päivän Sana
Muut Etsivät