Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. kesäkuuta 2025
Oikeastaan tiesin varsin vähän siitä perheestä, jonne joutuisin, tuskin sen, että talon emäntä, *Eugenie Rosenthal*, oli Viron kansallisen liikkeen herättäjän J. W. Jannsenin tytär. Miltei vielä vähemmän tiesin Viron kansasta, astuessani eräänä kauniina kesäkuun yönä Saksaan menevään laivaan, joka tiellään poikkesi Rääveliin.
Sen päältä näkyi eteenpäin linjasuora maantie halki alavan korven ja toisessa päässä kaukana nousi tie ylös toiselle mäelle ja päättyi pystysuorana pilveen. Joku ajoi sieltä tänne päin. Ei hän sinne, ei sinne millään ehdolla! Oli polku synkkään metsään, ja hän poikkesi sille. Astui, astui, riensi, kiirehti. Täytyi kai yöksi jonnekin. Tie vie suuren suon laitaan.
Jäi katuviereen seisomaan ja virokseen hyvitteli sen kohdalla olevan talon suurta harmaata koiraa. Kauppias Frants poikkesi Antin luo ja sivukävellessään voittomielisellä painolla kuiskasi: »Vaarala on meidän.» Tuo sana kiskasi Antin ihan kohoksi ja lähti kuin käsketty kauppias Frantsin mukana kävelemään sen kotiin.
Mari tahtoi, että he poikkeaisivat samalle puolen katua, mutta Elsa kääntyi takaisin ja poikkesi toiselle kadulle, Hän kuuli Marin sanovan: »Sinä olet, Elsa, hupsu!» Elsa pelkäsi, että Mari, Aappo ja Jori lähtevät hänen jälkeensä, jonka vuoksi hän kierrellen kadulta toiselle kiiruhti kotia, juosten milloin ei sattunut ihmisiä olemaan näkyvissä.
Kaiken senkin lisäksi oli Mikko Kutvonen vielä huomauttanut: »Pitää vielä ottaa huomioon sekin, että rehellinen valehtelija ei koskaan salaa totuutta, vaan antaa sen tulla yhdessä mylläkässä varsinaisen valeen kanssa.» Tämä Ville Huttunen poikkesi tavallisesti matkallansa Hyvärisen taloon. Nytkin teki hän niin.
Erään metsätien suussa poikkesi hän maantieltä ja lauloi mennessään: »Mene sinä sinne, minä menen tänne, meillä on oma temme, kumpainenkin oman kullan kotihimme viemme.» Oli häntä kuin kaipaus, kun hänen äänensä vähitellen lakkasi kuulumasta metsän peitosta. Meihin tuli omituinen lapsellinen mielentila.
Avusta ei ollut paljon toivoa, sillä ainoastaan muutamia asuttuja taloja oli tällä poikki-kadulla ja ainoastaan harvoin poikkesi joku yksinäinen kulkija illoin sille. Vähän siis olisi tässä auttanut avun huuto, hätäkeino, johon kapteeni hyvin vastenmielisesti olisi ryhtynyt, koska sellainen hänen käsityksensä mukaan ei ollut sopivaa.
Siihen olisimme kuolleetkin, jollei Jumala olisi luoksemme lähettänyt samanlaista vanhusta kuin sinäkin. Hän poikkesi keskellä päivää juomaan ja, nähtyään meidät, sääli ja jäi luoksemme. Hän meidät juotti ja syötti ja toimitti jalkeille, lunasti maan ja osti hevosen ja rattaat ja jätti ne meille. Mummo astui tupaan ja keskeytti emännän puheen.
Mutta nähdessään hevoset, reet ja matkamiehet ja tultuaan noin viidenkymmenen askelen päähän heistä, teki se jyrkän käänteen ja poikkesi jälleen metsään päin, sen erikoisemmasti huolimatta takaa-ajajainsa rähinästä. Nalle oli kuitenkin viipynyt siksi kauan tiellä, että Kustaan veret ennättivät siitä kuumimmilleen kiehahtaa.
Saavuttuaan hautuumaan kohdalle hän poikkesi oikealle, vaikka olisi pitänyt poiketa vasemmalle, ja eksyi halkotarhaan, josta taas palasi; vastaantulijat kehoittivat häntä kiiruhtamaan. Hän kiersi satama-altaan, joka oli täynnä laivoja, törmäsi vasten laivaköysiä; sitten maa alkoi viettää, tulia tuikki ristiin, ja hän luuli olevansa hullu, nähdessään ylhäällä ilmassa hevosia.
Päivän Sana
Muut Etsivät