Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 28. marraskuuta 2025
Allapäin hän lähti astumaan ja ajatteli: Vanhempia käsketään totella, ja oikeinhan se on, vaan ei tätäkään jaksa aina täyttää, kun ei vanhempi yhtään välitä siitä, mitä lapsi saapi heidän jäykkyytensä tähden kärsiä... Yhden vuoden hän ainakin päätti olla äitipuolensa tieltä poikessa ja omaa harmiaan haihduttelemassa.
Mihin pienonen oli kadonnut, ei voinut kukaan ymmärtää. Hänen vaatteensa, mitkä Eeva illalla oli asettanut tuolille vuoteen viereen, olivat myöskin poikessa; ei missään näkynyt mitään, joka olisi sanonut hakijoille suuntaa, mistä Rytilän uusi patroni oli haettava. Me tiedämme missä hän oli poika parka!
"Vai niin", sanoi hän; "kun olen poikessa, en koskaan tiedä, voivatko ne, joita rakastan, hyvin ja ovatko onnellisia tai salaavatko huolensa minulta. Minun täytyy siis alinomaa peljätä jonkun suuren onnettomuuden kohdanneen teitä, josta ette minulle tahdo kertoa." "Ei ei, rakas Kor", vastasin; "sitä elä tee! Lupaan uskollisesti kertoa sinulle kaikki."
"Luulen, ett'en voikaan jättää teitä, neiti Margery", sanoi hän silmäten minua kauniilla silmillään. "Jos jotakin tapahtuisi teille poikessa ollessani, saattaisi se minut murheelliseksi." "Elä sitä ajattele, Kor", sanoin; "elä sitä ajattele. En kaikesta maailman hyvästä tahtoisi olla sinulle esteenä ja toivon kohta saavasi oman kodin."
Jahkapa olisit vuodenkaan poikessa, Maiju, niin jo sen huomaisit. Mutta, missä pappa? ELISABETH. Hän äsken ikään meni »Aamuruskon» toimistoon. JUSSI. Mitä? Kuuluuko pappa siihen lehteen? ELISABETH. Ei juuri suorastaan. JUSSI. No, sitähän minäkin. ELISABETH. Mutta kyllä hän siihen usein kirjoittaa. JUSSI. Vai ovat ne houkutelleet isä-ukonkin mukaan. Kas vaan! TEUVO. Onhan se vallan luonnollista.
Kotona olin tottunut viettämään aikani enimmäkseen ulkoilmassa, eikä siellä päivän valoa ja raitista ilmaa ollut koskaan puuttunut. Tässä uudessa asunnossani siihen sijaan oli niitä molempia jotensakin niukalta. Ihmekö siis että minulla oli ikävä, enkä oikein tahtonut viihtyä kuivan latinan kieliopin ääressä, vaan mieluummin maleksin joko joen rannalla kaarnalaivoja uittelemassa tahi Tikkamäellä puolukoita poimimassa. Isäntäväestäni näytti myös olevan samantekevä, olinpa minä kotona tai kylässä. Joskus näyttivät he olevan mielissäänkin, kun pysyin niin paljon poikessa, ja sentähden sanoi rouva minua aina "siivoksi pojaksi, joka ei ole kenenkään ristinä." Eräänä pilvisenä päivänä olin niinikään kaupungilla katselemassa, kun torille pystytettiin kaiken kokoisia ja näköisiä myymäkojuja. Muhkeat hevoset, ankarasti tömistäen maata, vetivät kaupunkiin iloisen ja tyytyväisen näköisiä maalaisia ja rusoposkisia kaunottaria, jotka nyt keräytyivät sinne huvitteleimaan, sillä tänään oli markkinain aatto. Ihmisiä kuhisi kaikkialla, niinkuin hyttysiä lämpimänä kesäiltana. Tuota vireää liikettä katsellessani jouduin muutaman rapistuneen, pienoisen kartanon kohdalle. Sen katolla raukeana liikahteli iso kolmivärinen lippu. Seinään oli kiinnitetty kookas paperi, jossa sormen paksuisilla kirjaimilla ilmoitettiin tunnetun saksalaisen taideniekan, herra Max Grünbergin, korkeain asianomaisten luvalla huvittavan yleisöä näyttelemällä marakatteja, apinoita ja muita ihmeitä. "Erittäin on kaikissa paikoissa nuoralla tanssijatar, neiti Margaretha, saavuttanut sivistyneen maailman suosion ja hän onkin ensimmäisen luokan taiteilija", sanottiin ilmoituksessa. Sisäänpääsy maksoi 20 kopekkaa, lapsilta ja palvelijoilta puolet. Paperissa oli vielä kuviakin, joista rumin ja hirvein oli eräs nuoralla tanssiva, naispukuun puettu olento apinako lienee ollut vai ihminen. Tästä sain selkoa sen verran, että siinä oli jonkunlainen "kometiia" kysymyksessä, ja kun en ennen mitään semmoista ollut nähnyt, päätin aivan ensi tilaisuudessa mennä sinne.
"Sitte pitää huomiseksi laittaa kuulutus kirkkoon ja ensi viikolla lehteen." "Jos pitänöö... Tullookko siitä mitä maksoo?" "Maksaa se sanomalehdessä muutamia markkoja, pari kolme!" Kirjoitin sitte kuulutuksen, että "Korpisalmen kylään perustettavan kansakoulun harrastajat kokoontukoot" j.n.e. "Oisko siihen vielä panna, että poikessa olijat soap tyytyvä läsnä olleihen peätöksiin?"
»Sennorita,« vastasi gambusino, »minä en ainoastaan sitä usko, minä voisin sen vannoa.« Ihmisiltä, joita kohtalo on koetellut, ei koskaan puutu vastaväitteitä. Jos Henry pääsisikin tuoreena ja terveenä Arispeen, kuka voisi vastata hänen lähetyksensä menestymisestä? Voisihan eversti Requennes olla Arispesta poikessa.
Kapteeni jatkoi: Se on Korsika, rouva, joka sillä lailla tuoksuaa. Se on sen kauniin naisen hajua. Vaikka olisin kaksikymmentä vuotta poikessa, niin tuntisin sen sittenkin viiden tuhannen meripenikulman päähän. Olen nähkääs sieltä kotoisin. Hänkin tuolla Pyhän Helenan saarella kuuluu yhä vain muistelevan kotiseutunsa hajua. Me ollaan samaa sukua.
Eipä levosta enää tänä yönä tahtonut tulla mitään. Aamupuoleen yötä heräsi Heikki lyhyestä unesta ja meni suojaan ruunaa katsomaan. Silloin huomasi hän kummakseen, että niinillä peitetty kuorma oli poikessa. "Voi minua hupsua!" torui hän itseään. "Tuon kuorman omistajat, nepä juuri varkaat olivatkin. Minä hupsu, kun en muistanut yöllä puhua kuormasta mitään". Kaksi toveria.
Päivän Sana
Muut Etsivät