Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. kesäkuuta 2025
Antakaa olla, huusi muuan parrakas kersantti, yöllä on suvennut, ja virta on syönyt jään alta päin, luulen sen pian särkyvän. Se juoksi tuonne alaspäin! huusivat toiset. Silloin se on kosken oma, vastasi kersantti rauhallisesti ja sytytti piippunsa. Eikö lienekin jo tällä hetkellä
Tässä Tapanin sanassa luuli Dampbell kuulevansa jotakin epäilystä palkan suhteen, kun ei oltu vielä puhuttu mitään tämänkään kesän palkasta. Hän teki taas muutamia savurenkaita ja väliin piippunsa varrella kirjotteli ilmaan, mutta viimein sanoi: "Kun meillä työt menevät hyvästi, niin minä maksan palkan hyvästi. Minä en ole Nauku-Maijan poikia.
Minä luulin, että olemme vasta istuneet tunnin, korkeintaan kaksi." Tapani etsi hiiloksesta hehkuvan hiilen piippunsa pesään, virkkoi samassa: "Illallinenkin on jäähtynyt. Voi noita lapsia!" Ketä lapsia hän sitte sanoillaan tarkoitti, ei Helkakaan muistanut kysyä.
Hän sytytti piippunsa, käveli edestakaisin kuten äskenkin pyyhkiellen otsaansa, ajatellen saamiaan kirjeitä. Molempia. Ne punoutuivat toisiinsa hän ei saanut niitä erotetuksi. Alinomaa tuli mieleen Leontina malli jota hän turhaan haukkui "hävyttömäksi". No niin, se oli malli, hävyntuntoa vailla; hän muisteli sen muotoa ja väriä ei sen syleilyä. Tunsihan hän, minkähintainen se oli.
"Siivohan se on mies, Juhani", myönsi Hanna, mutta näytti miettivän kokonaan muuta. Iisakki oli sytyttänyt piippunsa ja istui pitkissä mietteissä. "Kerran olin ymmärtävinäni Kero-Pietin puheista, että hän oli Heikiltäkin vaatimassa puhtaampaa sydäntä, mutta aina sattui niin, ettei tullut Niilo Iisakin hukkumisesta puhetta", jatkoi Iisakki hetken päästä.
Tavan takaa pudotti hän piipun kädestänsä permannolle, otti sen taas ylös, katseli väliin ikkunastakin ulos, harppaili pitkillä askelilla edestakaisin, sytytti piippunsa ja viimein yskäsi ja sanoi: Tiedä kuitenkin niin paljo, Heikki Huopala, että itse minä olen tyttäreni isä.
Se sais näkyä, ajatteli Jaakko Jaakonpoika, kun joutui pappilaa etsimään. Hän täytti piippunsa uudestaan. Kylästä kuului humuna erilaisia sekavia ääniä, rattaiden pärinää, salvumiesten hakkuuta, kukonlaulua ja yksinäisiä ihmishuutoja, jotka kaikki yhdessä synnyttivät vilkasta elämäntuntoa.
»Jos hän olisi vain pysynyt levollisena ja poltellut rauhassa piippunsa loppuun, niin olisimme me joutuneet tappiolle», vastasi ruhtinas ja katseli kaatuneita, joita makasi mykkinä ja kalpeina niin pitkälle kuin silmä kantoi. Monenlaisia tunteita liikkui hänen rinnassaan ja viimein hän sanoi vakavasti: »Levätkööt rauhassa kaikki, jotka tässä makaavat! Heiltä ovat vaivat loppuneet ja päivän työ.
Eräässä ryhmässä istui järvelle päin katsellen miehiä, jotka jo olivat ateriansa päättäneet ja piippunsa sytyttäneet. Antero istahti heidän seuraansa, ja he ottivat hänet vastaan kuin vanhan tutun, jatkaen puhettaan: Arveltiin tässä, että mihinkähän pappi lähti semmoista kyytiä kahden soutajan kanssa?
He ovat arvattavasti puhuneet tärkeitä asioita, koska ovat unhottaneet piippunsa, joista valkea on sammunut. «Mikäs sinulla on ollut hätänä täällä meidän luonamme?« sanoi töllin isäntä, nuori, iloinen Aappo. «Etkö näe, että Herran siunaus meitä seuraa? Minä pahoin pelkään, että noiden kolmen vuoden kuluttua tulet takasin, köyhempänä kuin lähdet.
Päivän Sana
Muut Etsivät