Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. heinäkuuta 2025
CLEOPATRA. Niin kyllä, niin: Antonius yksin saattoi Antonion voittaa; mut voi kuitenkin! ANTONIUS. Egyptitär, ma kuolen, kuolen! Hetken Vain tässä kalmaa viivyttelen, kunnes Viimeisen tuhansista suuteloista Huulilles painan. CLEOPATRA. Min' en tohdi, armas. Suo anteeks, rakkahani, min' en tohdi; Tapaavat mun. Tuo onnirikas Caesar Ei voittosaatollensa koristusta Minusta saa.
Sohvan yläpuolella seinässä oli valkonen sähkönappi ja hänen ajatuksensa, paeten vaikeaa ratkaisua, kiintyivät siihen. "Tuohon jos painan, tulee kyyppari ja kysyy mitä tahdon, ja minä pyydän sanomalehtiä. Painanko siis vai enkö paina? Kuinka hullunkurista! Riippuuko nyt kaikki todellakin siitä että minä painan tai en paina?" "Joutavia! Voinhan minä lukea vähän sanomalehtiä välillä. Tietysti voin."
Tuntuu kuin tiputtaisin edetessäni palottain hartioiltani raskaan kantamuksen jälelleni, niin keveten luistan merellepäin pitkin aamun kiinteätä hankea, ja niin täyteläästi saattavat keuhkoni vetää ilmaa sisimpiin sopukkoihinsa. Painan kohden selällistä saarennystyrää, joka toisia ulompana ja ylempänä siintää, ja kohta jo nousenkin luisua rantatörmää ylängölle.
Ah, Catharina, Suomen karhu olen, kuin on tää laiva, joka meitä vie, oon korven mies, ma polut korven polen, ja ryskäin siitä silloin aukee tie; mut tieltäin kalliin näin jos rintasolen ma löydän, lahja Laupiaan se lie, sen hiljaa painan sydämellein silloin ja itken, rukoellen aamuin, illoin: »Madonna suuri!
Minä suutelen hänen poskiansa ja kaulaa ja painan pääni hänen rintaansa vasten ja lämmin paitanen tuoksuu rakkaalle, rakkaalle lapselleni... Minä tahdon pukea hänet, minä rupean viemään häntä sisälle ja aijon nousta rappusia, silloin aina havahdan ... ja näen ettei sylissäni ole mitään... Kaikki kääntyvät liikutettuina poispäin. MARIA MARTOLA. Ja muistan kaikki ... kaikki... Nyyhkyttää.
Mutta ehkä useimmin tietäjille. Sillä heillä olisi niin monta totuutta, joita he tahtoisivat ihmisten lapsille lahjoittaa. Mutta ihmisten lapset eivät tahdo ottaa vastaan niitä. Uskotko aina tietojesi totuuteen? En aina sitäkään. Ja nepä ne lienevätkin juuri vaikeimpia hetkiäni. Mitä silloin teet? Painan silloin pääni alas nöyryydessä ja tunnustan, etten varmuudella tiedä mitään.
Mitäs minä vielä niin paljon painan, vastasin minä ja olin juuri kuin tosiaankin vanhasta pienennettynä olisi ollut oikea nimeni. Sitten mentiin niin että maa tömisi ja vähän päästä olimme kirkon mäellä. Tultuamme kirkolle näin, että Isä ylhäinen oli tehnyt paljon taivahan toukoa, sillä haudattavien ruumisten luku oli yhdeksäntoista.
Nuorukaisena hänen oli tapana samoin kuin Rousseaun kuljeksia ja haaveilla päivät päästään kedoilla. »Suljen kirjani», kertoo hän päiväkirjassaan, »puen ylleni vanhat vaatteet, painan päähäni vanhan lakin ja hiivittyäni pois asumattomien merenlahtien viidakkoihin minä vaellan tyytyväisenä pientä karjapolkua sinne, missä tiedän olevani kätkössä kaikkien katseilta.
Runoihin rupesin kohta, Lattialla laulamahan: Kiitos Astrild ainokainen Hyvin aivan ampumasta, Paremmin parantamasta, Kiitos, kiivahin sodassa, Taitavainen tappelussa! Siitä kannan kallollesi, Siitä painan pääsi päälle Kruunun kullasta kudotun, Palmupuista palmikoitun, Toivotan todella sulle Onnen kaiken olkapäille!
Tätä kun luen ja näin painan sydänalaani... Se auttaa käärmeen vihoja vastaan? Kaikkia vastaan auttaa. Anna minulle se! huudahti Jouko yht'äkkiä. En tätä anna, tämän on pappi minulle antanut ... mutta tämän saat ... se on yhtä hyvä. Hän antoi laukustaan Joukolle yhden niitä pieniä Aapisia, joita hänellä oli useampia ja jotka oli saanut mukaansa pakanoille annettavaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät